User Käyttäjä Salasana  
   
maanantai 13.10.2008 / 04:14
Hae:        In English   Suomeksi   På svenska
afterdawn.com > uutiset > nintendo esitteli tarkempaa liiketunnistusta e3:ssa
Näytä aiheet
Uutiset
Uutiset

Nintendo esitteli tarkempaa liiketunnistusta E3:ssa

Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 15.7.2008 22:06

Nintendo esitteli tarkempaa liiketunnistusta E3:ssaE3-messujen ohjelma jatkui tänään Nintendon avajaistilaisuudella, joka järjestettiin Oscar-gaalastaan tunnetussa Kodak-teatterissa. Nintendolla ei ollut paljon tiedotettavaa pelaamisen ulkopuolelta ja ainoa pelaamisen ulkopuolelle jäänyt tietoisku oli DS-konsolin langattomien WLAN-ominaisuuksien hyödyntäminen esim. lentokentillä ihmisten opastamista varten. DS voisi siis kertoa matkaajille mistä tämä voi poimia omat matkatavaransa tai mistä löytyy lähin pankkiautomaatti rahojen nostamista varten. Toistaiseksi tekniikka on kuitenkin kokeiluasteella, joten aivan heti DS-yhteensopivia lentoasemia ei kannata lähteä etsimään.

Oheislaitteiden osalta Nintendo esitteli uutta Wii MotionPlus -laajennosta Wii Remote -ohjaimeen. MotionPlussan avulla Wiimote havaitsee aiempaa tarkemmin liikettä, jonka myötä pelaajat saavat enemmän tarkkuutta suorituksiinsa. MotionPlussaa jaellaan ainakin tulevan Wii Sports Resort -pelin kylkiäisenä, jossa tarkempaa ohjausta hyödynnetään mm. miekkailussa ja frisbeen heittämisessä. Wii Sports Resort ilmaantuu näillä näkymin myyntiin ensi keväänä.

Oheislaitteiden puolella toinen isompi uudistus on Wii Speak, joka mahdollistaa äänikommunikoinnin pelaajien kesken internetin ylitse. Äänikommunikointi ei varsinaisesti ole mikään uusi juttu, sillä sekä Xbox 360 että PlayStation 3 -konsolit tukevat kyseistä ominaisuutta. Wii Speak -mikrofonin suositushinta on 29,99 dollaria ja mikrofonin avulla Wiistit voivat kommunikoida keskenään sekä konsolin kaverivalikon että pelien kautta. Tulevista peleistä ainakin Animal Crossing: City Folk tukee mikrofonin käyttöä pelin yhteydessä.

Yksi iso julkaisu Nintendolle oli Wii Music, jossa pelaajat soittavat musiikkia Wiimote-, Nunchuk- ja Balance Board -ohjaimien avulla. Muista musiikkipeleistä poiketen Wii Musicissa ei Nintendon mukaan juuri tarvita rytmitajua, vaan pelaajien on tarkoitus simuloida instrumenttien soittoa eri ohjaimilla. Pelissä on yli 50 soitettavissa olevaa instrumenttia, joihin kuuluvat mm. piano, viulu, kitara ja rummut. Peli tukee neljän pelaajan yhtäaikaista soitantaa ja musiikkia rakastavat ihmiset voivat luoda pelin avulla omia sinfonioita. Wii Music ehtii ainakin Yhdysvalloissa joulumarkkinoille, mutta muiden markkina-alueiden julkaisutilanne on vielä epävarma.

GTA-pelien ystävät saavat talvella lisää pelattavaa, kun GTA: Chinatown Wars julkaistaan DS:lle.


Wii MotionPlus -laajennos

Linkki tähän uutiseen

 

 
Aiheeseen liittyvät uutiset:

  • Sony esitteli E3:ssa 399 dollaria maksavan 80 gigatavun PS3:n (16 heinäkuuta 2008)
  • Microsoftin E3-satoa (14 heinäkuuta 2008)
  • Wiin 3.3-päivitys tappoi Freeloader-tuen (17 kesäkuuta 2008)
  • NPD: Toukokuussa Wii kärjessä, PS3 toisena (13 kesäkuuta 2008)
  • Wiin epävirallinen Homebrew Channel valmis (26 toukokuuta 2008)
  • Wiin ylivoima murskaavaa Yhdysvalloissa GTA IV:stä huolimatta (16 toukokuuta 2008)
  • WiiWare starttasi Yhdysvalloissa, Euroopan julkaisupelit kerrottu (13 toukokuuta 2008)
  • « Edellinen otsikko
    Tuhansia ihmisiä oikeuteen flipperipelin jakamisesta?
    Seuraava otsikko »
    Sony esitteli E3:ssa 399 dollaria maksavan 80 gigatavun PS3:n
    Keskustele uutisesta!
     Kommentoi!
     

    Seuraa uutisiamme RSS-virtana

    Lue AfterDawnin uutiset suoraan haluamallasi RSS-lukijalla tai lisää uutisemme Googlen, Yahoon tai MSN:n aloitussivullesi.

    RSS -syöte
    Lisää Googlen aloitussivulle
    Lisää My Yahoo! -palveluun
    Lisää MyMSN -palveluun

    Hae uutisia

    Hae uutisotsikoita uutisarkistostamme vuodesta 1999 lähtien.

    Multimedia: AfterDawn.com | AfterDawnin keskustelualueet
    Uutiset: IT-alan uutiset | Uutisia puhelimista
    Musiikkia: MP3Lizard.com
    Tuotearviot: Laitevertailu | Vertaa puhelimia | Vertaa kännykkäliittymiä
    Pelit: Pelitiedostot, pelidemot ja trailerit | Blasteroids.com (engl.)
    Ohjelmat: download.fi | AfterDawnin ohjelma-alueet
    International: AfterDawn in English | Software downloads | Free, legal MP3s | Gaming downloads | AfterDawn på svenska
    RSS -syötteet: AfterDawnin uutiset | Uusimmat ohjelmapäivitykset | Keskustelualueiden viestit
    Tietoja: Tietoa AfterDawn Oy:stä | Mainosta sivuillamme | Sivuston käyttöehdot ja tietoja yksityisyydensuojasta
    Ota yhteyttä: Lähetä palautetta | Ota yhteyttä mainosmyyntiimme
     
      © 1999-2008 AfterDawn Oy