User Käyttäjä Salasana  
   
torstai 24.7.2008 / 10:02
Hae:        In English   Suomeksi   På svenska
afterdawn.com > uutiset > blu-rayn myynti pientä suomessa
Näytä aiheet
Uutiset
Uutiset

Blu-rayn myynti pientä Suomessa

Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 2.5.2008 17:28

Blu-rayn myynti pientä SuomessaUutisoimme eilen kuinka Blu-ray-soittimien kauppa ei ole jatkunut Yhdysvalloissa odotetulla tavalla HD DVD -formaatin kokeman tappion jälkeen. Kodintekniikka-alan tiedotusfoorumin eli KOTEK:in tekemien mittausten mukaan tilanne on suunnilleen samanlainen myös Suomessa.

KOTEK:ia edustavan Elina Yrjänheikin mukaan HD DVD -formaatin kokeman tappion ei odotettu kasvattavan Blu-ray-soittimien myyntiä Suomessa, eikä näin myöskään käynyt. "Suomen markkinat ovat vasta käynnistymässä. Kyllähän myynti on, ja on tähänkin asti ollut, aika pientä. Mitään suurta piikkiä ei ole täälläkään nähty tämän vuoden aikana" kommentoi Yrjänheikki Digitodaylle.

KOTEK:illa uskotaan kuitenkin Blu-rayn suosion kasvavan tulevaisuudessa myös Suomessa. Mitään räjähtävää nousua ei kuitenkaan ole odotettavissa ja odotukset kohdistuvat loppuvuoteen, jolloin markkinoilla pitäisi olla parempi tarjonta Blu-ray-soittimien osalla. "Käytännössä tarjontakin on markkinoilla aika pientä vielä. Odotamme jatkuvaa kasvua, mutta emme mitään piikkiä. Odotukset kohdistuvat enemmänkin loppuvuoteen ja ehkä ensi jouluun" sanoi Yrjänheikki.

Yrjänheikin mukaan Suomessa myyntiä ovat hidastaneet sekä Blu-ray-soittimien heikko tarjonta että rahojen päätyminen digisovittimien ja taulutelevisioiden ostoon. Digisovittimien ja -televisioiden suurin ostoryntäys on kuitenkin nyt ohi, mutta Blu-ray-soittimien tarjonta on edelleen heikkoa ja monet tavalliset Blu-ray-soittimet eivät pysty kilpailemaan hintansa ja ominaisuuksiensa puolesta Sonyn PlayStation 3 -pelikonsolin kanssa, joka on tällä hetkellä selvästi yleisin Blu-ray-elokuvia toistava laite markkinoilla.

Linkki tähän uutiseen

Aiheeseen liittyvät uutiset:

  • Blu-ray-soittimien kauppa laski alkuvuonna Yhdysvalloissa (1 toukokuuta 2008)
  • Samsung vahvisti Blu-ray-elokuvia toistavan BD-P1500:n ominaisuudet (24 huhtikuuta 2008)
  • HD DVD:n tappio nosti Blu-ray-soittimien hintoja (13 maaliskuuta 2008)
  • Samsungin Blu-ray-soittimista oikeusjuttu (9 helmikuuta 2008)
  • CES 2008: Katsaus Blu-ray-julkaisuihin (7 tammikuuta 2008)
  • « Edellinen otsikko
    Paramountin Blu-ray-julkaisut sisältävät tuttuja nimiä
    Seuraava otsikko »
    Kuubalaisten ensimmäiset tietokoneet
     Kommentoi!
    Keskustele uutisesta!   Vain 25 uusinta kommenttia on näkyvissä, lue loput kommentit täältä
    hentriz (Member) 5.5.2008 15:30 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Lainaus:
    Lainaus:
    Hyvällä tahdollakaan blueraylle ei voi povata kuin kuolemaa ennen kuin kuluttajilla on fullhd töllöt.

    Ainoastaan sinun mielipide.

    Muistaakseni jossain luki (Olisikohan ollut Mikrobitti vai Tietokone) juuri, että tuo Blu-Ray jää melko varmasti väliinputojaksi. Kuten tässä jo mainittiinkin, Flash-muisit on kätevämpiä ja silloin, kun Blu-Ray on kuluttajahinnoissa, USB-tikut ovat jo halvemmalla samoilla kapasiteeteilla Blu-Rayn kanssa. Ainakin toivon mukaan :)
    bfr (Member) 5.5.2008 17:45 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Lainaus:
    Lainaus:
    Jokatapauksessa meteli on flash-muistia kovempi, ja liikkuvat osat tuppaavat vielä hajoamaankin kohtuu helposti.

