AfterDawn logo

Halpa teräväpiirtovideokamera

Lauri Jämsä Lauri Jämsä
10 kommenttia

Vivitar on julkaissut tietoja uudesta teräväpiirtovideokamerastaan. Halvoista ja pienistä kameroistaan tunnettu Vivitar on vielä Suomessa suhteellisen tuntematon merkki, mutta valmistajan kamerat ovat kuitenkin tutustumisen arvoisia laitteita.

Vivitarin uusi DVR565HD-digivideokamera tallentaa videokuvaa tarkkuudella 720p (1280 x 720 pikseliä) 30 kuvaa sekunnissa. Kuva pakataan H.264-videokoodekilla, jonka ansiosta laitteen tukemille SecureDigital-muistikorteille mahtunee videokuvaa aivan kohtuullisesti. Kameran kääntyvä näyttö on kooltaan kolme tuumaa.

DVR565HD ei jää tekniikassa jälkeen videotoistonkaan osalta. HDMI-liittimen ja mukana seuraavan HDMI-kaapelin avulla toisto kamerasta onnistuu teräväpiirtotelevisiosta tai -projektorista jopa 1080i-tarkkuudella. Miinuksena voisi mainita kuitenkin optisen zoomin puutteen.

Vaikka kamerasta on saatavilla tietoja vielä varsin rajoitetusti, vaikuttaa DVR565HD mielenkiintoiselta uutuudelta teräväpiirtovideokameramarkkinoilla. Luultavasti laitteen hinta tulee kuitenkin määräämään todellisen kysynnän. Kuluttajamarkkinoille kameran pitäisi saapua jo ensi kuun aikana.

10 KOMMENTTIA

Crilles1/10

Ostaisin, jos tietäis hinnan?

Lainaus:

tallentaa videokuvaa tarkkuudella 720p (1280 x 720 pikseliä) 30 kuvaa sekunissa.

Kiva juttu :)

D00mer2/10

viimesimmästä kuvasta tuli ekana mieleen yks nokia luuri..

Sebu923/10

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti D00mer:

viimesimmästä kuvasta tuli ekana mieleen yks nokia luuri..

Koko laite näyttää n93:lta ilman puhelinta ja vielä astetta kovemmalla kameralla. :D Kunhan hintaa ei ole liikaa, voisi olla ihan kova peli.

Quiote4/10

Selvä kopio Nokian puhelimesta vaikka ei puhelin olekaan..

EDIT: näköjään kirjoittaessani joku muukin tajusi yhtäläisyyden :D

Raivokas5/10

Zoomin puute on ainakin itselleni aika paha..

Djmushu6/10

Ihan kivaltahan tuo näyttää, mutta kun ei optista zoomia ole, niin saisi olla aika hiton halpa, että edes miettisin asiaa...

PS: On kyllä aika selvä kopio N93, niinkuin täällä on huomattu. :P

mcmopo7/10

Zoomin puuttuminen kyllä tyrmää omat ostoaikeet eli hyllylle jää. Ja tosiaan itsekkin katselin ekana että puhelinhan se siinä kunnes katsoin otsikon.

kane_k8/10

voihan sitä resoluutiota olla vaikka missä määrin mutta mitenkä on kennon ja linssin laita tuleeko kuvasta hyvää..

BlasterX9/10

Kyllähän tuolla kesäpäivinä varmaan ihan kohtuullista, ellei paikoin hyvääkin laatua saisi. Hiemankin kun hämärtyy, niin siinä sitten ihmetellään - tuonkokoinen objektiivi ei nimittäin kerää tarpeeksi valoa...

Aunustico10/10

Itse myös hieman epäilen kyseisen laitteen optiikan pätevyyttä. Pikseleitä löytyy, mutta niiden laatu voi olla mitä on, varmaan vähän suttua.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT