User Käyttäjä Salasana  
   
lauantai 17.5.2008 / 16:08
Hae:        In English   Suomeksi   På svenska
afterdawn.com > uutiset > playstation store uudistuu
Näytä aiheet
Uutiset
Uutiset

PlayStation Store uudistuu

Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 31.3.2008 18:52

PlayStation Store uudistuuSonyn PlayStation 3- ja PSP-pelikonsoleille pelejä myyvä PlayStation Store uudistuu huhtikuun puoleenväliin mennessä.

Sony julkaisi uudesta PlayStation Storesta jo kolme kuvaa, joiden avulla selviää Storen uusi ulkoasu. Silmäkarkin lisäksi Sony kertoo panostaneensa myös palvelun toimintaan ja käyttöliittymään, jotta ostosten tekeminen olisi mahdollisimman vaivatonta kuluttajille.

Syy uudistuksille on kuluttajien antama palaute, jonka myötä Sony haluaa parantaa PAL-alueilla toimivan PlayStation Storen toimintaa. Sonyn mukaan useat kuluttajat halusivat Storeen paremman käyttöliittymän ja helpomman navigoinnin kaupan eri osien välillä.

Uudistusten vuoksi PlayStation Storeen ei julkaista uutta materiaalia ennen uuden PlayStation Storen avaamista, mutta kuluttajat voivat edelleen ostaa kaupasta jo löytyviä tuotteita.

Sony ei kuitenkaan kertonut onko se laajentamassa samalla Euroopassa toimivan kauppapaikan tarjontaa. Tähän saakka Euroopassa toimivan kauppapaikan tarjonta on ollut heikkoa, jos sitä on verrannut Pohjois-Amerikassa tai Aasiassa toimiviin kauppoihin. Tämän vuoksi eurooppalaiset pelaajat ovat avanneet tilejä myös muiden maiden kauppapaikkoihin. Näiden tilien avulla pelaajat ovat ostaneet pelejä ja ladanneet sisältöä, jota ei ainakaan toistaiseksi ole näkynyt Euroopan kauppapaikalla. Valuuttaerojen myötä kauppapaikkojen hintatasot vaihtelevat, joten rahoistaan tarkka kuluttaja voi säästää muutaman rahayksikön käymällä vieraissa.









Linkki tähän uutiseen

 

 
Aiheeseen liittyvät uutiset:

  • WiiWare käynnistyi Japanissa (27 maaliskuuta 2008)
  • PS3:n firmware 2.20 nyt ladattavissa (25 maaliskuuta 2008)
  • Myös Eurooppa saa uudet PlayStation 3 -myyntipakkaukset (29 helmikuuta 2008)
  • PlayStation Networkissa ennätysliikenne tammikuussa (15 helmikuuta 2008)
  • Playstation 3 jo noin 35 000 suomalaiskodissa (14 helmikuuta 2008)
  • « Edellinen otsikko
    Mobiililaajakaista kiinnostaa
    Seuraava otsikko »
    Brittiläinen palveluntarjoaja testaa P2P-valvontaa
     Kommentoi!
    Keskustele uutisesta!  
    Hellepaa (Junior Member) 31.3.2008 19:42 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    no on kyllä todella hidas ja kömpelö tällä hetkellä, toivottavasti paremmaks muuttuu...
     Kommentoi
     

    Seuraa uutisiamme RSS-virtana

    Lue AfterDawnin uutiset suoraan haluamallasi RSS-lukijalla tai lisää uutisemme Googlen, Yahoon tai MSN:n aloitussivullesi.

    RSS -syöte
    Lisää Googlen aloitussivulle
    Lisää My Yahoo! -palveluun
    Lisää MyMSN -palveluun

    Hae uutisia

    Hae uutisotsikoita uutisarkistostamme vuodesta 1999 lähtien.

    Multimedia: AfterDawn.com | AfterDawnin keskustelualueet
    Musiikkia: MP3Lizard.com
    Pelit: Blasteroids.com (engl.)
    Ohjelmat: download.fi | AfterDawnin ohjelma-alueet
    International: AfterDawn in English | Software downloads | Free, legal MP3s | Gaming downloads | AfterDawn på svenska
    RSS -syötteet: AfterDawnin uutiset | Uusimmat ohjelmapäivitykset | Keskustelualueiden viestit
    Tietoja: Tietoa AfterDawn Oy:stä | Mainosta sivuillamme | Sivuston käyttöehdot ja tietoja yksityisyydensuojasta
    Ota yhteyttä: Lähetä palautetta | Ota yhteyttä mainosmyyntiimme
     
      © 1999-2008 AfterDawn Oy