    Hoh-hoijaa. Laitappa faktaa väitteesi tueksi.
    Tosiasiahan on se että kunnollinen levynpyöritin kestää mekaanisesti vähintään sen ajan mitä laitetta voi kuvitella käyttävänsä.

    En tiedä millaista faktaa tarvitset, uutisen linkkiin "sepon dvd-soitin meni rikki"?

    Itselläni on ainakin runsaasti kokemusta hajonneista kovalevyistä,
    dvd-asemista jotka eivät enää tunnista levyjä, ja esim. ps2:n jatkuvaa säätöä vaativista lasereista. Emolevyni Usb-paikat sen sijaan toimivat ovat aina toimineet moitteetta, vaikka joutuvat siirtämään satoja kertoja enemmän dataa kuin yksikään optinen pyörittimeni.

    Lainaus:
    Lainaus:
    Etenkin noilla pelikonsoleilla mekkala on välillä suorastaan pelottavaa.

    Ei liity mitenkään blue-ray eikä muihinkaan tekniikoihin.

    Jaa, muistaakseni ainakin 2-3 viimeisintä konsolisukupolvea toimivat täysin optisilla levyillä?

    Lainaus:

    Melko turha yleistää, itselläni on ps3 ja siinä ei mitään "mekkaloita" kuulu. Hiljainen hurina vaan. Xpokshan se metelöi kuin norsulauma, mutta ei sillä paljon sinilevyjä katsellakaan...

    Tämä koski optisia levyjä yleensä, siis cd, dvd, hd-dvd, blu-ray jne.
    En tiedä miltä ps3 kuulostaa, mutta ainakin sekä wii että ps2 jotka omasta olohuoneestanu löytyvät, pitävät välillä hirveää mekkalaa, varsinkin jos levy sattuu olemaan huonolaatuinen.

    Veikkaan että kyllä tuo ps3:kin alkaa metelöimään kun vuoden pari sillä pelailet.
    6volttia (Newbie) 5.5.2008 22:35 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   

    Piti oikein lukea kahdesti, kun en ekalla kerralla uskonut... mitä sä äijä selität?
    jartar (AfterDawn Addict) 5.5.2008 23:53 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Lainaus:
    En tiedä millaista faktaa tarvitset, uutisen linkkiin "sepon dvd-soitin meni rikki"?

    Laadukkaiden dvd-soittimien elinikä on todella pitkä kuten varmasti blu-ray soittimien. Ihmiset ketkä ostavat aina halvinta eivät voi odottaa että laitteet toimisi ikuisesti.
    Tämä siis ei tule vaikuttamaan blu-rayn suosioon yhtään...

    Ja mitä noista flash spekuloinneista. Jos vaikka elokuvayhtiöt päättävät että blu-ray on se oikea ratkaisu (hyvin todennäköistä koska siihen on satsattu niin paljon rahaa ja tehty kaikki sopimukset)niin flash muisteille ei edes anneta mahdollisuuksia.

    Joten se siitä. Jospa palaisit itse aiheeseen etkä pyrkisi ennustamaan tulevaisuutta koska se nyt vaan ei onnistu :)
    bfr (Member) 6.5.2008 2:37 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Lainaus:
    Lainaus:
    En tiedä millaista faktaa tarvitset, uutisen linkkiin "sepon dvd-soitin meni rikki"?

    Laadukkaiden dvd-soittimien elinikä on todella pitkä kuten varmasti blu-ray soittimien. Ihmiset ketkä ostavat aina halvinta eivät voi odottaa että laitteet toimisi ikuisesti.
    Tämä siis ei tule vaikuttamaan blu-rayn suosioon yhtään...

    Ensinnäkään 400 euron soitin ei edusta keskivertokuluttajan valintaa, ja sehän tässä on tärkein vertailukohta.

    Toiseksi, en ole missään vaiheessa väittänyt ettei blu-ray saisi suosiota. Mikäli kunnollista vaihtoehtoa ei kyllin nopeasti tarjota, pakkohan siihen on tyytyä. Minusta vain on älytöntä lanseerata jo valmiiksi vanhentunutta formaattia. Sonyllehän väliinputoajan asema on sinäänsä tuttu.- harmillista heille,
    tekniikka on ollut sinäänsä aina hyvää, kuolemaksi on koitunut joku muu tekijä: Mini-discille huono ajoitus, huono markkinointi, liian tiukat yksinoikeudet, betamaxille jälleen laiska markkinointi joka johti lisenssisopimusten puutteeseen, blu-rayllä ilmeisesti opittiin näistä virheistä mutta formaatti saatiin markkinoille liian myöhään.

    Dvd lanseerattiin vuonna 1995, jolloin kiintolevyt maksoivat noin dollarin / mega. Tällöin dvd oli siis yli 40 kertaa keskivertokiintolevyä suurempi. Suuri koko kompensoi sitä ettei levylle voinut kirjoittaa uudestaan. Dvd-soittimien hinnat
    laskivat -99 tienoilla alle 300 taalan, tullen monille vihdoin realistiseksi hankinnaksi, jolloin dvd oli yhä noin keskivertokiintolevyn kokoinen(uusimmissa koneissa oli suunilleen 8gb levyt). Myöskään mitään edullista, "mobiilia" kilpailijaa ei ollut.
    Tästä vauhdista blu-ray on jäänyt auttamattomasti jälkeen, ja jos on välttämättä päädytään jälleen kerran käyttämään mekaanisesti pyörivää, helposti naarmuuntuvaa, (fyysisesti)isoa kertakirjoitteista levyä, niin kyllä tuon kapasiteetin olisi nyt aivan minimissään suonut olevan keskivertokiinolevyn(tällä hetkellä lienee 750gb, näyttää saavan alle satasella) luokkaa jotta tuossa olisi mitään kiinostavaa.

    Lainaus:

    Ja mitä noista flash spekuloinneista. Jos vaelokuvayhtiöt päättävät että blu-ray on se oikea ratkaisu (hyvin todennäköistä koska siihen on satsattu niin paljon rahaa ja tehty kaikki sopimukset)niin flash muisteille ei edes anneta mahdollisuuksia.

    Valitettavasti näin saattaa käydä. Viimekädessä kuitenkin kuluttaja äänestää lompakollaan, ja elokuvien nettijakelu näyttää olevan niin mukavasti käynnistymässä, että vähintään fyysisten vuokraamoiden luulisi kuolevan hyvinkin pian. Vaikea sanoa mihin se johtaa, mutta yleensä vuokraamoiden valinnoilla on ollut hyvinkin suuri vaikutus alaan.
    Toinen erittäin suuri vaikuttava tekijä, ehkä jopa suurin, on pornoteollisuus. Suuret pornostudiot tuottavat noin 11.000 leffaa vuodessa, ja luonnollisesti ovat ensimmäisinä käyttämässä jokaista mahdollista uutta ominaisuutta minkä formaatit vain suovat. Mikäli he siirtyvät täysin esim. netti tai flashjakeluun, saattaa blu-ray olla hyvinkin pian kusessa.

    Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen, edellisen kerran viestiä muokattiin 6.5.2008 10:13

    bfr (Member) 6.5.2008 13:12 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    edit: korjasin typon mutta löysinkin edit nappulan. Missä poista-nappula?

    Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen, edellisen kerran viestiä muokattiin 6.5.2008 10:16

    jartar (AfterDawn Addict) 6.5.2008 17:34 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Lainaus:
    Ensinnäkään 400 euron soitin ei edusta keskivertokuluttajan valintaa, ja sehän tässä on tärkein vertailukohta.

    Ittse aiheeseen liittyen, hinta on tällä hetkellä suurin ongelma suuria massoja ajatellen.
    Lainaus:
    Tästä vauhdista blu-ray on jäänyt auttamattomasti jälkeen, ja jos on välttämättä päädytään jälleen kerran käyttämään mekaanisesti pyörivää, helposti naarmuuntuvaa, (fyysisesti)isoa kertakirjoitteista levyä, niin kyllä tuon kapasiteetin olisi nyt aivan minimissään suonut olevan keskivertokiinolevyn(tällä hetkellä lienee 750gb, näyttää saavan alle satasella) luokkaa jotta tuossa olisi mitään kiinostavaa.

    Kapasiteetti on kuitenkin täysin riittävä elokuvia varten mihinkä formaatti on tarkoitettukkin. Muun datan jokainen voi tallentaa ihan minne huvittaa...
    Lainaus:
    Viimekädessä kuitenkin kuluttaja äänestää lompakollaan

    No jos elokuvapomot päättävät että leffoja ei julkaista muuta kuin dvd ja blu-ray formaatissa niin kuluttaja ei voi vaikuttaa mitenkään muiden formaattien yleistymiseen.
    Lainaus:
    Suuret pornostudiot tuottavat noin 11.000 leffaa vuodessa, ja luonnollisesti ovat ensimmäisinä käyttämässä jokaista mahdollista uutta ominaisuutta minkä formaatit vain suovat. Mikäli he siirtyvät täysin esim. netti tai flashjakeluun, saattaa blu-ray olla hyvinkin pian kusessa.

    Aikuisviihdettä voi ostaa myös blu-ray formaatille joten se siitä.
    Kukaan tuskin peruu blu-ray ostoa siitä syystä että voisi ostaa aikuiviihdettä netistä tai flash muisteilla...
    Supo (Senior Member) 6.5.2008 18:28 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    ÖÖÖ missä olet nähnyt halpoja soittimia?Ja mitä alan lehdistä olen lukenenut, ei ne kalliimatkaan ole kovin hyvin toimineet.Minkä ihmeen takia kukaan olisi kateellinen huonosti toimivista laitteista?Oletko saanut tuon tittelin kaverin kautta, vai oikein "asiantuntija"lausunnoilla?

    On moraalisesti väärin antaa tyhmien ihmisten pitää rahansa.
    mjk (Member) 6.5.2008 19:01 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Lainaus:
    Lainaus:
    Ensinnäkään 400 euron soitin ei edusta keskivertokuluttajan valintaa, ja sehän tässä on tärkein vertailukohta.

    Ittse aiheeseen liittyen, hinta on tällä hetkellä suurin ongelma suuria massoja ajatellen.
    Lainaus:
    Tästä vauhdista blu-ray on jäänyt auttamattomasti jälkeen, ja jos on välttämättä päädytään jälleen kerran käyttämään mekaanisesti pyörivää, helposti naarmuuntuvaa, (fyysisesti)isoa kertakirjoitteista levyä, niin kyllä tuon kapasiteetin olisi nyt aivan minimissään suonut olevan keskivertokiinolevyn(tällä hetkellä lienee 750gb, näyttää saavan alle satasella) luokkaa jotta tuossa olisi mitään kiinostavaa.

    Kapasiteetti on kuitenkin täysin riittävä elokuvia varten mihinkä formaatti on tarkoitettukkin. Muun datan jokainen voi tallentaa ihan minne huvittaa...
    Lainaus:
    Viimekädessä kuitenkin kuluttaja äänestää lompakollaan

    No jos elokuvapomot päättävät että leffoja ei julkaista muuta kuin dvd ja blu-ray formaatissa niin kuluttaja ei voi vaikuttaa mitenkään muiden formaattien yleistymiseen.
    Lainaus:
    Suuret pornostudiot tuottavat noin 11.000 leffaa vuodessa, ja luonnollisesti ovat ensimmäisinä käyttämässä jokaista mahdollista uutta ominaisuutta minkä formaatit vain suovat. Mikäli he siirtyvät täysin esim. netti tai flashjakeluun, saattaa blu-ray olla hyvinkin pian kusessa.

    Aikuisviihdettä voi ostaa myös blu-ray formaatille joten se siitä.
    Kukaan tuskin peruu blu-ray ostoa siitä syystä että voisi ostaa aikuiviihdettä netistä tai flash muisteilla...
    No täällä yksi, itse en osta br-soitinta ennenkuin joku sanoo ei tarvi päivitellä netistä ja toimii kuin junan vessa 2-3 vuotta uudemmilla br-levyillä kuin itse laite on ! Joten luulempa että br jää pian jalkoihin uusien formaattien myötä (lue flash, yms).

    ÄLÄKÄ sano että ei tarvi, ikävä kyllä tarvii päivitystä jos meinaat katsella uudempia elluja. Hd-dvd ja dvd ei sitä tarvitse!.
    Meinaan se br-soitin esim. vanhempi samsung ei pyörittänyt 3 kk nourempaa br-ellua ilman päivitystä..kaverilla on samppa ja kiroili ko laitteen.

    Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen, edellisen kerran viestiä muokattiin 6.5.2008 16:04

    jartar (AfterDawn Addict) 6.5.2008 19:53 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Supo:
    ÖÖÖ missä olet nähnyt halpoja soittimia?Ja mitä alan lehdistä olen lukenenut, ei ne kalliimatkaan ole kovin hyvin toimineet.Minkä ihmeen takia kukaan olisi kateellinen huonosti toimivista laitteista?Oletko saanut tuon tittelin kaverin kautta, vai oikein "asiantuntija"lausunnoilla?

    No en nyt keksi muutakaan syytä miksi valheellista tietoa tänne levitellään laitteiden toimivuudesta.
    Hyvin toimivia blu-ray laitteita on pilvin pimein. Pelkkä foorumeiden selailu sen todistaa.
    Lehdissä on se vika että ne eivät pysty huomioimaan muuta kun sen hetkisen tilanteen, eikä päivityksiä ollenkaan...
    Lainaus:
    ÄLÄKÄ sano että ei tarvi, ikävä kyllä tarvii päivitystä jos meinaat katsella uudempia elluja. Hd-dvd ja dvd ei sitä tarvitse!.
    Meinaan se br-soitin esim. vanhempi samsung ei pyörittänyt 3 kk nourempaa br-ellua ilman päivitystä..kaverilla on samppa ja kiroili ko laitteen.

