User Käyttäjä Salasana  
   
tiistai 13.5.2008 / 14:49
Hae:        In English   Suomeksi   På svenska
afterdawn.com > uutiset > mobiililaajakaista kiinnostaa
Näytä aiheet
Uutiset
Uutiset

Mobiililaajakaista kiinnostaa

Lauri "malagant" Jämsä @ 31.3.2008 16:37

Mobiililaajakaista kiinnostaaViestintäviraston uusimman lehdistötiedotteen mukaan mobiililaajakaistaliittymät löivät itsensä läpi viime vuoden loppupuolella.

Vuodenvaihteessa matkapuhelinverkossa toimivia laajakaistaliittymiä oli jo lähes 150 000 kappaletta. Tämän kerrotaan vastaavan noin kahdeksaa prosenttia kaikista Suomen laajakaistaliittymistä. Yhteensä laajakaistaliittymien määrä kasvoi Suomessa viime vuoden aikana noin 23 prosenttia 1,75 miljoonaan liittymään. Mikäli lasketaan ainoastaan perinteisen lanka- tai kuituverkon uudet laajakaistaliittymät, koko vuoden kasvu oli noin 13 prosenttia.

Kännykkäliittymien kokonaismäärän kerrotaan sen sijaan nousseen vuodenvaihteessa yli kuuteen miljoonaan. Lukuun on vaikuttanut Viestintäviraston mukaan merkittävästi juurikin ainoastaan internet-käyttöön hankitut mobiililaajakaistaliittymät.

Asiakaspalvelussa Viestintävirasto kuvaa olevan vieläkin ongelmia. Varsinkin Elisan ja TeliaSoneran puhelimitse toimivan asiakaspalvelun jonotusaikojen kerrotaan jääneen kauas hyvänä pidettävästä yhden minuutin jonotusajasta.

Tiedot ilmenevät Viestintäviraston vuosittaisesta markkinakatsauksesta, joka sisältää perustiedot muun muassa matkaviestin- ja laajakaistaverkkojen liittymätilanteesta. Viestintäministeriö kertoo lisänneensä tänä vuonna markkinakatsaukseensa tietoja myös televisio-, radio- ja postitoiminnasta.

Lue koko markkinakatsaus täältä (PDF).

Linkki tähän uutiseen

 

 
Aiheeseen liittyvät uutiset:

  • Äänetöntä tuuletusta mobiililaitteisiin (23 maaliskuuta 2008)
  • DVB-H EU:n viralliseksi mobiili-TV-standardiksi (17 maaliskuuta 2008)
  • PacketVideolta mobiilitelevisio (lähes) kaikkiin kännyköihin (18 helmikuuta 2008)
  • Google: iPhone suosituin mobiiliselain jouluna (14 tammikuuta 2008)
  • Mobiilidatan käyttö nelinkertaistui viime vuodesta (29 marraskuuta 2007)
  • « Edellinen otsikko
    Ruotsalaismuusikot lataavat luvatta musiikkia
    Seuraava otsikko »
    PlayStation Store uudistuu
     Kommentoi!
    Keskustele uutisesta!  
    D00mer (Member) 31.3.2008 16:47 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Mulla on saunalahen mobiili laajakaista 384, ja hyvin on toiminut, tosin pitäs hankkia nokia 6630 että sais siitäkin kaiken irti, mutta ei ainakaan tarvi pelätä että milloin menee saldo kiini ;).
    kane_k (Junior Member) 31.3.2008 17:12 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    voehan mokkula
    JasonSco (Member) 31.3.2008 18:52 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Itsellakin Elisan ml 384 mutta kuuluvuus ei kylla ole niin hyva kuin luulisi. Valilla vain kulkee sujuvasti jos on paikoillaan, mutta esim. kun liikkuu niin iPhone loytaa edgen, mutta saattaa kestaa monia sekuntteja enemman aloittaa sessio. Mutta hyva etta gprs:ssa on aika nopea siirtyvyys.
    Aunustico (Junior Member) 31.3.2008 22:50 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Offtopic

    Lainaus:
    Asiakaspalvelussa Viestintävirasto kuvaa olevan vieläkin ongelmia. Varsinkin Elisan ja TeliaSoneran puhelimitse toimivan asiakaspalvelun jonotusaikojen kerrotaan jääneen kauas hyvänä pidettävästä yhden minuutin jonotusajasta.
    Taisin päästä tänään vain 10 minuutin jonotuksella Elisan asiakaspalveluun. Yleensä on vienyt 30-50 minuuttia. Juhuu!

    Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen, edellisen kerran viestiä muokattiin 31.3.2008 19:50

    stay (Junior Member) 1.4.2008 12:42 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Lainaus:
    Offtopic

    Lainaus:
    Asiakaspalvelussa Viestintävirasto kuvaa olevan vieläkin ongelmia. Varsinkin Elisan ja TeliaSoneran puhelimitse toimivan asiakaspalvelun jonotusaikojen kerrotaan jääneen kauas hyvänä pidettävästä yhden minuutin jonotusajasta.
    Taisin päästä tänään vain 10 minuutin jonotuksella Elisan asiakaspalveluun. Yleensä on vienyt 30-50 minuuttia. Juhuu!
    Taitaa olla suomenennätys kyseessä? Itse olen odottanut dna:lta kolme viikkoa vastausta sähköpostitse liittyen dna mokkulaan.
     Kommentoi
     

    Seuraa uutisiamme RSS-virtana

    Lue AfterDawnin uutiset suoraan haluamallasi RSS-lukijalla tai lisää uutisemme Googlen, Yahoon tai MSN:n aloitussivullesi.

    RSS -syöte
    Lisää Googlen aloitussivulle
    Lisää My Yahoo! -palveluun
    Lisää MyMSN -palveluun

    Hae uutisia

    Hae uutisotsikoita uutisarkistostamme vuodesta 1999 lähtien.

    Multimedia: AfterDawn.com | AfterDawnin keskustelualueet
    Musiikkia: MP3Lizard.com
    Pelit: Blasteroids.com (engl.)
    Ohjelmat: download.fi | AfterDawnin ohjelma-alueet
    International: AfterDawn in English | Software downloads | Free, legal MP3s | Gaming downloads | AfterDawn på svenska
    RSS -syötteet: AfterDawnin uutiset | Uusimmat ohjelmapäivitykset | Keskustelualueiden viestit
    Tietoja: Tietoa AfterDawn Oy:stä | Mainosta sivuillamme | Sivuston käyttöehdot ja tietoja yksityisyydensuojasta
    Ota yhteyttä: Lähetä palautetta | Ota yhteyttä mainosmyyntiimme
     
      © 1999-2008 AfterDawn Oy