User Käyttäjä Salasana  
   
lauantai 17.5.2008 / 08:27
Hae:        In English   Suomeksi   På svenska
afterdawn.com > uutiset > yle suunnittelee oikeustoimia tvkaistaa vastaan?
Näytä aiheet
Uutiset
Uutiset

Yle suunnittelee oikeustoimia TVkaistaa vastaan?

Ilkka "Ankle" Ketola @ 20.2.2008 13:03

Yle suunnittelee oikeustoimia TVkaistaa vastaan?TV-ohjelmia tallentavaan verkkopalvelu TVkaista.fi:hin aiemmin myötämielisesti suhtautunut Yle muutti tammikuussa yllättäen kantaansa palvelun laillisuuteen. Nyt MTV3 Uutiset kertoo, että Yle kokoontuu ensi viikolla yhdessä tekijänoikeusjärjestöjen kanssa pohtimaan, ryhdytäänkö TVkaistaa vastaan oikeustoimiin.

TVkaista tallentaa asiakkaidensa puolesta televisio-ohjelmia suomalaisilta kanavilta kahden viikon ajaksi. Tallenteita voidaan katsoa internetin välityksellä. Ongelmaksi Yleisradion näkee sen, että TVkaista.fi:n mainoksien mukaan tallennuksesta ei vastaa kuluttaja itse, vaan palvelua tarjoava yhtiö, vaikka lain mukaan kuluttajien pitäisi itse tehdä tallennukset. "Tämä tarkoittaa sitä, että tallentajana on Tvkaista, ei kuluttaja", totesi Yleisradion lakiosaston päällikkö Katri Olmo Helsingin Sanomille.

Ilmeisesti myös tekijänoikeusjärjestö Kopiosto on laatinut asiasta selvityksen, joka tukee Ylen kantaa palvelun laittomuudesta. Selvitystä ei kuitenkaan olla annettu julkisuuteen.

"Me kokoonnumme ensi viikolla miettimään yhteistä kantaa. Sen enempää en halua tässä vaiheessa kommentoida", toteaa Olmo MTV3 Uutisille.

TVkaistan toimitusjohtaja Fredrik Husberg on ilmaissut olevansa eri mieltä palvelun laillisuudesta. Husbergin mukaan asiakas päättää itse viime kädessä mitä nauhoitetaan. Hänen mukaansa yhtiö myy asiakkailleen digitallentimia, jotka vain varastoidaan sen tiloihin.

TVkaista.fi:n palvelu ei ole Suomessa ainutlaatuinen, vaan Saunalahti tarjoaa vastaavaa Saunavisio-palvelua. Erona TVkaistaan on kuitenkin se, että Saunavisiossa katselija saa kotiinsa digiboksin, jonka kautta verkkotallennusta ohjataan. TVkaista sen sijaan toimii tietokoneen kautta ilman mitään lisälaitteita. Lisäksi Saunavisiossa tallenteet säilyvät rajattomasti, mutta tallennustila on rajattu noin 2500 tuntiin, kun TVkaistassa tila on rajaton, mutta tallenteet säilyvät ainoastaan kaksi viikkoa.

Saunalahden palvelua ei ainakaan toistaiseksi ole nostettu esiin ongelmatapauksena TVkaistan rinnalle.

Linkki tähän uutiseen

 

 
Aiheeseen liittyvät uutiset:

