AfterDawn logo

80 gigatavun PS3 Eurooppaan ja Australiaan elokuun lopulla

Kaarlo Räihä Kaarlo Räihä
7 kommenttia

Sony esitteli tällä viikolla uuden 80 gigatavun kiintolevyllä varustetun mallin PlayStation 3 -pelikonsolista, mutta E3-messuilla tapahtuneen julkistuksen yhteydessä Sony kertoi ainoastaan Yhdysvalloissa tapahtuvasta julkaisusta.

Innokkaiden pelilehtien ja verkkojulkaisujen toimittajat etsivät kuitenkin Sonyn johtajia käsiinsä E3-messuilla ja saivat selville, että 80 gigatavun kiintolevyllä ja DualShock 3 -peliohjaimella varustetut PS3-konsolit saapuvat Eurooppaan elokuun 27. päivä. Konsoleiden suositushinta Euroopassa on 399 euroa (Britanniassa 299 puntaa), mutta Suomessa konsoleiden myyntihinta kohonnee tuttuun tyyliin hieman suuremmaksi. Tavallisen paketin lisäksi myyntiin tulee erilaisia Bundle-paketteja, joissa on konsolin lisäksi ainakin yksi peli. Näiden pakettien sisältö selvinnee tarkemmin elokuussa.

Sonyn konsolipuolen toimintoja Euroopassa johtava David Reeves kertoi Eurogamerille, ettei 40 gigatavun kiintolevyllä varustetun konsolin myyntihinta laske, vaan kyseinen malli poistuu kokonaan markkinoilta. 40 gigatavun mallien toimitusmääriä on vähennetty jo kuukausien ajan ja Reevesin mukaan konsolit saattavat loppua kokonaan esim. Isossa-Britanniassa, ennen uuden mallin markkinoille tuloa.

Sony kertoi myös, että Yhdysvalloissa juuri avattu PlayStation Video Store -videokauppa on tulossa myös Eurooppaan. Euroopassa videokauppa aukeaa vasta ensi vuoden puolella, ja Sony tiedottaa kaupan avaamisesta tarkemmin vielä tämän vuoden puolella.

7 KOMMENTTIA

Taulu1/7

Lainaus:

Euroopassa on 399 euroa (Britanniassa 299 puntaa), mutta Suomessa konsoleiden myyntihinta kohonnee tuttuun tyyliin hieman suuremmaksi.

Tosta muute voit olla täysin varma >.>

Abexi2/7

Nyt saisi joku viisaampi kertoa, mikä siinä on miksi Suomessa kaikkeen tulee se tuttu ja turvallinen "Suomi-lisä". Onko se jostain veroista vai katsooko porukat vaan että täällä ollaan niin varakkaita että jos nyt vähän lisää laitetaan hintaa. Sitten ihmetellään miksi kotimaan kaupoissa ei ole menekkiä, kun kaikki tilaavat ulkomailta, se kun tuppaa olemaan nykyisin niin helppoakin.

xenico3/7

Aina kun olen kysellyt milloin minkäkin laitteen korkeaa hintaa suomessa, on sitä selitetty kaiken maailman rahtien ja tullien maksuilla. Tämähän on täyttä pas*aa! Sanonta kuuluu, että "Kyllä Suomalainen maksaa!" Ovat vissiin tottuneet siihen, että suomalaiset eivät ole hirvaästi purnanneet, mikäli jokin tuote maksaa täällä paljon enemmän kun muualla. Pitäisi laittaa joukkokanne asiasta!

edit: kirotusvireet

Tonza1334/7

Ja mitä ominaisuuksia tässä on 40gb versioon kiintolevyn lisäksi?

japski5/7

toimiikos tässä ne ps2 pelit

Tonza1336/7

Sain selville, että tuo on ominaisuuksiltaan vastaava 40gb pleikkarin kanssa, eli ps2 pelit eivät toimi.

gimma (vahvistamaton)7/7

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Abexi:

Nyt saisi joku viisaampi kertoa, mikä siinä on miksi Suomessa kaikkeen tulee se tuttu ja turvallinen "Suomi-lisä". Onko se jostain veroista vai katsooko porukat vaan että täällä ollaan niin varakkaita että jos nyt vähän lisää laitetaan hintaa. Sitten ihmetellään miksi kotimaan kaupoissa ei ole menekkiä, kun kaikki tilaavat ulkomailta, se kun tuppaa olemaan nykyisin niin helppoakin.

Suomessa meininki vitun kusetus. Babylonin lammas on paras ja verotulot valtiolle

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT