|
Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 10.5.2008 20:19
Vaikka Apple ei ole vielä vahvistanut 3G-tuella varustetun iPhonen julkaisua, odotetaan Applen uutukaisia markkinoille ensikuun alkupuolella, jolloin Apple järjestää oman WWDC-tapahtumansa (Apple Worldwide Developers Conference). Puhelin julkistaminen saattaa kuitenkin tapahtua jo tämän kuun puolella, sillä viimeisimpien tietojen mukaan joillain jälleenmyyjillä ei olisi enää iPhoneja varastoissaan.
Ensimmäisenä puhelinten loppumisesta kertoi Isossa-Britanniassa iPhoneja kauppaava O2-matkapuhelinoperaattori, joka vahvisti eilen huhut, joiden mukaan O2:lla ei olisi enää iPhoneja varastoissaan. Tämän lisäksi O2 kertoi myös, ettei kyseisiä laitteita ole tulossa enää myyntiin, joten O2:n seuraava suuri iPhone-tilaus sisältänee uusia 3G-puhelimia.
Tänään olematon varastosaldo päivittyi myös Applen Yhdysvaltojen ja Ison-Britannian verkkokauppoihin, jotka kertovat ettei iPhoneja ole nyt saatavilla. Apple on harrastanut myös aiemmin vastaavaa toimintaa, kun se on julkaissut uusia versioita tuotteistaan.
Puhelinten loppuminen ei kuitenkaan välttämättä tarkoita sitä, että 3G-yhteensopivien iPhonejen julkaisu olisi aivan ovella, sillä iPhonejen kova kysyntä on saattanut yllättää Applen, joka oli varautunut toimittamaan kuluttajille vain tietyn suuruisen erän iPhoneja. Erityisesti iPhonejen Euroopassa kokemat hinnanalennukset ovat voineet nostaa puhelinten kysyntää huomattavasti, jolloin puhelimia ei vain riitä kaikille halukkaille.
WWDC:n alkuun on aikaa kuitenkin vielä noin 30 päivää, joten jos Apple ei julkaise 3G iPhoneja välittömästi tai täydennä nykyisiä iPhone-varastojaan, joutuvat kuluttajat odottamaan lähes kuukauden, jotta he saavat itselleen iPhonen.
Linkki tähän uutiseen
| |
Aiheeseen liittyvät uutiset:
Saksassa myyty yli 100 000 iPhonea (19 toukokuuta 2008)
iPhone Afrikkaan (17 toukokuuta 2008)
Italiaan kaksi iPhone-operaattoria (7 toukokuuta 2008)
Nokia lupaa olla kopioimatta iPhonea (6 toukokuuta 2008)
3G-iPhone ei tule maksamaan enempää (24 huhtikuuta 2008)
IPhone-hakkeri lisää vettä 3G-huhumyllyyn (11 huhtikuuta 2008)
3G iPhonen hinnat alkavat 399 dollarista, julkaisu WWDC:ssä? (10 huhtikuuta 2008)
11 miljoonaa 3G-iPhonea vielä tänä vuonna? (30 maaliskuuta 2008)
|
|
|
| Keskustele uutisesta! |
| jehu80 (Member) 11.5.2008 18:50 |
|
|
Mä en ymmärrä mikä iPhonessa on niin hienoa, että se edes kannattaisi ostaa. Voiko joku sen kertoa?
|
| hentriz (Member) 11.5.2008 20:23 |
|
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti jehu80: Mä en ymmärrä mikä iPhonessa on niin hienoa, että se edes kannattaisi ostaa. Voiko joku sen kertoa?
Käsittääkseni iPhone "sisältää" iPodin, jossa taas on erittäin hyvä äänenlaatu (Kai, en tiedä). Tai sitten porukat tahtovat leijua pilviin iPhonen avulla.
|
| tw1st (Junior Member) 11.5.2008 22:18 |
|
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti jehu80: Mä en ymmärrä mikä iPhonessa on niin hienoa, että se edes kannattaisi ostaa. Voiko joku sen kertoa?
Kai se on sitä, että käytettävyys menee kuitenkin hienojen ominaisuuksien edelle; Nokia julkaisee tämän tästä puhelimia, joissa on melkeinpä tuplasti enemmän ominaisuuksia ja vempeleitä iPhoneen verrattuna, mutta käytettävyys ja käyttöliittymä on kuitenkin monien mielestä monimutkainen ja tahmainen. Apple taas julkaisi vuosi sitten yhden luurin, jonka käytettävyys on huippuluokkaa, mutta muut ominaisuudet eivät taas yllä Nokian tasolle, mutta silti se saa esim. internetissä moninkertaisesti Nokian luureihin verrattuna hypetystä ja uutisia.
|
| marcoboy (Newbie) 11.5.2008 22:20 |
|
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti jehu80: Mä en ymmärrä mikä iPhonessa on niin hienoa, että se edes kannattaisi ostaa. Voiko joku sen kertoa?
Nyt 6kk käyttökokemuksen perusteella voin sanoa, ettei laitteena välttämättä mitään, mutta käyttöliittymältään puhelin on vertaansa vailla. Samsungia, S-E:tä, Nokiaa ja Motorolaa aiemmin päivittäin käyttäneenä ei voi kun ihmetellä miksei noin helppoa ja yksinkertaista käyttistä ole kukaan muu tehnyt.
|
|
|
Tuoreimmat uutiset
Hae uutisiaHae uutisotsikoita uutisarkistostamme vuodesta 1999 lähtien. 
KeskustelutLista viimeksi päivittyneistä viestiketjuista keskustelualueillamme. Lisää... 
Viime viikon suosituimmat ohjelmat
Suosituimmat laitteetViime viikon suosituimmat laitteet laitevertailussamme. 
Parhaat linkitAfterDawn suosittelee.. 
|