  • Yleisradion kanta Tvkaista.fi-palvelun laillisuuteen muuttui (18 helmikuuta 2008)
  • TVKaista.fi on täällä taas (30 elokuuta 2007)
  • Saunalahti esittelee nettiin tallentavan digiboksin (13 kesäkuuta 2007)
  • TV-yhtiöt ampuvat tvkaista.fi -palvelun alas (25 syyskuuta 2006)
  • « Edellinen otsikko
    Apple laski iPod shufflen hintaa
    Seuraava otsikko »
    Formaattisodan siviiliuhrit ja jälkipyykki: noin miljoona HD DVD -soitinta
     Kommentoi!
    Keskustele uutisesta!  
    Aunustico (Junior Member) 20.2.2008 13:17 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    On taas vähän tyhjän päiväistä touhotusta. Olisi sitä varmasti järkevämpääkin ja merkittävämpää puuhaa olemassa... ellei tällä sitten haeta jotain näkyvyyttä ja pyritä herättämään keskustelua, jonka seurauksena ihmiset maksaisivat ahkerammin ylihintaista TV-lupaansa.
    Maksavaan (Newbie) 20.2.2008 13:23 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Nämäkin rahat voisi käyttää johonkin hyödyllisempään, kuten toimiviin tekstityksiin tai laadukkaampaan tarjontaan kanavilleen.
    Käyttääkö tätä palvelua edes kukaan? Kun ylipäänsä telkkaria katsovien osuus laskee koko ajan, ja ohjelma tarjonta siirtyy enevissä määrin maksullisille kanaville. Ennen tuli formulat ja jääkiekko kaikille, nyt niistä joudut maksamaan.
    Nykyään joudut ostamaan digiboksin + maksutv kortin, että näet samat ohjelmat, mitkä pari vuotta sitten näkyi ilmaiseksi.
    Ja ihan kuin se ei riittäisi, niin nyt vielä rokotetaan normikanavien katselijoita tällä tavalla. Hohhoijaa...
    jake1912 (Newbie) 20.2.2008 16:55 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Eikö ihmiset tajua ettei ilmaisia lounaita ole?
    Jos saat Rolexin puoleen hintaan niin tiedät sen olevan joko varastettu tai väärennetty. Jos saat hittipelin netistä ilmaiseksi, niin se on varmasti laitonta.
    Jos joku tekee rahaa tallentamalla sinulle tv ohjelmia, eikä maksa siitä korvauksia asianosaisille, tai noudata lakeja, niin oikeusjuttuhan siitä tulee.

    Jos kaikki ihmiset ajattelisivat vain omaa napaansa, niin he huomaisivat kuinka yhtä-äkkiä Suomessa olisi 5 miljoonaa kanavaa, tai ei yhtään.

    Köyhyyteen ei kannata vedota , 1000 euron lcd television omistajankaan, tai ne korottaa eduskunnassa palkkojaan ;)
    zack2k (Member) 20.2.2008 19:36 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Neroja sanoisinko. Voisi verrata siihen, että olisi kielletty tallentimien ajastus-toiminnon käyttö laittomana. sama, kuin tarjoasit kaverille kahvit siitä hyvästä, että hän käy painamassa sitä sinun videonauhurisi REC-näppia ohjelman alkaessa.

    Ja mitä oikeusjuttuihin tulee, niin ilmeisesti raha poltaa taskuja, koska lakimiehiä on varaa rikastuttaa. Ennen asiat sovittiin salin ulkopuolella, kun tiedettiin, että lakituvan kynnyksen ylitettyä jokainen maksaa ja kukaan ei voita. olisivat kieltäneetVahingonkorvaukset ovat Suomessa kuitenkin häviävän pienet.
    stillborn (Senior Member) 22.2.2008 0:14 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Miksei YLE pistä hynttyitä yhteen TvKaistan kanssa, tai toisinpäin ja kehittele katsojille jäätävän hyvän tallennepalvelun? Voisin alkaa sponsoroimaan uutta toimivaa palvelua esim. tv-maksun hinnalla..
    Shadown (Senior Member) 22.2.2008 2:46 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti stillborn:
    Miksei YLE pistä hynttyitä yhteen TvKaistan kanssa, tai toisinpäin ja kehittele katsojille jäätävän hyvän tallennepalvelun? Voisin alkaa sponsoroimaan uutta toimivaa palvelua esim. tv-maksun hinnalla..
    Varmaan sen takia joka on jo esitetty. Maksaa aikas paljon lähteä levittämään materiaalia kansainvälisesti.
    stillborn (Senior Member) 22.2.2008 3:49 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Lainaus:

    Varmaan sen takia joka on jo esitetty. Maksaa aikas paljon lähteä levittämään materiaalia kansainvälisesti.
    Niin, totesinkin, että kehittelisivät sitä palvelua. Eikös ulkomailtakäyttöä voisi jotenkin estää? Estäähän se tanskalainenkin operaattori kansalaisiaan pääsemästä ruatsalaiselle sivustolle? Miten toimisi jos olisi vain sopimuksessa maininta, että ainoastaan suomalaiselle käyttäjälle ja Suomesta käytettynä? Tuo palveluhan kuulostaa muutenkin liian hyvältä ollakseen totta, pakkohan tuohon on puuttua. No, käräjillä se laillisuus ratkeaa sitten viimeistään, riidelkööt rauhassa. Vielähän Tvkaista on täysin laillinen toimija, joten eipä hötkyillä.
    Shadown (Senior Member) 22.2.2008 14:42 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Lainaus:

    Niin, totesinkin, että kehittelisivät sitä palvelua. Eikös ulkomailtakäyttöä voisi jotenkin estää? Estäähän se tanskalainenkin operaattori kansalaisiaan pääsemästä ruatsalaiselle sivustolle?
    Samalla kun luet niitä Tanskan juttuja, niin voisit lukea nekin kohdat, joissa todetaan, että käytännössä on melko helppoa nuo kiertää.
    stillborn (Senior Member) 22.2.2008 16:16 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Shadown:


    Samalla kun luet niitä Tanskan juttuja, niin voisit lukea nekin kohdat, joissa todetaan, että käytännössä on melko helppoa nuo kiertää.
    Viittaus "Tanskan-malliin" olikin ironiaa. Ovatkohan YLE ja TVkaista edes neuvotelleet asiasta vai uhkaillaanko siellä heti raastuvalla? Enempää asian taustoja tietämättä uutisesta paistaa läpi se, että TVkaista ei edes halua neuvotella, vaan uskoo palvelunsa laillisuuteen. Kaksi edellistä lausetta ei ollut ironiaa.

    Alkaa vaikuttamaan siltä, että YLE ei ainakaan julkisuuspisteitä tule tästä(kään) asiasta voittamaan kävi miten kävi. Onko tämä taas uusi syy ihmisille irtisanoa tv-maksuja? Kielteinen uutisointi on sävyttänyt YLE:n viimeaikaisia tekosia vähän turhan paljon, sillä hyvinhän YLE on pääasiassa leiviskänsä hoitanut. Hyvä yhtiö ja pääasiassa hyviä palveluita se tarjoaa ja onhan YLE:llä oikeus tarkastuttaa oikeutensa vaikka tuomarilla, jos se niin haluaa. Tässä kappaleessa on joukossa hivenen sarkasmia. :)


    MSI P35 Neo| Q6600@2,99 | 4GB 800MHz DDR2 | BFG 8800 GT OC2 | Sound Blaster X-Fi Gamer | Vista Ultimate Student's Edition | BenQ FP93G | Panasonic PT-AX 100E | Yamaha RX-N600 | Audio Pro Image 44, V2, B 1.36 | LG LC52 32" | PS3 | Topfield 4100 PVRC | melkoinen sähkölasku |
    supize (Newbie) 22.2.2008 22:24 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Hyvää mainosta on ainakin Tvkaista.fi:lle tämä YLE-jupakka. Jos ei se olisi otsikoissa pyörinyt tän tekijänoikeusjutun takia, en olisi moista palvelua edes noteerannut. Nyt on iskenyt uteliaisuus käydä katsomassa sivut ja palvelun luonne.
    stillborn (Senior Member) 23.3.2008 0:36 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Onko kenelläkään tietoa, onko YLE langettanut jo tuomiot tästä jutusta? En ole ainakaan törmännyt uusiin uutisiin tästä kiinnostavasta aiheesta.
     Kommentoi
     

    Seuraa uutisiamme RSS-virtana

    Lue AfterDawnin uutiset suoraan haluamallasi RSS-lukijalla tai lisää uutisemme Googlen, Yahoon tai MSN:n aloitussivullesi.

    RSS -syöte
    Lisää Googlen aloitussivulle
    Lisää My Yahoo! -palveluun
    Lisää MyMSN -palveluun

    Hae uutisia

    Hae uutisotsikoita uutisarkistostamme vuodesta 1999 lähtien.

    Multimedia: AfterDawn.com | AfterDawnin keskustelualueet
    Musiikkia: MP3Lizard.com
    Pelit: Blasteroids.com (engl.)
    Ohjelmat: download.fi | AfterDawnin ohjelma-alueet
    International: AfterDawn in English | Software downloads | Free, legal MP3s | Gaming downloads | AfterDawn på svenska
    RSS -syötteet: AfterDawnin uutiset | Uusimmat ohjelmapäivitykset | Keskustelualueiden viestit
    Tietoja: Tietoa AfterDawn Oy:stä | Mainosta sivuillamme | Sivuston käyttöehdot ja tietoja yksityisyydensuojasta
    Ota yhteyttä: Lähetä palautetta | Ota yhteyttä mainosmyyntiimme
     
      © 1999-2008 AfterDawn Oy