User Käyttäjä Salasana  
   
torstai 24.7.2008 / 09:44
Hae:        In English   Suomeksi   På svenska
afterdawn.com > uutiset > wal-martin tuki hd dvd:lle loppuu kesäkuussa
Näytä aiheet
Uutiset
Uutiset

Wal-Martin tuki HD DVD:lle loppuu kesäkuussa

Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 16.2.2008 1:22

Wal-Martin tuki HD DVD:lle loppuu kesäkuussaHD DVD -leirin viikko ei ole sujunut parhaalla mahdollisella tavalla, sillä tällä viikolla HD DVD:n ovat hyljänneet sekä Best Buy että Netflix. Eilen tämän kaksikon seuraksi liittyi myös Yhdysvaltojen suurin kauppaketju eli Wal-Mart, joka lopettaa HD DVD -soittimien ja -elokuvien myynnin kesäkuun alkuun mennessä.

Asiasta ensimmäisenä kertoi War-Martin Susan Chronister blogissaan ja tämän jälkeen War-Mart julkaisi asiasta virallisen tiedotteen. Wal-Martin Gary Severson sanoo päätöksen perustuvan kuluttajien antamaan palautteeseen. Severson sanoo kuluttajien suosivan selvästi Blu-ray-elokuvia ja -soittimia. Seversonin mukaan Wal-Martin päätös auttaa kuluttajia teräväpiirtosoittimia koskevien päätösten tekemisessä ja jatkossa Wal-Mart voi tarjota asiakkailleen suurempaa valikoimaa Blu-ray-tuotteiden osalta, koska HD DVD:n poistumisen myötä vapaaksi jäävä hyllytila voidaan antaa Blu-ray-tuotteille.

Wal-Mart myy varastossa olevat HD DVD -tuotteensa normaalisti pois, mutta uusia tuotteita ei enää hankita varastoihin. Kuukauden sisällä pitäisi tämän muutoksen näkyä myös Wal-Marin myymälöissä ja verkkokaupassa Blu-rayn selvänä ylivoimana.

Koska Wal-Martin on Yhdysvaltojen suurin elokuvien jälleenmyyjä, ei HD DVD -formaatilla ole juuri enää tulevaisuutta Yhdysvalloissa. Todennäköisesti HD DVD -leiri tiedottaa lopullisesta tappiostaan lähiaikoina.

Linkki tähän uutiseen

 

 
Aiheeseen liittyvät uutiset:

  • HD DVD:ltä tutut vastaukset suru-uutisiin (12 helmikuuta 2008)
  • Best Buyn valinta on Blu-ray (12 helmikuuta 2008)
  • Myös Netflix hylkää HD DVD:n (11 helmikuuta 2008)
  • Blu-ray vahvoilla Euroopassa (4 helmikuuta 2008)
  • Toshiba mainostaa HD DVD -soittimiaan Super Bowlissa miljoonilla dollareilla (29 tammikuuta 2008)
  • Gartner uskoo Blu-rayn vievän koko potin jo tänä vuonna (29 tammikuuta 2008)
  • Warner hylkää HD DVD -elokuvat, sota ohi? (päivitys 2) (6 tammikuuta 2008)
  • « Edellinen otsikko
    Vmedialta optinen asema matkapuhelimiin
    Seuraava otsikko »
    R.E.M. julkaisi uuden musiikkivideonsa kaikkien editoitavaksi
     Kommentoi!
    Keskustele uutisesta!  
    Pexu (Newbie) 16.2.2008 1:35 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Go Blu Go!

    Pian voi huoletta ostaa kaikki leffat Blu:na! HD-DVD is dead!

    Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen, edellisen kerran viestiä muokattiin 15.2.2008 23:39

    oappi (Junior Member) 16.2.2008 1:40 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Ei ne mitää luovuta.. ne on pestannu iraqin tiedotus ministerin joka sanoo et blu-rayn on kohta kuollu.
    DuskLord (Junior Member) 16.2.2008 1:50 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Jep. En omista kumpaakaan soitinta, mutta alunperinkin olen ollut 100% varma blurayn voitosta. Se, että se kävi näin äkkiä, oli taasen täysi yllätys.
    RIVER2 (Inactive) 16.2.2008 10:17 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Siinä oli se meidän toivoma viimeinen naula arkkuun. Nyt enään odotellaan sitä HD DVD:n surukirjettä ja homma on niiden osalta ohi.
    Ysf (Senior Member) 16.2.2008 10:38 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Lainaus:
    iraqin tiedotus ministerin joka sanoo et blu-rayn on kohta kuollu.
    mitä tekemistä irakin tiedostusministerillä tässä asiassa on? Valtamedioissa ei sen maan uhkailut ole kovin usein tullut esiin.

