User Käyttäjä Salasana  
   
sunnuntai 5.7.2009 / 05:06
Hae:        In English   Suomeksi   På svenska
afterdawn.com > uutiset > ipod nanot polttelevat japanilaisten taskuissa
Näytä aiheet
Uutiset
Uutiset

iPod nanot polttelevat japanilaisten taskuissa

Lauri "malagant" Jämsä @ 19.8.2008 17:31

iPod nanot polttelevat japanilaisten taskuissaApplen iPod nano -soittimet polttelevat taskuissa jälleen. Japanin kauppa- ja teollisuusministeriön tänään antaman tiedon mukaan maassa on ilmennyt kolme uutta iPod nano -soittimen aiheuttamaa tulipaloa. Asiasta uutisoi Reuters.

iPod Nanot ovat kipinöineet aiemminkin, jolloin Japanin hallitus aloitti tutkinnan tulipalovaaran aiheuttaneen vian selvittämiseksi. Kuten aiemminkin, syttyneet soittimet myytiin syyskuun 2005 ja syyskuun 2006 välisenä aikana. Kyseessä ovat siis iPod nano -soitinperheen ensimmäiset soitinversiot. Samanlaisia soittimia löytyy Japanista noin 425 000 kappaletta.

Kukaan ei loukkaantunut kolmessa soittimien aiheuttamassa tulipalossa, kertovat maan viranomaiset. Applen kerrotaan kuitenkin informoineen viranomaisia kahdesta muusta tapauksesta, joissa käyttäjät saivat lieviä palovammoja soittimen kuumennuttua liikaa. Ministeriö epäilee tälläkin kertaa viallisen akun aiheuttaneen ylikuumenemisen.

Apple ei ole vielä kommentoinut tapahtunutta.





Linkki tähän uutiseen

 

 
Aiheeseen liittyvät uutiset:

  • Tältä näyttää uusi iPod nano? (23 elokuuta 2008)
  • Apple vaihtaa iPodien rikkinäiset akut (22 elokuuta 2008)
  • iPhone 3G kärähti Ruotsissa (20 elokuuta 2008)
  • Kipinöivät iPodit tutkintaan Japanissa (12 maaliskuuta 2008)
  • « Edellinen otsikko
    Nainen 20 000 euron korvauksiin flipperipelin jakamisesta
    Seuraava otsikko »
    PS4 ja Xbox 720 3-4 vuoden kuluttua?
     Kommentoi!
    Keskustele uutisesta!  
    TemeTee (Senior Member) 20.8.2008 7:50 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Ahhah repesin tolle otsikolle sen jälkeen kun uutisen luin :DDD Hyvin keksitty :P
    opelman (Junior Member) 20.8.2008 15:15 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Inhottaa kun menee osa noista otsikoista matkapuhelin comiin? !! Ihme tuohua. No poistan koko otsikot niin sillähän siitä pääsee.
    exlex (Member) 21.8.2008 12:29 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Voi nakki. Itellä on just tuollainen soitin. Pitääpä seurata mitä Apple tekee tilanteelle. Tuleeko ilmainen akun vaihto vai uusi laite vai ei mitään?
    emagdnim (Member) 21.8.2008 17:55 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    exlex:

    jos sulla ilmenee kuumenemista, nii eiköhä Apple sen sit uuteen vaiha. Kuitenki viallisten laitteiden määrä vaikuttais olevan reilusti alle promillen luokkaa :)

    Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen, edellisen kerran viestiä muokattiin 21.8.2008 17:56

     Kommentoi
     

    Seuraa uutisiamme RSS-virtana

    Lue AfterDawnin uutiset suoraan haluamallasi RSS-lukijalla tai lisää uutisemme Googlen, Yahoon tai MSN:n aloitussivullesi.

    RSS -syöte
    Lisää Googlen aloitussivulle
    Lisää My Yahoo! -palveluun
    Lisää MyMSN -palveluun

    Hae uutisia

    Hae uutisotsikoita uutisarkistostamme vuodesta 1999 lähtien.

    Multimedia: AfterDawn.com | AfterDawnin keskustelualueet
    Uutiset: IT-alan uutiset | Uutisia puhelimista
    Musiikkia: MP3Lizard.com
    Tuotearviot: Laitevertailu | Vertaa puhelimia | Vertaa kännykkäliittymiä
    Pelit: Pelitiedostot, pelidemot ja trailerit | Blasteroids.com (engl.)
    Ohjelmat: download.fi | AfterDawnin ohjelma-alueet
    International: AfterDawn in English | Software downloads | Free, legal MP3s | Gaming downloads | AfterDawn på svenska
    RSS -syötteet: AfterDawnin uutiset | Uusimmat ohjelmapäivitykset | Keskustelualueiden viestit
    Tietoja: Tietoa AfterDawn Oy:stä | Mainosta sivuillamme | Sivuston käyttöehdot ja tietoja yksityisyydensuojasta
    Ota yhteyttä: Lähetä palautetta | Ota yhteyttä mainosmyyntiimme
     
      © 1999-2009 AfterDawn Oy