User Käyttäjä Salasana  
   
maanantai 12.5.2008 / 02:09
Hae:        In English   Suomeksi   På svenska
afterdawn.com > uutiset > torrent-sivustot huippusuosittuja
Näytä aiheet
Uutiset
Uutiset

Torrent-sivustot huippusuosittuja

Lauri "malagant" Jämsä @ 23.3.2008 9:48

Torrent-sivustot huippusuosittujaTorrentFreak on tarkastellut torrent-sivustojen kävijämääriä ja on laittanut merkille, että lähes kaikkien lataussivustojen liikenne on kasvanut räjähdysmäisesti viime aikoina.

Sivusto otti Alexan tilastoista vertailuun 25 suurinta torrent-sivustoa, joiden kävijämääriä verrattiin aiempiin. Viime vuoden joulukuun jälkeen esimerkiksi The Pirate Bay on kiilannut itsensä toiselle sijalle heti Mininovan perään jättäen Isohuntin kolmannelle sijalle.

Vaikka antipiratismijärjestöt ovat yrittäneet tehdä parhaansa tekijänoikeuksilla suojatun materiaalin lataamisen vähentämiseksi, näyttää tulos ainakin tilastojen perusteella päinvastaiselta. Koska näyttää siltä, että musiikin ja elokuvien latausta on vaikea saada vähentymään, saattaa esimerkiksi iTunesille kaavailtu suunnanmuutos olla aiheellinen tai jopa pakollinen.






Linkki tähän uutiseen

 

 
Aiheeseen liittyvät uutiset:

  • Torrent.is sai kuulla kunniansa (23 maaliskuuta 2008)
  • Mininovan avulla voi pian katsella videoita suoraan torrenteista (20 maaliskuuta 2008)
  • CBC:n TV-kilpailu pääsee torrent-levitykseen (20 maaliskuuta 2008)
  • Pirate Bay Hollywoodille: avatkaa oma torrent-sivusto! (13 maaliskuuta 2008)
  • BTGuard tarjoaa anonymiteettisuojaa BitTorrentin käyttäjille (10 maaliskuuta 2008)
  • Vertaisverkko valjastettiin säästäämään aikaa ja rahaa (10 maaliskuuta 2008)
  • Brittitutkimus: heikko tarjonta piratismin syy (7 maaliskuuta 2008)
  • MediaDefenderin emoyhtiö ajautumassa konkurssiin? (28 helmikuuta 2008)
  • Ruotsalaiset levy-yhtiöt: P2P on pop! (28 helmikuuta 2008)
  • Puolet torrent-liikenteestä TV-sarjoja (15 helmikuuta 2008)
  • Tanskan Pirate Bay -sulku EU-direktiivin vastainen? (13 helmikuuta 2008)
  • « Edellinen otsikko
    Radio kiinnostaa edelleen
    Seuraava otsikko »
    Torrent.is sai kuulla kunniansa
     Kommentoi!
    Keskustele uutisesta!  
    JasonSco (Member) 23.3.2008 10:53 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Kiitos MPAA, RIAA ja IFPI torrentsivustoiden mainostamisesta ja taten kayttäjien kasvusta ja torrenttien suosiosta! Itsekkin olen ruvennut kayttämään piratebayta paljon enemman. Toivottavasti jatkavat naiden mainostamista samaan tahtiin!
    DragoonJ (Member) 23.3.2008 11:05 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    En tiennytkään animesukin olevan noin suosittu. Miälenkiintoista. Kiitän informaatiosta :P
    riski (Junior Member) 23.3.2008 11:27 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Kiitoksia listasta! Aika monta tuntematonta sivua itelle. Pitääpä mennä tarkistaa tarjonta =)
    IhQnObO (Junior Member) 23.3.2008 12:45 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Itsekkin kuulin näiden mainostusten ansiosta muutamista sivuista, MPAA, RIAA ja IFPI ovat sittenkin mainostoimistoja :D
    acido (Senior Member) 23.3.2008 13:22 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Mikä onkaan reipashenkisempää puuhaa kasvavalle miehelle kun torskien kanssa puuhastelu! Ilman netin torrenttitaivasta vetelisin varmaan gammaa ja kaljaa sekaisin päivät pitkät ;)

    Ennen vanhaan isät ja pojat rakentelivat lennokkeja palsapuusta ja silkkipaperista. Nyt hämärinä alkukevään iltoina tehdään kivoja relluja näyttävine dessuineen koko perheen voimin. Miksi ÄKT haluaa kavereineen hajoittaa perheet ja suorastaan pakottaa kaikki huumeiden pariin???
    malagant (Staff Member) 23.3.2008 13:34 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Sori noiden sijoitusnumerointien virheistä, pilkulla on siis erotettu jenkkityyliin tuhannet jne. :)
    stillborn (Senior Member) 23.3.2008 16:45 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti acido:
    Mikä onkaan reipashenkisempää puuhaa kasvavalle miehelle kun torskien kanssa puuhastelu! Ilman netin torrenttitaivasta vetelisin varmaan gammaa ja kaljaa sekaisin päivät pitkät ;)

    Ennen vanhaan isät ja pojat rakentelivat lennokkeja palsapuusta ja silkkipaperista. Nyt hämärinä alkukevään iltoina tehdään kivoja relluja näyttävine dessuineen koko perheen voimin. Miksi ÄKT haluaa kavereineen hajoittaa perheet ja suorastaan pakottaa kaikki huumeiden pariin???
    Niin ne ajat muuttuvat. Onhan tuo waretus itsellänikin ihan puhdas harrastus, missä pääsee tutustumaan uusiin ja vanhoihinkin kulttuurituotoksiin. Paljon on myös oppinut verkoista ja eri softista waretuksen ansiosta.

    Mutta kyllä huumeetkin ovat jo monelle arkipäivää:

    http://www.radio957.fi/?area=uutiset&iidee=6500000000010519

    MSI P35 Neo| Q6600@2,99 | 4GB 800MHz DDR2 | BFG 8800 GT OC2 | Sound Blaster X-Fi Gamer | Vista Ultimate Student's Edition | BenQ FP93G | Panasonic PT-AX 100E | Yamaha RX-N600 | Audio Pro Image 44, V2, B 1.36 | LG LC52 32" | PS3 | Topfield 4100 PVRC | melkoinen sähkölasku |
     Kommentoi
     

    Seuraa uutisiamme RSS-virtana

    Lue AfterDawnin uutiset suoraan haluamallasi RSS-lukijalla tai lisää uutisemme Googlen, Yahoon tai MSN:n aloitussivullesi.

    RSS -syöte
    Lisää Googlen aloitussivulle
    Lisää My Yahoo! -palveluun
    Lisää MyMSN -palveluun

    Hae uutisia

    Hae uutisotsikoita uutisarkistostamme vuodesta 1999 lähtien.

    Multimedia: AfterDawn.com | AfterDawnin keskustelualueet
    Musiikkia: MP3Lizard.com
    Pelit: Blasteroids.com (engl.)
    Ohjelmat: download.fi | AfterDawnin ohjelma-alueet
    International: AfterDawn in English | Software downloads | Free, legal MP3s | Gaming downloads | AfterDawn på svenska
    RSS -syötteet: AfterDawnin uutiset | Uusimmat ohjelmapäivitykset | Keskustelualueiden viestit
    Tietoja: Tietoa AfterDawn Oy:stä | Mainosta sivuillamme | Sivuston käyttöehdot ja tietoja yksityisyydensuojasta
    Ota yhteyttä: Lähetä palautetta | Ota yhteyttä mainosmyyntiimme
     
      © 1999-2008 AfterDawn Oy