|
Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 14.3.2008 10:19
Yhdysvalloissa mm. pelikonsolien ja pelien myyntiä mittaava NPD Group on tuttuun tyylinsä julkaissut tietonsa helmikuun myydyimmistä pelikonsoleista ja peleistä.
Uuden sukupolven pelikonsoleiden osalta ykköspaikkaa piti helmikuussakin Nintendo Wii, jonka myynnit kohosivat huomattavasti tammikuusta, sillä helmikuussa konsoleita myytiin noin 432 000 kappaletta, kun tammikuussa vastaava luku oli 274 000.
Kakkospaikalta löytyy tammikuun tapaan Sonyn PlayStation 3 -pelikonsoli, jota myytiin helmikuussa noin 281 000 kappaletta. Tammikuussa PS3:a myytiin noin 269 000 kappaletta, joten kuukauden sisällä tapahtunut muutos ei ole erityisen suuri, vaikka monet tahot uskoivat Blu-rayn saaman voiton kasvattavan PS3:n myyntejä. Sonyn tilanne on kuitenkin hyvä, sillä lähes kahdeksan vuotta vanhaa PlayStation 2 -konsolia myytiin helmikuussa noin 352 000 kappaletta. Tammikuussa PS2:ta kaupattiin 264 000 kappaletta, joten PS2:n myynnit nousivat selvästi kuukauden aikana.
Uuden sukupolven pelikonsoleista perää piti Microsoft, jonka Xbox 360 -konsolia myytiin helmikuussa 255 000 kappaletta. Helmikuun vastaavat myynnit olivat 230 000 kappaletta, joten myös Xbox 360:n myynti kasvoi hieman kuukaudessa. Microsoft ilmoitti kuitenkin, ettei se ole pystynyt toimittamaan tarpeeksi konsoleita kauppiaille, joten Xbox 360:n myynnit olisivat saattaneet olla paremmat. Microsoft oli vastaavissa ongelmissa myös tammikuussa ja monet ovat epäilleet, että Microsoft on kerännyt konsoleita varastoon tänään Euroopassa voimaantulevan hinnanalennuksen ja ensi kuussa julkaistavan GTA IV -pelin vuoksi.
Käsikonsoleiden kärkipaikkaa piti hallussaan Nintendon DS, jota myytiin helmikuussa 588 000 kappaletta. Sonyn PSP:tä myytiin puolestaan 243 000 kappaletta. Erityisesti DS:n myynnit olivat todella kovassa kasvussa, sillä tammikuussa DS:ää ostettiin vain noin 251 000 kappaletta.
Pelien kohdalla helmikuun myydyin peli oli Devil May Cry 4, jota PS3- ja Xbox 360 -versiot yhteenlaskettuna myytiin yli 500 000 kappaletta. Konsolikohtaisesti Xbox 360:n myydyin peli oli hyvin menestynyt Call of Duty 4, jota myytiin lähes 300 000 kappaletta. Wiin myydyin peli oli Wii Play 290 000 kappaleen myynneillä ja PS3:n myydyin peli oli Devil May Cry 4, jota myytiin noin 235 000 kappaletta.
Maaliskuussa Wiin tilannetta parantaa juuri julkaistu Super Smash Bros. Brawl -peli. Xbox 360:n kohdalla suurin odotus kohdistuu mahdolliseen hinnanalennukseen, jota kuluttajat ovat odotelleet Euroopassa juuri tapahtuneen hinnanalennuksen myötä.
Linkki tähän uutiseen
| |
Aiheeseen liittyvät uutiset:
Xbox 360 on nyt halvempi kuin Wii (10 maaliskuuta 2008)
Wii supertasaisen tammikuun myyntiykkönen Yhdysvalloissa (15 helmikuuta 2008)
Xboxeista pulaa Yhdysvalloissa (14 helmikuuta 2008)
Wii vuoden 2007 hitti Yhdysvalloissa (18 tammikuuta 2008)
PS3:n joulumyynti ylitti miljoonan USA:ssa (8 tammikuuta 2008)
Yhdysvalloissa myytiin lähes miljoona Wii-konsolia marraskuussa (14 joulukuuta 2007)
Wii kaappasi kärkipaikan takaisin Yhdysvalloissa (16 marraskuuta 2007)
Halo 3 johdatti Xbox 360:n Yhdysvaltojen myyntiykköseksi syyskuussa (19 lokakuuta 2007)
Wii konsolikisan kärkipaikalle (14 syyskuuta 2007)
|
|
|
| Keskustele uutisesta! |
| Supo (Member) 14.3.2008 14:39 |
|
Ymmärtävät sielläkin hyvän päälle.Tämän hetken ainoa konsoli ,johon tulee pelattavia pelejä,eikä grafiikka päivityksiä.Seuraava sitten teräväpiirtona,jookos Nintendo :)
|
| Maksavaan (Newbie) 15.3.2008 10:58 |
|
Joko xboxin vaisun myynnin selitys on tosiaan se, että microsoft säästelee konsoleitaan gta4 julkaisuun tai sitten ne vaan eivät yksinkertaisesti mene kaupaksi.
Esim. Bestbuy, wal-mart ja muut suuret myyntipisteet ovat yhtäjaksoisesti ilmoittaneet "in stock" xboxin kohdalla. Eliten kohdalla on välillä ilmoitettu tilapäisesti loppuneen, mutta oikeastaan ainoa konsoli, mitä on oikeasti jouduttu odottamaan ja myymään ei oota, on wii.
Ja kun miettii, että xboxia on 2 kuukaudessa myyty 500k, niin pitäisi helposti pystyä tehtaiden moinen määrä tuottamaan markkinoille.
|
| stillborn (Senior Member) 15.3.2008 11:53 |
|
Wii on senverran halpa, että siitä on tullut varmaan alemman keskiluokan suosikkikonsoli? Itsekkin kiinnostun heti, kun konsolista tulee HD-versiota markkinoille, vaikka en mikään Mario-fani koskaan ole ollutkaan.
MSI P35 Neo| Q6600@2,99 | 4GB 800MHz DDR2 | BFG 8800 GT OC2 | Sound Blaster X-Fi Gamer | Vista Ultimate Student's Edition | BenQ FP93G | Panasonic PT-AX 100E | Yamaha RX-N600 | Audio Pro Image 44, V2, B 1.36 | LG LC52 32" | PS3 | Topfield 4100 PVRC | melkoinen sähkölasku |
|
| teme565 (Senior Member) 15.3.2008 15:18 |
|
Wiissä on vaan sitä jotain, mitä noissa muissa ei ole...
Toinen mikä askarruttaa on tuo PS2, kuka hitto oikeesti ostaa tommosta vanhaa romua?
|
| D00mer (Member) 15.3.2008 16:05 |
|
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti teme565:
Toinen mikä askarruttaa on tuo PS2, kuka hitto oikeesti ostaa tommosta vanhaa romua?
Jep, en oo ite koskenut koko pleikkariin kahteen vuoteen, koska kaikki pelit on menty miljoona kertaa läpi ja parhaimissa on naarmuja liikaa joten ei toimi, eikä sille ole edes mitään hyviä pelejäkään joita jaksaisi pelata, vaan jon helvetin fps pelejä joita pursuaa joka reijästä...
|
|
|
Tuoreimmat uutiset
Hae uutisiaHae uutisotsikoita uutisarkistostamme vuodesta 1999 lähtien. 
KeskustelutLista viimeksi päivittyneistä viestiketjuista keskustelualueillamme. Lisää... 
Viime viikon suosituimmat ohjelmat
Suosituimmat laitteetViime viikon suosituimmat laitteet laitevertailussamme. 
Parhaat linkitAfterDawn suosittelee.. 
|