|
Lauri "malagant" Jämsä @ 2.4.2008 11:13
Apple-tuotemerkki äänestettiin jokin aika sitten eniten kuluttajien elämään ja käyttäytymiseen vaikuttaneeksi tuotemerkiksi.
Vastaajat kertoivat Applen kyseenalaistaneen IT-alan toimintatavat ja näyttäneen kehityksen suuntaa muille valmistajille. Microsoft sai sen sijaan kunnian tulla valituksi yritykseksi, jonka toimintatapoja asiakkaat haluaisivat muuttaa eniten. Ohjelmistoyritystä pidettiin aikaisemmin edelläkävijänä, josta on tullut nyt toisten IT-alan yritysten kopioija. Asiasta kertoi yhdysvaltalaisten tuotemerkkien analysointiin erikoistunut verkkolehti brandchannel.com.
Uusimmassa tilanneraportissaan tutkimusyhtiö Piper Jaffray arvioi Applen tietokoneiden markkinaosuuden nousseen kuluttajamarkkinoilla jo 10 prosenttiin. Yhdysvalloissa uusista myydyistä tietokoneista raportoidaan jo joka viidennen olevan omppumallistoa.
Applen Mac-tuoteperheen tietokoneiden myyntimäärien kerrotaan kasvaneen yli kaksi kertaa tavallisten PC-tietokoneiden myyntiä nopeammin Applen siirryttyä käyttämään Intelin suorittimia vuonna 2006. Tämä siitä huolimatta, että Mac-tietokoneet on hinnoiteltu teholtaan vastaavia PC-koneita korkeammalle. Tilastoista voikin vetää suoran johtopäätöksen, että käyttäjät ovat nykyään valmiita maksamaan laadusta, tyylistä ja helppokäyttöisyydestä.
Perustietokoneiden hinnat ovat laskeneet viime vuosina suhteellisen paljon, mutta Piper Jaffrayn mukaan Mac-koneiden hintataso on noussut viimeisen kahden vuoden aikana noin 150 dollaria.
Applen kerrotaan menestyvän hyvin kuluttaja- ja oppilaitosmarkkinoilla, mutta yritysmyynti on heikompaa. Yrityskaupan saralla Applen maailmanlaajuinen markkinaosuus on tutkimuslaitos IDC:n mukaan tällä hetkellä ainoastaan 2,9 prosenttia, vaikka yritys on kasvattanut osuuttaan myös yrityskäytössä.
Vaikka Applen osuus yrityskoneista on pieni, tutkimusyritys Forresterin mukaan Applen myynti viime vuonna yritysmaailmassa jopa kolminkertaistui. Microsoft Windowsin markkinaosuuden kerrotaan sen sijaan laskeneen vuodessa noin neljällä prosentilla. Luvuista huolimatta yli 50 000 työntekijän haastatteluihin perustuva tutkimus paljasti sen tosiseikan, että vieläkin noin 95 prosentissa yrityskoneista pyörii käyttöjärjestelmänä Windows.
Forrester kertoo Windows Vistan kasvattaneen yritysmarkkinaosuuttaan 6,3 prosenttiin ohittaen samalla Mac OS X -käyttöjärjestelmän. Windows XP porskuttaa edelleen kovalla tahdilla, sillä sen prosentuaalisen osuuden yrityskäyttöjärjestelmistä kerrotaan olevan vieläkin noin 90.
Linkki tähän uutiseen
| |
Aiheeseen liittyvät uutiset:
Apple tilasi 10 miljoonaa 3G-iPhonea? (27 maaliskuuta 2008)
Nopeampi Safari 3.1 julkaistu (18 maaliskuuta 2008)
Neljäsosa Yhdysvalloissa myydyistä iPhoneista on nyt SIM-vapaita (29 tammikuuta 2008)
Macworld 2008: Elgato päivitti EyeTV:n kolmosversioon (17 tammikuuta 2008)
Macworld 2008: Apple esitteli Macbook Airin (16 tammikuuta 2008)
Macworld 2008: Foxin DVD-elokuvissa mukana iTunes-yhteensopivat versiot elokuvista (15 tammikuuta 2008)
Macworld 2008: Teräväpiirtoelokuvia voi vuokrata iTunesilla ja Apple TV:llä (15 tammikuuta 2008)
Applen tuoteuutuudet kiinnostavat jälleen (14 tammikuuta 2008)
Apple TV:hen lisää tallennustilaa (30 heinäkuuta 2007)
|
|
|
| Keskustele uutisesta! |
Vain 25 uusinta kommenttia on näkyvissä, lue loput kommentit täältä |
| DuskLord (Junior Member) 25.4.2008 15:48 |
|
|
En ikinä huolisi Maccia. Toimi ne sitten miten nopeasti vaan, Macit ovat järkyttävän ylihinnoiteltuja, eikä niillä tee yhtään mitään, mitä Windows-koneella ei tekisi reilusti halvemmalla muiden tuhansien ominaisuuksien lisäksi. Maccimiehillähän tässä olisi pikemminkin vastattavaa "Windows-allergiaan"...
Trendikkyys ei tee hyvää tietokonetta.
|
| Hellepaa (Junior Member) 25.4.2008 16:17 |
|
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti DuskLord: En ikinä huolisi Maccia. Toimi ne sitten miten nopeasti vaan, Macit ovat järkyttävän ylihinnoiteltuja, eikä niillä tee yhtään mitään, mitä Windows-koneella ei tekisi reilusti halvemmalla muiden tuhansien ominaisuuksien lisäksi. Maccimiehillähän tässä olisi pikemminkin vastattavaa "Windows-allergiaan"...
Trendikkyys ei tee hyvää tietokonetta.
a windowsissa on tuhat turhaa ja huonoa ominaisuutta
b ja hyödylliset ominaisuudet toimivat huonosti/eivät toimi
c macila pystyy moneen asiaan mitä pc llä ei vois kuvitellakkaan tekevänsä
d se että tietokone ei ole järkyttävän ruma on vain plussaa macin omistajille
et kyllä taida tietää mistä puhut, jos et todellakaan tiedä parempaa syytä macien suosion nopeaan kasvuun, kuin kuvailemasi "trendikkyys" en voi kuin sääliä noin aivopestyä/mielenvikaista Windows fanittajaa.
|
| 375H&H (Member) 26.4.2008 12:48 |
|
En jaksa quotettaa mutta kommentoinpa muutamaa kohtaa kuitenkin. Se että Apple on kasvattanut markkinaosuuttaan voimakkaasti kertoo varmasti jostakin. Yleensä huonot tuotteet eivät pysty kasvattamaan markkinaosuttaan. Toki siihen vaikuttaa mielikuvat, mainonta jne. mutta varmasti laadulla, toiminnalla sekä ominaisuuksillakin on merkitystä.
Yrityskoneina Applen koneita ei pahemmin näy. Syynä on varmaankin se, että yritysten järjestelmä/systeemi/IT-vastaavilla sekä yritysten IT-tuilla on töitä tarpeeksi ilman että yrityksissä olisi erilaisia koneita. Huomatkaa että noita edellä mainittuja tehtäviä yrityksissä tekevät vielä suurelta osin sotien jälkeen syntyneet ikäpolvet, eivätkä suoraan koulunpenkiltä tulleet open source-yhteisöjen aktiivi jäsenet.
Sellaiseen kehäpäätelmäänkin päästään, että suppealle käyttäjäkunnalle tehdyt ammattiohjelmistot (enkä tarkoita mitään autocadia tai photoshoppia) tehdään Windows PC yhteensopiviksi. Kun ohjelmat ovat Windows PC yhteensopivia niin koneetkin ovat ... ja kun koneetkin ovat niin...
Unixia ja Linuxia olen joutunut joskus käyttämään. Kummallakin olen säänut tarvitsemani ohjelmat käyntiin. (omilla koneillani en ole kumpaakaan käyttänyt) DOS käyttöjärjestelmän käyttö tuli opeteltua parhaiten, koska nuorempana jaksoi koneiden sielunelämä sekä rauta vielä kiinnostaa. Kykyisin omissa koneissa rullaa XP ja sitä osaan jotenkuten käyttää. Myös työläppärilläni on XP ja senkin kanssa tulen toimeen. Kunhan formaattisodan pölyt laskeentuvat niin ostoslistalla on multimedialäppäri, ja Windows PC:ssä pysytään, koska minulla ei ole mitään halua opetella Applen käyttöjärjestelmien käyttöä.
Itse olen ratkaissut nuo Wintoosan ongelmat niin että formatoin omien koneideni C-asemat riittävän usein. Kyllähän koneen saa toimimaan cleanereilla, korjaimilla, ja kaiken maailman "tohtori ohjelmilla" mutta itse olen kokenut tuon formatoinnin varmimmaksi ratkausuksi. Tietenkin mikäli olisin parempi käyttäjä sekä tuntisin XP:n paremmin minulle tuskin tulisi ongelmia Windowsin kanssa.
Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen, edellisen kerran viestiä muokattiin 26.4.2008 9:57
|
| DuskLord (Junior Member) 27.4.2008 4:53 |
|
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Hellepaa:
a windowsissa on tuhat turhaa ja huonoa ominaisuutta
b ja hyödylliset ominaisuudet toimivat huonosti/eivät toimi
c macila pystyy moneen asiaan mitä pc llä ei vois kuvitellakkaan tekevänsä
d se että tietokone ei ole järkyttävän ruma on vain plussaa macin omistajille
et kyllä taida tietää mistä puhut, jos et todellakaan tiedä parempaa syytä macien suosion nopeaan kasvuun, kuin kuvailemasi "trendikkyys" en voi kuin sääliä noin aivopestyä/mielenvikaista Windows fanittajaa.
a) Huonoa? Turhaa? Eli kaikki muut kuin Macin tekstinkäsittely (haha) on turhaa? Ja mitä sitten jos joukossa on turhia ominaisuuksia? Voit varmaan jättää käyttämättä, ja olla tyytyväinen että valinnanvaraa on reilusti.
b) Sanohan mikä ominaisuus Windowsissa ei toimi? Perussäälittävää Windowsin lyttäämistä.
c) Oikein "macila". Haha. Mutta listaappa yksi asia mitä voit Macilla tehdä, mitä et voisi Windowsilla?
d) Mitä vit... Itsehän voit vaikuttaa tietokoneesi ulkonäköön. Miten helvetissä se vaikuttaisi mitenkään tietokoneen käyttöön? Surullinen kommentti. Epätoivoista pohjan kaivamista.
Suotta säälit. Täältä lähtee vielä suuremmat säälipisteet sinne osoitteeseen. Perustelusi oli hyvin nihkeää, osittain jopa hyökkäävää, eikä mitään pohjaa.
Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen, edellisen kerran viestiä muokattiin 27.4.2008 1:57
|
| iTon (Newbie) 27.4.2008 7:22 |
|
Lainaus: Itse olen ratkaissut nuo Wintoosan ongelmat niin että formatoin omien koneideni C-asemat riittävän usein. Kyllähän koneen saa toimimaan cleanereilla, korjaimilla, ja kaiken maailman "tohtori ohjelmilla" mutta itse olen kokenut tuon formatoinnin varmimmaksi ratkausuksi. Tietenkin mikäli olisin parempi käyttäjä sekä tuntisin XP:n paremmin minulle tuskin tulisi ongelmia Windowsin kanssa.
Justiinsa tuosta en tykännyt pc:stä... Uudestaan jee uudestaan :)
Oma mac on kohta kaksi vuotta wanha. Eka käyttis tiger, ja päälle lätkäisty leopardi.
Eikä mitään ongelmia, on tää vaa niin helppoa ja mukavaa...
|
| rmCowboy (Member) 27.4.2008 8:49 |
|
Jos tuota formatointia harrastaa niin kannattaa tehdä esim nLite ohjelmalla image johon on asentanut kaikki windows päivitykset + ajurit ja ohjelmat.
|
| TheArnold (Member) 27.4.2008 11:34 |
|
Ei tarvi formatoida lähes koskaan kun osaa käyttää oikein eikä asentele kaiken maailman toolbareja ja muuta roskaa. Mac on varmasti sopiva niille jotka ovat sormi suussa kun pitäisi asentaa joku kolmannen osapuolen ohjelma jonkun asian tekemiseen. Fiksummille käyttäjille Windows tai Linux PC on loistava.
Reality is only an illusion, caused by the lack of psilocybine.
|
| iTon (Newbie) 27.4.2008 11:45 |
|
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti TheArnold: Ei tarvi formatoida lähes koskaan kun osaa käyttää oikein eikä asentele kaiken maailman toolbareja ja muuta roskaa. Mac on varmasti sopiva niille jotka ovat sormi suussa kun pitäisi asentaa joku kolmannen osapuolen ohjelma jonkun asian tekemiseen. Fiksummille käyttäjille Windows tai Linux PC on loistava.
No joo itelläkin oli ite kasattu palikka pc... Olipas loistava...
|
| DuskLord (Junior Member) 27.4.2008 15:47 |
|
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti iTon: Lainaus: Itse olen ratkaissut nuo Wintoosan ongelmat niin että formatoin omien koneideni C-asemat riittävän usein. Kyllähän koneen saa toimimaan cleanereilla, korjaimilla, ja kaiken maailman "tohtori ohjelmilla" mutta itse olen kokenut tuon formatoinnin varmimmaksi ratkausuksi. Tietenkin mikäli olisin parempi käyttäjä sekä tuntisin XP:n paremmin minulle tuskin tulisi ongelmia Windowsin kanssa.
Justiinsa tuosta en tykännyt pc:stä... Uudestaan jee uudestaan :)
Oma mac on kohta kaksi vuotta wanha. Eka käyttis tiger, ja päälle lätkäisty leopardi.
Eikä mitään ongelmia, on tää vaa niin helppoa ja mukavaa...
Te "mäkkärit" taidatte olla jumissa johonkin Windows 98-aikakauteen, kuten linuxnörtitkin. XP:tä ei tarvitse olla koko aikaa uudelleenasentamassa. Jos nyt ei itse kämmää typeryydellään. Ei taida sinullakaan vaan kantti kestää kokeilla uutta.
|
| Hellepaa (Junior Member) 27.4.2008 17:02 |
|
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti DuskLord: Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Hellepaa:
a windowsissa on tuhat turhaa ja huonoa ominaisuutta
b ja hyödylliset ominaisuudet toimivat huonosti/eivät toimi
c macila pystyy moneen asiaan mitä pc llä ei vois kuvitellakkaan tekevänsä
d se että tietokone ei ole järkyttävän ruma on vain plussaa macin omistajille
et kyllä taida tietää mistä puhut, jos et todellakaan tiedä parempaa syytä macien suosion nopeaan kasvuun, kuin kuvailemasi "trendikkyys" en voi kuin sääliä noin aivopestyä/mielenvikaista Windows fanittajaa.
a) Huonoa? Turhaa? Eli kaikki muut kuin Macin tekstinkäsittely (haha) on turhaa? Ja mitä sitten jos joukossa on turhia ominaisuuksia? Voit varmaan jättää käyttämättä, ja olla tyytyväinen että valinnanvaraa on reilusti.
b) Sanohan mikä ominaisuus Windowsissa ei toimi? Perussäälittävää Windowsin lyttäämistä.
c) Oikein "macila". Haha. Mutta listaappa yksi asia mitä voit Macilla tehdä, mitä et voisi Windowsilla?
d) Mitä vit... Itsehän voit vaikuttaa tietokoneesi ulkonäköön. Miten helvetissä se vaikuttaisi mitenkään tietokoneen käyttöön? Surullinen kommentti. Epätoivoista pohjan kaivamista.
Suotta säälit. Täältä lähtee vielä suuremmat säälipisteet sinne osoitteeseen. Perustelusi oli hyvin nihkeää, osittain jopa hyökkäävää, eikä mitään pohjaa.
a OpenOffice? ;) tosin itse ostin myös sen väärän yrityksen (lue Microsoft) Offisen (hehe) koska vaikka kaatuileekin enemmän (kuten winukat yleensäkin) on helpompaa säätää noiden tallennusformaattien kanssa muita koneita ajatellen...
b no jos lähdetään wintoosan vakaudesta (onko sitä edes nimeksi) se vaikuttaa aika moneen käyttöjärjestelmään sisällettyyn ominaisuuteen, jotka taas olemisellaan hidastavat konetta. ETSI toiminto. väität varmaan että se on windowsissa kätevä ja nopea ja mukava (hehe)
c voin vaikkapa käyttää macin ominaisuuksia ilman niiden omia aikojaan kaatumista :D no siis esim. macista saa parilla asetuksella langattoman AirPort aseman kun siinä on verkkopiuha kiinni, eipä onnistunut pc:llä. Toinen ominaisuus on esim. että voin käyttää kahta sormea asiakirjan/verkkosivun scrollaamiseen.
d no en ainakaan kovin usein ole hionut/kiillottanut pc:tä, hehe, koska sillä ei olekaan juuri väliä, sanoinkin ulkonäön olevan vain mukava lisä. Usein pc -valmistajan mielestä hieno, mutta käyttäjän mielestä ruma kone on usein epäkäytännöllinen, esimerkkinä esim. hp laittoi kerran läppärin ohjauslevyyn pieniä kuoppia ja teki siitä kiiltävän -> tahmea ja epäkäytännöllinen käyttökokemus.
jos joku kommentti on hyökkäävä tai perustelematon niin se millä aloitit, älä sä ota herneitä nenään jos jatkoin hyökkäävällä kommentilla :) ja onneks olkoon jos sait siitä että kirjoitin "macila" päivän parhaimmat naurut :D
p.s. omistan intel macin ja windows xp pc:n, tosin toista niistä en nykyään juurikaan käytä...
|
| iTon (Newbie) 27.4.2008 17:33 |
|
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti DuskLord: Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti iTon: Lainaus: Itse olen ratkaissut nuo Wintoosan ongelmat niin että formatoin omien koneideni C-asemat riittävän usein. Kyllähän koneen saa toimimaan cleanereilla, korjaimilla, ja kaiken maailman "tohtori ohjelmilla" mutta itse olen kokenut tuon formatoinnin varmimmaksi ratkausuksi. Tietenkin mikäli olisin parempi käyttäjä sekä tuntisin XP:n paremmin minulle tuskin tulisi ongelmia Windowsin kanssa.
Justiinsa tuosta en tykännyt pc:stä... Uudestaan jee uudestaan :)
Oma mac on kohta kaksi vuotta wanha. Eka käyttis tiger, ja päälle lätkäisty leopardi.
Eikä mitään ongelmia, on tää vaa niin helppoa ja mukavaa...
Te "mäkkärit" taidatte olla jumissa johonkin Windows 98-aikakauteen, kuten linuxnörtitkin. XP:tä ei tarvitse olla koko aikaa uudelleenasentamassa. Jos nyt ei itse kämmää typeryydellään. Ei taida sinullakaan vaan kantti kestää kokeilla uutta.
Siis mitä "uutta"? Noita winukan xp:n pc:tä on ollu monia, myös itse kasaamassa
koneessa. Vistaa en oo ku vähän kokeillu, siitä en voi sanoo oikeen mitään...
Mac on vaan paras. Harmittaa ku ei aikaisemmin siirtynyt tuosta rimpula käyttiksestä pois!
|
| DuskLord (Junior Member) 27.4.2008 18:11 |
|
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti iTon: Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti DuskLord: Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti iTon: Lainaus: Itse olen ratkaissut nuo Wintoosan ongelmat niin että formatoin omien koneideni C-asemat riittävän usein. Kyllähän koneen saa toimimaan cleanereilla, korjaimilla, ja kaiken maailman "tohtori ohjelmilla" mutta itse olen kokenut tuon formatoinnin varmimmaksi ratkausuksi. Tietenkin mikäli olisin parempi käyttäjä sekä tuntisin XP:n paremmin minulle tuskin tulisi ongelmia Windowsin kanssa.
Justiinsa tuosta en tykännyt pc:stä... Uudestaan jee uudestaan :)
Oma mac on kohta kaksi vuotta wanha. Eka käyttis tiger, ja päälle lätkäisty leopardi.
Eikä mitään ongelmia, on tää vaa niin helppoa ja mukavaa...
Te "mäkkärit" taidatte olla jumissa johonkin Windows 98-aikakauteen, kuten linuxnörtitkin. XP:tä ei tarvitse olla koko aikaa uudelleenasentamassa. Jos nyt ei itse kämmää typeryydellään. Ei taida sinullakaan vaan kantti kestää kokeilla uutta.
Siis mitä "uutta"? Noita winukan xp:n pc:tä on ollu monia, myös itse kasaamassa
koneessa. Vistaa en oo ku vähän kokeillu, siitä en voi sanoo oikeen mitään...
Mac on vaan paras. Harmittaa ku ei aikaisemmin siirtynyt tuosta rimpula käyttiksestä pois!
Miten vaan. Vista nyt onkin turhake raskautensa ja hyödyttömyytensä vuoksi. Upouusilla läppäreillä vasta asennettuna kaatuilee kaikesta huolimatta, ja toimii reilusti hitaammin kuin XP meikän vanhassa single core-koneessa.
Hellepaalle :
a) Open Office ei tule Windowsin mukana. Suotta siitä vatvomaan siis.
b) Kyllä siitä kehtaa mainita. Oma uptimeni on parhaimmillaan 11 viikkoa. Valittamista?
c) Kahta sormea scrollaukseen... Jumalauta että kuulostaakin mahtavalta ominaisuudelta =D Kyllähän siitä nyt omaisuuden maksaakin.
d) Läppärit on läppäreitä, ei yleensä tarkoitettu 24/7 käyttöön, vaan tilapäinen ratkaisu. Sama se nyt miltä tilapäinen hässäkkä näyttää. Enkä muutenkaan ole koskaan ymmärtänyt mitä väliä on tietokoneen ulkonäöllä. Kunhan rullaa.
Samapa tuo. Itse olen pirun tyytyväinen XP:n ominaisuuksiin ja toimivuuteen (myös vakauteen, ei tässä softat huvikseen kaatuile). Kun osaa toimia oikein kaiken maailman pornotoolbarien ja muitten suhteen, niin ei tarvitse katsella nihkeästi rullaavaa epävakaata käyttistä.
Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen, edellisen kerran viestiä muokattiin 27.4.2008 15:12
|
| Hellepaa (Junior Member) 27.4.2008 18:30 |
|
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti DuskLord: Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti iTon: Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti DuskLord: Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti iTon: Lainaus: Itse olen ratkaissut nuo Wintoosan ongelmat niin että formatoin omien koneideni C-asemat riittävän usein. Kyllähän koneen saa toimimaan cleanereilla, korjaimilla, ja kaiken maailman "tohtori ohjelmilla" mutta itse olen kokenut tuon formatoinnin varmimmaksi ratkausuksi. Tietenkin mikäli olisin parempi käyttäjä sekä tuntisin XP:n paremmin minulle tuskin tulisi ongelmia Windowsin kanssa.
Justiinsa tuosta en tykännyt pc:stä... Uudestaan jee uudestaan :)
Oma mac on kohta kaksi vuotta wanha. Eka käyttis tiger, ja päälle lätkäisty leopardi.
Eikä mitään ongelmia, on tää vaa niin helppoa ja mukavaa...
Te "mäkkärit" taidatte olla jumissa johonkin Windows 98-aikakauteen, kuten linuxnörtitkin. XP:tä ei tarvitse olla koko aikaa uudelleenasentamassa. Jos nyt ei itse kämmää typeryydellään. Ei taida sinullakaan vaan kantti kestää kokeilla uutta.
Siis mitä "uutta"? Noita winukan xp:n pc:tä on ollu monia, myös itse kasaamassa
koneessa. Vistaa en oo ku vähän kokeillu, siitä en voi sanoo oikeen mitään...
Mac on vaan paras. Harmittaa ku ei aikaisemmin siirtynyt tuosta rimpula käyttiksestä pois!
Miten vaan. Vista nyt onkin turhake raskautensa ja hyödyttömyytensä vuoksi. Upouusilla läppäreillä vasta asennettuna kaatuilee kaikesta huolimatta, ja toimii reilusti hitaammin kuin XP meikän vanhassa single core-koneessa.
Hellepaalle :
a) Open Office ei tule Windowsin mukana. Suotta siitä vatvomaan siis.
b) Kyllä siitä kehtaa mainita. Oma uptimeni on parhaimmillaan 11 viikkoa. Valittamista?
c) Kahta sormea scrollaukseen... Jumalauta että kuulostaakin mahtavalta ominaisuudelta =D Kyllähän siitä nyt omaisuuden maksaakin.
d) Läppärit on läppäreitä, ei yleensä tarkoitettu 24/7 käyttöön, vaan tilapäinen ratkaisu. Sama se nyt miltä tilapäinen hässäkkä näyttää. Enkä muutenkaan ole koskaan ymmärtänyt mitä väliä on tietokoneen ulkonäöllä. Kunhan rullaa.
Samapa tuo. Itse olen pirun tyytyväinen XP:n ominaisuuksiin ja toimivuuteen (myös vakauteen, ei tässä softat huvikseen kaatuile). Kun osaa toimia oikein kaiken maailman pornotoolbarien ja muitten suhteen, niin ei tarvitse katsella nihkeästi rullaavaa epävakaata käyttistä.
a juu ei tule ei
b jaaha
c siinä luki _esim._ tajuisit jos omistaisit
d sanoinko että välitän koneen ulkonäöstä, se nyt vain sattuu olemaan niin että usein jos kehitetään käytännöllinen läppäri niin se saattaa myös näyttää hyvältä, esim. macbook, en sanoisi tilapäinen hässäkkä, vaan liikuteltava perustietokone.
joo, mäkin olin aikani ihan tyytyväinen xp käyttäjä, johtuen siitä että en tiennyt paremmasta, ehkäpä se on juuri se syy, miksi macin ensi kertaa ostettuaan moni huomaa että ovesta tulee sen jälkeen vain haukatun omenan kuvalla varustettuja pakkauksia ;)
|
| DuskLord (Junior Member) 27.4.2008 18:59 |

On koitettu mäkkiäkin. Ei siinä ole yhtään mitään millä minä tekisin yhtään mitään. Softien yhteensopivuus on XP:llä äärimmäisen mainio. Macille ei ole pahemmin tehty mitään. Eikä pelaamisesta voi kuin unelmoida...
|
| Hellepaa (Junior Member) 27.4.2008 19:05 |
|
|
pelaamiseen windows tietenkin.
mutta saahan macciinkin windowsin... joka muuten toimii nopeammin kuin vastaavassa pc:ssä.
Eipä macin kokeilu paljoa auta, sillä ei niitä ominaisuuksia ja käyttöjärjestelmää ihan heti sisäistä, saati sitten että tietäisi mitä kaikkia ominaisuuksia edes on, perehtyminen palkitsee...
Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen, edellisen kerran viestiä muokattiin 27.4.2008 16:18
|
| 375H&H (Member) 27.4.2008 20:43 |
|
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti rmCowboy: Jos tuota formatointia harrastaa niin kannattaa tehdä esim nLite ohjelmalla image johon on asentanut kaikki windows päivitykset + ajurit ja ohjelmat.
No juuri sen takia silloin tällöin formatoin koneen että pääsen eroon ajureista, indekseistä, päivityksistä, Windowsin suojauspäivityksen päivityksen päivityksen korjauksen päivityksen bugin korjaus päivityksistä... Samalla pääsee eroon haittaohjelmista, viruksista, sharewarejen rekisteripiilotuksista yms. asioista joita ei haulua varmuuskopioida minnekään. Kerralla vaan kaikki ohjelmat ja ajurit hiiteen ja koko pakka uusiksi uusimmilla ajureilla ja päivityksillä. MUTTA jokainen tekee tyylillään IMHO. Ja edelleenkään en väitä noita asioita Windowssin huonoudeksi vaan käyttäjän (eli sen joka katsoo peilistä partaa ajaessaan) huonoudeksi.
|
| DuskLord (Junior Member) 27.4.2008 20:52 |
|
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Hellepaa: pelaamiseen windows tietenkin.
mutta saahan macciinkin windowsin... joka muuten toimii nopeammin kuin vastaavassa pc:ssä.
Eipä macin kokeilu paljoa auta, sillä ei niitä ominaisuuksia ja käyttöjärjestelmää ihan heti sisäistä, saati sitten että tietäisi mitä kaikkia ominaisuuksia edes on, perehtyminen palkitsee...
Pfft. Sama rauta, minkä takia se muka nopeammin pyörisi? 3Dmarkin screenshottia kehiin or it didn't happen.
Ja sama koskee Windowsia. Et sinä heti tiedä siitä mitään.
Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen, edellisen kerran viestiä muokattiin 27.4.2008 17:53
|
| bscd (Senior Member) 27.4.2008 23:22 |
|
|
Tähänkin threadiin taitaa päteä tämä ikivanha viisaus:
"Mac-Uskovaisten kanssa yritys järkiperäiseen väittelyyn on sama kuin yrittäisi pelata pulun kanssa shakkia - kaataa nappulat, paskoo laudalle ja lopuksi luulee vielä voittaneensa lentäen parvensa luo asiasta kertomaan." :)
|
| DuskLord (Junior Member) 28.4.2008 4:56 |
|
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti bscd: Tähänkin threadiin taitaa päteä tämä ikivanha viisaus:
"Mac-Uskovaisten kanssa yritys järkiperäiseen väittelyyn on sama kuin yrittäisi pelata pulun kanssa shakkia - kaataa nappulat, paskoo laudalle ja lopuksi luulee vielä voittaneensa lentäen parvensa luo asiasta kertomaan." :)
Haha, ai että. Kyllä tuli hyvät naurut. Kiitos :D
|
| juggeli (Member) 28.4.2008 5:18 |
|
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti bscd: Tähänkin threadiin taitaa päteä tämä ikivanha viisaus:
"Mac-Uskovaisten kanssa yritys järkiperäiseen väittelyyn on sama kuin yrittäisi pelata pulun kanssa shakkia - kaataa nappulat, paskoo laudalle ja lopuksi luulee vielä voittaneensa lentäen parvensa luo asiasta kertomaan." :)
Niin tai sitten tämä:
"Windows-Uskovaisten kanssa yritys järkiperäiseen väittelyyn on sama kuin yrittäisi pelata pulun kanssa shakkia - kaataa nappulat, paskoo laudalle ja lopuksi luulee vielä voittaneensa lentäen parvensa luo asiasta kertomaan. " :)
Tomii nimittäin aika hyvin kumminkin päin
C2D E6300 @ 2,33GHz - MSI P35 Neo - 2GB DDR2 - Antec P150 - Antec NeoHE 430W - Samsung 205BW
|
| Hellepaa (Junior Member) 28.4.2008 7:35 |
|
Lainaus:
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Hellepaa: pelaamiseen windows tietenkin.
mutta saahan macciinkin windowsin... joka muuten toimii nopeammin kuin vastaavassa pc:ssä.
Eipä macin kokeilu paljoa auta, sillä ei niitä ominaisuuksia ja käyttöjärjestelmää ihan heti sisäistä, saati sitten että tietäisi mitä kaikkia ominaisuuksia edes on, perehtyminen palkitsee...
Pfft. Sama rauta, minkä takia se muka nopeammin pyörisi? 3Dmarkin screenshottia kehiin or it didn't happen.
Ja sama koskee Windowsia. Et sinä heti tiedä siitä mitään.
no se nyt oli osittain vain vitsi, mutta kyllä se niin on, jos tietokone lehden testiin on uskomista:
http://www.tietokone.fi/uutta/uutinen.asp?news_id=33578&tyyppi=1
|
| [NGN]TUFF (AfterDawn Addict) 28.4.2008 9:51 |
|
Lainaus: Toinen ominaisuus on esim. että voin käyttää kahta sormea asiakirjan/verkkosivun scrollaamiseen.
hehh.. 1 sormellakin saa scrollattua.. miks käyttää 2 sormea.
windowssin etsi toiminnon voi vaihtaa parempaan, mikäli ei ole siihen tyytyväinen (ava find), oletko kokeillut vistan etsi toimintoa?
|
| kolmis (Member) 28.4.2008 11:13 |
|
|
itse ainakin pidän mackin studiosoftia varsin hyvinä verrattuna muille käyttöjärjestelmille tehtyihin vastaaviin, tässä tulee vielä vastaan tämä windowssin epävakaus joka voi aiheuttaa sen että saat tehdä työn useaan kertaan ja sen takia en sillä hihku editoimaan mitään.
itse olen todennut myös sen että ainakin vista on hirveä turhake, xp toimii hyvin ja sen saa näyttämään ihan samalta kuin vistan, mackiksi windowssia ei saa edes naamioitua niin ettei erottaisi heti, sen lisäksi mackissä ominaisuudet oikeasti toimivat.
kyllä se oma käyttis on aina paras vai mitä?
entäs kun käyttää niitä kaikkia? :D
|
| Hellepaa (Junior Member) 28.4.2008 14:17 |
|
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti [NGN: TUFF]Lainaus: Toinen ominaisuus on esim. että voin käyttää kahta sormea asiakirjan/verkkosivun scrollaamiseen.
hehh.. 1 sormellakin saa scrollattua.. miks käyttää 2 sormea.
windowssin etsi toiminnon voi vaihtaa parempaan, mikäli ei ole siihen tyytyväinen (ava find), oletko kokeillut vistan etsi toimintoa?
totta, macin scrollaus vaan on käytömukavuudeltaan toiselta planeetalta.
olen kokeillut vistaa, enkä toivottavasti toista kertaa joudu ;)
|
| TheArnold (Member) 30.4.2008 0:24 |
|
|
Leopardin saa myös PC:lle, ei ole mitään syytä ostaa Applen törkeän hintaista rautaa.
|
| opaaliola (Member) 2.5.2008 14:06 |
|
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti TheArnold: Leopardin saa myös PC:lle, ei ole mitään syytä ostaa Applen törkeän hintaista rautaa.
Voi voi poikaa.. :)
Apple Macbook 2,1 GHz 2GB
Apple AirPort Express
Elgato EyeTV
Apple Wireless Mighty Mouse @Ulti-Mat Breathe X3
Apple Video iPod 30GB (musta)
Sennheiser HD 555
|
|
|
Tuoreimmat uutiset
Hae uutisiaHae uutisotsikoita uutisarkistostamme vuodesta 1999 lähtien. 
KeskustelutLista viimeksi päivittyneistä viestiketjuista keskustelualueillamme. Lisää... 
Viime viikon suosituimmat ohjelmat
Suosituimmat laitteetViime viikon suosituimmat laitteet laitevertailussamme. 
Parhaat linkitAfterDawn suosittelee.. 
|