    Kyllä dvd-soittimet voivat nykyaikanakin tarvita päivityksiä. Muuten voi jäädä vaikka hdmi liitin kokonaan toimettomaksi kun ei toimi oikein.
    Harvassapa on nykyäään laitteet joita ei tarvitse päivittää...
    Lainaus:
    No täällä yksi, itse en osta br-soitinta ennenkuin joku sanoo ei tarvi päivitellä netistä ja toimii kuin junan vessa 2-3 vuotta uudemmilla br-levyillä kuin itse laite on ! Joten luulempa että br jää pian jalkoihin uusien formaattien myötä (lue flash, yms).

    Blu-ray tuskin kuitenkaan siihen kaatuu että sinä et sellaista laitetta koskaan osta. Sellaisen lupauksenhan tässä teit :)

    Ja mitä vielä tuohon flashin ylistykseen. Ennen kuin joku elokuvayhtiö antaa siunauksensa kyseiselle formaatille niin kaikki tulevaisuuden puheet siitä koskien elokuvien jakelua ovat satua!

    Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen, edellisen kerran viestiä muokattiin 6.5.2008 17:26

    mjk (Member) 6.5.2008 21:07 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    No minulla on philips-merkkinen dvd-soitin joka "vanhaa kaliperia" ja toinen sámsung-merkkinen uudempi ja kumpaakaan ei ole tarvinnut päivitellä, toimii uudemmat että vanhemmat dvd:t.

    Ja tuosta päivittelemisestä, monenkohan "tavallisen kaduntallaajan" viitisivän/osaavan päivitellä laitettaan? Luulisin että aikaharva.
    Yleensä massoille suunnattavat dvd-laiteet ovat juuri olleeet ns päivitysvapaita, kuten suurin osa kännyköistäkin. Toki kaikki saat päivitettyä ainakin firmwaren osalta.

    No tulevaisuus näyttää surkealta koska kohta jääkaappikin tarvii päivitystä netistä, siellä kun on jo pc, tv, konsoli, känny, multimedialaitteet, kamerat yms joten mielestäni tuo on jo aika älytöntä.
    jartar (AfterDawn Addict) 6.5.2008 23:36 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti mjk:
    No minulla on philips-merkkinen dvd-soitin joka "vanhaa kaliperia" ja toinen sámsung-merkkinen uudempi ja kumpaakaan ei ole tarvinnut päivitellä, toimii uudemmat että vanhemmat dvd:t.

    Yhden omistamani philipsin dvd-soittimen vein huoltoon juuri siksi koska pitch black leffa ei sillä toiminut.
    Kaverini oppoa piti päivittää että sai dvd-skaalauksen toimimaan. Skaalaus ongelmat yleensäkkin ovat yleensäkkin monilla vaatineet firmiksen päivityksiä.Omaan uudempaan oppoon tuli päivityksellä lisäominaisuuksia ja korjattiin toimivuutta.
    Moneen aveja toistavaan dvd-soittimeen on myöhemmin parannettu tukia ja lisätty/parannettu tekstitystukia.
    Kaverini philips ei toistanut edessä olevan usb-paikan kautta alunperin leffoja ollenkaan mutta firmiksen päivityksen jälkeen sekin alkoi toimia.
    Moni näistä ei suoranaisesti liity dvd-toistoon mutta jos kyseisiä ominaisuuksia luvataan mainosesitteissä niin voisihan olettaa että hommat toimii...
    Lainaus:
    Yleensä massoille suunnattavat dvd-laiteet ovat juuri olleeet ns päivitysvapaita, kuten suurin osa kännyköistäkin. Toki kaikki saat päivitettyä ainakin firmwaren osalta.

    Päivitysvapaa monesti tarkoittaa sitä että kun laitteen kanssa tulee ongelmia niin asiakas on kusessa. Ja keskeneräiset tuet millä laitetta on mainostettu eivät tule sitten koskaan toimimaan oikein.
    chopper (Moderator) 7.5.2008 1:06 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Flash-muistien valmistuskustannukset ovat moninkertaisia BR-levyihin nähden.

    Itse kyllä epäilen, että flash-muistit eivät tule ikinä yleistymään median myynnin yhteydessä. BR alkaa olemaan viimeisiä fyysisiä mediaformaatteja.

    bfr (Member) 7.5.2008 1:26 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Lainaus:
    Lainaus:
    Tästä vauhdista blu-ray on jäänyt auttamattomasti jälkeen, ja jos on välttämättä päädytään jälleen kerran käyttämään mekaanisesti pyörivää, helposti naarmuuntuvaa, (fyysisesti)isoa kertakirjoitteista levyä, niin kyllä tuon kapasiteetin olisi nyt aivan minimissään suonut olevan keskivertokiinolevyn(tällä hetkellä lienee 750gb, näyttää saavan alle satasella) luokkaa jotta tuossa olisi mitään kiinostavaa.

    Kapasiteetti on kuitenkin täysin riittävä elokuvia varten mihinkä formaatti on tarkoitettukkin. Muun datan jokainen voi tallentaa ihan minne huvittaa...
    No jos tuolle linjalle lähdetään, niin kyllähän DVDkin on riittävän suuri elokuvia varten. Ja CD. Ja VHS.

    Esim. Simpsonit ovat jääneet minulta ostamatta, koska sarja on jaettu lähes sadalle levylle, joka ainakin minun käytössäni on täysin käyttökelvoton ratkaisu. Jos kaikki olisivat samalla levyllä, se löytyisi varmasti hyllystä. Tämä ei koske pelkästään sarjoja, esim. taru sormusten herrasta-trilogia tarvitsee extroineen muistaakseni 10 dvdtä.

    Lainaus:
    Lainaus:
    Viimekädessä kuitenkin kuluttaja äänestää lompakollaan

    No jos elokuvapomot päättävät että leffoja ei julkaista muuta kuin dvd ja blu-ray formaatissa niin kuluttaja ei voi vaikuttaa mitenkään muiden formaattien yleistymiseen.

    Kilpailu on kuitenkin kovaa alalla kuin alalla, ja jos parempia ja halvempia tapoja jaella elokuvia ilmestyy, jää vanhat formaatit auttamatta jalkoihin. Tämä sota käytiin vain kahden formaatin välillä, se ei suinkaan sulje pois muita vaihtoehtoja.
    Lainaus:
    Aikuisviihdettä voi ostaa myös blu-ray formaatille joten se siitä.

    Toistaiseksi.
    Lainaus:
    Kukaan tuskin peruu blu-ray ostoa siitä syystä että voisi ostaa aikuiviihdettä netistä tai flash muisteilla...

    Mietippäs uudestaan. Jos pornoa tuotetaan 11000 nimeä vuodessa, ja hollywoodin vastaava luku on 500, porno varmasti sanelee hyvin pitkälle mikä laite moneen kotiin ostetaan. Samoin, jos porno siirtyy kokonaan toiseen formaattiin, tippuu blue-ray aihioiden valmistusmäärät niin pieneksi, että levyn hinta nousee rutkasti.
    bfr (Member) 7.5.2008 1:37 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti chopper:
    Flash-muistien valmistuskustannukset ovat moninkertaisia BR-levyihin nähden.

    Itse kyllä epäilen, että flash-muistit eivät tule ikinä yleistymään median myynnin yhteydessä. BR alkaa olemaan viimeisiä fyysisiä mediaformaatteja.
    Voisin kuvitella että löytyisi halpa tapa valmistaa esim. kertakirjoitettavia muisteja, mutta epäilen kyllä samaa, elokuvien fyysinen myynti tulee pian kuolemaan. Toisaalta, flash-muisti saattaisi tulla kyseeseen mikäli median koko kasvaa nopeammin kuin internetyhteyksien nopeudet. Esim. tällä hetkellä jonkun 40gb leffan hakeminen netistä ei ole kovin mielekästä, sen sijaan asiakas voisi kävellä kauppaan tai vuokraamoon oman muistitikkunsa kanssa ja imaista leffan sinne. Siirtää sitten kotonaan minne haluaa.
    jartar (AfterDawn Addict) 7.5.2008 12:50 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Lainaus:
    No jos tuolle linjalle lähdetään, niin kyllähän DVDkin on riittävän suuri elokuvia varten. Ja CD. Ja VHS.

    No teräväpiirtoa varten ei ole tarpeeksi suuria.
    Blu-ray on.
    Lainaus:
    Esim. Simpsonit ovat jääneet minulta ostamatta, koska sarja on jaettu lähes sadalle levylle, joka ainakin minun käytössäni on täysin käyttökelvoton ratkaisu. Jos kaikki olisivat samalla levyllä, se löytyisi varmasti hyllystä. Tämä ei koske pelkästään sarjoja, esim. taru sormusten herrasta-trilogia tarvitsee extroineen muistaakseni 10 dvdtä.