    Parempi analogia olisi "Ameriikan Yhdysvaltojen propagandakoneiston sanomiset Osama Bin Ladenin kuolemasta tai kiinnisaamisesta".
    Aunustico (Member) 16.2.2008 10:53 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Ilmeisesti jälleenmyyjiäkin alkaa tympiä kahden formaatin taistelu. Nyt kun niillä on mahdollisuus todella vaikuttaa loppuratkaisuun, niin arkun nauloja alkaa tulla aina vain lisää.
    Whiitzer (Junior Member) 16.2.2008 10:59 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Todella hieno juttu, että tämäkin sota on sitten aikalailla paketissa ettei tarvitse enään sitäkään arpoa.

    Uskoisin, että 1 suuri tekijä päätöksissä on ollut suojausmenetelmät Blue-ray:llä, koska eihän niitä ole VIELÄ pystytty kunnolla kiertämään?

    Elokuvastudiot etc. tuntuvat juoksevan tämmöisten perässä pää kolmantena jalkana, mutta eiköhän nekin suojaukset viel tässä hetken kuluttua kierretä.

    Taitaa kuitenkin mennä Blue-rayn osto siihen asti kunnes saa soittimia samaan hintaan, kun HD-DVD soittimet tällähetkellä :D
    mcmopo (Senior Member) 16.2.2008 11:16 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Yllättävän nopeasti tuo etenee kun katsoo lukemia viime joulukuusta. Mutta parempi silti voitti, se on pakko kyllä myöntää. Hinnat jos saisi laskemaan vielä kohtuulliselle tasolle niin voisi harkita dvd-soittimen myymistä.
    RIVER2 (Inactive) 16.2.2008 11:25 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Lainaus:

    Uskoisin, että 1 suuri tekijä päätöksissä on ollut suojausmenetelmät Blue-ray:llä, koska eihän niitä ole VIELÄ pystytty kunnolla kiertämään?
    Uusi AnyDVD kopioi kaikki Blu-ray-elokuvat
    Ei niillä suojauksilla ole mitään väliä, kun ne joka tapauksessa aina kierretään.
    MissBlue (Senior Member) 16.2.2008 11:40 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti mcmopo:
    Mutta parempi silti voitti, se on pakko kyllä myöntää. Hinnat jos saisi laskemaan vielä kohtuulliselle tasolle niin voisi harkita dvd-soittimen myymistä.

    Parempi? Järjestelmä, josta on tyrkyllä kolmea eri sukupolvea ja vanhemmalla firmiksellä/järjestelmällä oleva laite ei pysty lukemaan uudempien levyjen lisätoimintoja, eikä välttämättä edes koko levyä. Järjestelmä, joka on tungettu täyteen erilaisia kopiosuojauksia, jotka haittaavat vain peruskäyttäjiä, ei piraattilevyjen tekijöitä. Järjestelmä, jossa on edelleen aluekoodit rajoittamassa levyjen vapaata käyttöä ja joka blokkaa aluekoodittomient soittimien toiston. Järjestelmä, johon joutuu hakemaan päivityksiä aina kun suojaus on kierretty, jotta uudet levyt toimisivat (jos päivityksien asennus edes onnistuu) ja jonka päivityksistä kaavaillaan maksullisia. Järjestelmä, jonka yksi osakas on jo aikaisemmin kunnostautunut haittaohjelmien käyttäjänä ja laitteistojen vaurioittajana. Jep, "parempi" järjestelmä todella voitti.
    oappi (Junior Member) 16.2.2008 12:42 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Lainaus:
    Lainaus:
    iraqin tiedotus ministerin joka sanoo et blu-rayn on kohta kuollu.
    mitä tekemistä irakin tiedostusministerillä tässä asiassa on? Valtamedioissa ei sen maan uhkailut ole kovin usein tullut esiin.

    Parempi analogia olisi "Ameriikan Yhdysvaltojen propagandakoneiston sanomiset Osama Bin Ladenin kuolemasta tai kiinnisaamisesta".
    No vaikka sitä että kivenkovaan väitti ettei jenkit oo lähelläkää baghadia vaikka käytännössä oli jo kaupungissa... Sun esimerkki on kyl aika ahterista ku en ole moista kuullut. Enemmän uskotaan et se livahti valeasussa....


    @missblue
    No ei varmaa kannata mennä viemää laitetta takuuseen... sillonhan se on rikki jos leffat ei toimi. Ei se oo asiakkaan ongelma ainakaan takuun aikana. Suomessa kuluttajalla on nii vahva asema et saat takuulla rahat takasi ja voit ostaa sellasen joka toimii... muualla tietenki ikävä ongelma.
    LoBer (Member) 16.2.2008 13:15 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Nyt enää viimeinen naula arkkuun hd dvd:lle!
    AlluDaMan (Member) 16.2.2008 14:41 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Kyll ois hd-dvd saanu voittaa.. :(
    jehu80 (Member) 16.2.2008 15:08 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Jos tuossa uuden TV:n ensin hommais niin voisi pleikkarikolmosen sitten soittimeksi ostaa lisäksi. Voi pelaillakin jotain...
    Raivokas (Junior Member) 16.2.2008 16:06 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Jeah! It is over!
    joblo92 (Junior Member) 16.2.2008 19:38 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    OUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUU JEEEEEEEEEEEEEEEAAAAAAAAAAAAAAAAAAH!

    Nyt päästäänkin sitten tonkimaan mm. tällaisia herkkupaloja ALELAAREISTA!!

    HD DVD -miehillä ei siis mitään valittamista! Eihän me edes olla paljoa soittimistamme maksettu :D
    vallu88 (Junior Member) 16.2.2008 20:21 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Lainaus:
    Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti mcmopo:
    Mutta parempi silti voitti, se on pakko kyllä myöntää. Hinnat jos saisi laskemaan vielä kohtuulliselle tasolle niin voisi harkita dvd-soittimen myymistä.

    Parempi? Järjestelmä, josta on tyrkyllä kolmea eri sukupolvea ja vanhemmalla firmiksellä/järjestelmällä oleva laite ei pysty lukemaan uudempien levyjen lisätoimintoja, eikä välttämättä edes koko levyä. Järjestelmä, joka on tungettu täyteen erilaisia kopiosuojauksia, jotka haittaavat vain peruskäyttäjiä, ei piraattilevyjen tekijöitä. Järjestelmä, jossa on edelleen aluekoodit rajoittamassa levyjen vapaata käyttöä ja joka blokkaa aluekoodittomient soittimien toiston. Järjestelmä, johon joutuu hakemaan päivityksiä aina kun suojaus on kierretty, jotta uudet levyt toimisivat (jos päivityksien asennus edes onnistuu) ja jonka päivityksistä kaavaillaan maksullisia. Järjestelmä, jonka yksi osakas on jo aikaisemmin kunnostautunut haittaohjelmien käyttäjänä ja laitteistojen vaurioittajana. Jep, "parempi" järjestelmä todella voitti.
    Täysin samaa mieltä!
    exlex (Member) 16.2.2008 20:43 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Samaa mieltä parempi formaatti voitti. Kerrankin tapahtuu näin.
     Kommentoi
     

    Seuraa uutisiamme RSS-virtana

    Lue AfterDawnin uutiset suoraan haluamallasi RSS-lukijalla tai lisää uutisemme Googlen, Yahoon tai MSN:n aloitussivullesi.

    RSS -syöte
    Lisää Googlen aloitussivulle
    Lisää My Yahoo! -palveluun
    Lisää MyMSN -palveluun

    Hae uutisia

    Hae uutisotsikoita uutisarkistostamme vuodesta 1999 lähtien.

    Keskustelut

    Lista viimeksi päivittyneistä
    viestiketjuista
    keskustelualueillamme.
     

    Lisää...

    Multimedia: AfterDawn.com | AfterDawnin keskustelualueet
    Uutiset: IT-alan uutiset | Uutisia puhelimista
    Musiikkia: MP3Lizard.com
    Tuotearviot: Laitevertailu | Vertaa puhelimia
    Pelit: Pelitiedostot, pelidemot ja trailerit | Blasteroids.com (engl.)
    Ohjelmat: download.fi | AfterDawnin ohjelma-alueet
    International: AfterDawn in English | Software downloads | Free, legal MP3s | Gaming downloads | AfterDawn på svenska
    RSS -syötteet: AfterDawnin uutiset | Uusimmat ohjelmapäivitykset | Keskustelualueiden viestit
    Tietoja: Tietoa AfterDawn Oy:stä | Mainosta sivuillamme | Sivuston käyttöehdot ja tietoja yksityisyydensuojasta
    Ota yhteyttä: Lähetä palautetta | Ota yhteyttä mainosmyyntiimme
     
      © 1999-2008 AfterDawn Oy