    Dvd:n koko rajoituksia. Lisäksi jos kaikki simpsonit julkaistaisiin yhdellä levyllä, mikäli se siis olisi mahdollista, niin hinta olisi tähtitieteellinen.
    Lainaus:
    Mietippäs uudestaan. Jos pornoa tuotetaan 11000 nimeä vuodessa, ja hollywoodin vastaava luku on 500, porno varmasti sanelee hyvin pitkälle mikä laite moneen kotiin ostetaan. Samoin, jos porno siirtyy kokonaan toiseen formaattiin, tippuu blue-ray aihioiden valmistusmäärät niin pieneksi, että levyn hinta nousee rutkasti.

    Tilanne on täysin eri kuin betamax vs. vhs aikaan. Aikuisviihdettä voi hommata tietokoneelle, katsoa netistä ja dvd:ltä ihan samalla tavalla vaikka omistaisikin blu-ray soittimen.
    Ja kun aikuisviihdettä julkaistaan vielä blu-ray formaatissa niin se ei pääse vaikuttamaan tilanteeseen mitenkään.

    Ja edelleenkään, sitä toista vaihtoehtoa blu-raylle ei edes ole olemassakaan!
    bfr (Member) 7.5.2008 13:17 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti jartar:

    Dvd:n koko rajoituksia. Lisäksi jos kaikki simpsonit julkaistaisiin yhdellä levyllä, mikäli se siis olisi mahdollista, niin hinta olisi tähtitieteellinen.

    Järkevintä olisikin myydä, tai vaikka lahjoittaa levy/tikku/muu josta "avattaisiin" jaksoja sitä muka kun niitä maksetaan. Eli esim euro/jakso tms.
    Lainaus:
    Tilanne on täysin eri kuin betamax vs. vhs aikaan. Aikuisviihdettä voi hommata tietokoneelle, katsoa netistä ja dvd:ltä ihan samalla tavalla vaikka omistaisikin blu-ray soittimen.
    Ja kun aikuisviihdettä julkaistaan vielä blu-ray formaatissa niin se ei pääse vaikuttamaan tilanteeseen mitenkään.

    Totta, mutta mitä intressejä pornoteollisuudella olisi enää jakaa fyysisillä levyillä jos/kun tilalle tulisi halvempi ja kätevämpi vaihtoehto?

    Lainaus:

    Ja edelleenkään, sitä toista vaihtoehtoa blu-raylle ei edes ole olemassakaan!
    ainakin
    http://www.cinemanow.com/
    jakaa jo 5.1 720p sisältöä netin yli. Ei tuosta varmaan vielä blu-rayn tappajaksi ole, mutta suunta on oikea, ja vaihtoehto tuo on ehdottomasti.

    dewian.cjb.net
    mjk (Member) 7.5.2008 13:38 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    "Ja edelleenkään, sitä toista vaihtoehtoa blu-raylle ei edes ole olemassakaan!"

    No muistatko tämän: fin.afterdawn.com/uutiset/arkisto/12249.cfm,
    tässä olisi myös yksi..no tuon kehittelemiseen menee vielä aikaa tovi ja olihan hd-dvd...
    jartar (AfterDawn Addict) 7.5.2008 14:09 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    No katsotaan mitä tulevaisuudessa tapahtuu. Sitten ollaan kaikki paljon viisaampia :)
    mjk (Member) 7.5.2008 15:08 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti jartar:
    No katsotaan mitä tulevaisuudessa tapahtuu. Sitten ollaan kaikki paljon viisaampia :)
    Samaa mieltä :p
    bfr (Member) 7.5.2008 15:18 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Joo, pakkohan se on myöntää että jos pc:lle tulee edullinen blu-ray asema lähiaikoina, joutuuhan sen hankkimaan. Fullhd tykki kuitenkin hankittuna ja sisältöä ei näy missään. Onneksi on ffdshow, saa edes DVDistä siedettävän näköisiä tuon kokoisellekkin kuvalle.
    aj84 (Newbie) 26.5.2008 0:12 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Kyllähän se silti näin on että kuka #@"*; jaksaa alkaa hommaamaan leffansa jollain flash systeemillä tai jollain.. ? Itse olen kaikki DVD:ni antanut jo etiä päin ja täyttänyt leffahyllyni Blu-ray kuvilla.. PC:tä käytän niin harvoin että ei voisi vähempää kiinnostaa downloadata leffoja jostain @#*"; nettikaupasta ! Käytännöllisyys kunniaan ja kunnon blu-ray soitin olohuoneen kunniapaikalle !! Kunnollista Blu-ray soitinta odottelen kyllä vieläkin.. Olisin ton samsung bd-up5000 soittimen hommannut, mutta se nyt sitten ei tule ollenkaan.. Pistäis nyt samppa jonku laatu soittimen (HQV piirillä) pihalle että sais ton PS3:sen ihan pelikäyttöön XD
    Vincent90 (Member) 22.7.2008 18:43 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Mistä helkutista te ne rahat repäisette? BR leffa maksaa 30€! Sellanen pieni sadan levyn kokoelma tulee maksamaan 3000€!! Älytöntä! Sitten kun noi BR-leffat rupee pyörimään samoissa hinnoissa kuin DVD:eet (~8-10€) niin sit vois jo harkita...
    stillborn (Senior Member) 23.7.2008 9:34 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Vincent90:
    Mistä helkutista te ne rahat repäisette? BR leffa maksaa 30€! Sellanen pieni sadan levyn kokoelma tulee maksamaan 3000€!! Älytöntä! Sitten kun noi BR-leffat rupee pyörimään samoissa hinnoissa kuin DVD:eet (~8-10€) niin sit vois jo harkita...
    Ei kai sitä kokoelmaa kerralla tarvitsekkaan ostaa, sehän nimenomaan kootaan pikkuhiljaa :D Nyt kun alat keräämään pikkuhiljaa BluRay-klassikoita, niin pikkuhiljaa ne hinnatkin putoavat. Maksoihan dvd:kin ilmestyessään ainakin saman kuin mitä BluRay nyt. Dvd on vielä vuosikausia aivan käyttökelpoinen formaatti elokuville ja niitä voit rinta rinnan uuden blyyrayn kanssa käytellä..näyttävät kirjahyllyssäkin aikalailla samalta.

    -Vastuullista Warettamista Jo Vuodesta 1989-
    Vincent90 (Member) 23.7.2008 16:44 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Niin ja sit huomataan kahden vuoden päästä, että taas uusi formaatti tulossa ja sit ne blu-ray elokuvat vanhenee ja rahaa palaa jatkuvasti! Tarviiko sitä formaattia koko ajan vaihdella???

    Vincent
    stillborn (Senior Member) 23.7.2008 22:40 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Vincent90:
    Niin ja sit huomataan kahden vuoden päästä, että taas uusi formaatti tulossa ja sit ne blu-ray elokuvat vanhenee ja rahaa palaa jatkuvasti! Tarviiko sitä formaattia koko ajan vaihdella???
    Se on kai sitä kehitystä? Ihmisillä nyt vain on sellainen taipumus kehitellä ilokseen ja hyödykseen uusia tekniikoita ja laitteita. Varmaan sillä seuraavan formaatin laitteella pystyy taas katsomaan edellisen formaatin tallenteita.
    Voihan tuollaisen kehityksen kyseenalaistaa esim. ilmaston ja maapallon säilymisen kannalta, mutta ihminen tämän pallon tulee tuhoamaan ennenpitkää, se kai on jo kaikille selvä?

    -Vastuullista Warettamista Jo Vuodesta 1989-
     Kommentoi
     
    Seuraa uutisiamme RSS-virtana

    Lue AfterDawnin uutiset suoraan haluamallasi RSS-lukijalla tai lisää uutisemme Googlen, Yahoon tai MSN:n aloitussivullesi.

    RSS -syöte
    Lisää Googlen aloitussivulle
    Lisää My Yahoo! -palveluun
    Lisää MyMSN -palveluun

    Hae uutisia

    Hae uutisotsikoita uutisarkistostamme vuodesta 1999 lähtien.

    Multimedia: AfterDawn.com | AfterDawnin keskustelualueet
    Uutiset: IT-alan uutiset | Uutisia puhelimista
    Musiikkia: MP3Lizard.com
    Tuotearviot: Laitevertailu | Vertaa puhelimia
    Pelit: Pelitiedostot, pelidemot ja trailerit | Blasteroids.com (engl.)
    Ohjelmat: download.fi | AfterDawnin ohjelma-alueet
    International: AfterDawn in English | Software downloads | Free, legal MP3s | Gaming downloads | AfterDawn på svenska
    RSS -syötteet: AfterDawnin uutiset | Uusimmat ohjelmapäivitykset | Keskustelualueiden viestit
    Tietoja: Tietoa AfterDawn Oy:stä | Mainosta sivuillamme | Sivuston käyttöehdot ja tietoja yksityisyydensuojasta
    Ota yhteyttä: Lähetä palautetta | Ota yhteyttä mainosmyyntiimme
     
      © 1999-2008 AfterDawn Oy