User Käyttäjä Salasana  
   
torstai 24.7.2008 / 21:08
Hae:        In English   Suomeksi   På svenska
afterdawn.com > uutiset > playstation 3 saa jälleen uuden suorittimen
Näytä aiheet
Uutiset
Uutiset

PlayStation 3 saa jälleen uuden suorittimen

Lauri "malagant" Jämsä @ 8.2.2008 7:52

PlayStation 3 saa jälleen uuden suorittimenIBM kertoi eilen San Fransiscossa järjestetyssä ISSCC-tapahtumassa tietoja uudesta PlayStation 3 -pelikonsolin vauhdittajasta, Cell BE -suorittimesta.

Nykyinen prosessori valmistetaan 65 nanometrin SOI-prosessilla. IBM kertoo kuitenkin siirtyvänsä jatkossa Cell BE -suorittimen valmistuksessa 45 nanometrin valmiustusprosessiin, jonka avulla on mahdollista valmistaa edullisempia, pienempiä ja ennen kaikkea tehopihimpiä suorittimia.

Prosessorin pinta-alan kerrotaan pienenevän uuden valmistusprosessin myötä 34 prosentilla ja tehontarpeen vähenevän jopa 40 prosentilla. Kyseessä ovat siis huimat säästöt niin valmistuskustannuksissa kuin käyttäjien sähkölaskuissakin.

Kuluttajille muutoksen uskotaan heijastuvan ainakin edullisempana hankintahintana, koska vähentyneen lämmöntuoton seurauksena suurta ja kallista jäähdytysjärjestlmää voidaan mitä luultavimmin pienentää. Toistaiseksi Sony ei ole kuitenkaan ilmoittanut alentavansa konsolin hintaa, mutta asiantuntijat odottavat kyseisen ilmoituksen tulevan jo lähiaikoina.

Kuvassa nykyinen, 65 nanometrin valmistustekniikalla tuotettu Cell BE -suoritin.

Linkki tähän uutiseen

Aiheeseen liittyvät uutiset:

  • Sony tuo Yhdysvaltoihin uudet PSP ja PS3 bundlet kesällä (27 helmikuuta 2008)
  • PS3 saa uuden suorittimen (1 marraskuuta 2007)
  • « Edellinen otsikko
    Tele2 päästäisi asiakkaat The Pirate Bay -sivustolle
    Seuraava otsikko »
    ÄKT:n internet-sivut verkkohyökkäyksen kohteena
     Kommentoi!
    Keskustele uutisesta!  
    mjk (Member) 8.2.2008 8:29 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Heh, vähemmän tehoa .... vähemmän hintaa. Tuolla voidaan saada hintaa alemmas ja kustannus tehokkuutta. No ps3:n näkyy lähentelevän pc:tä koska uuttaa pukkaan kuten pc:lle tavaraa ja päivityksiä :p, joten konsolit ovat menettämässä etuaa ei päivitettävyydessä.
    Maksavaan (Newbie) 8.2.2008 8:42 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Jos edelliseen postaukseen on uskominen, putoaa konsolin tehonkulutus n.135w->n.80W, mikä on mukavaa. Nyt luulisi jo muutenkin hiljaisesta konsolista tulevan lähes äänettömän, mikä on etenkin elokuvakäyttöä ajatellen pelkkää plussaa.
    pähkinä (Member) 8.2.2008 8:47 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti mjk:
    Heh, vähemmän tehoa .... vähemmän hintaa. Tuolla voidaan saada hintaa alemmas ja kustannus tehokkuutta. No ps3:n näkyy lähentelevän pc:tä koska uuttaa pukkaan kuten pc:lle tavaraa ja päivityksiä :p, joten konsolit ovat menettämässä etuaa ei päivitettävyydessä.

    Pelattavuuteen tällä ei ole mitään vaikutusta, joten ei tilannetta voi edelleenkään verrata tietokoneisiin, sitäpaitsi konsoleita "päivitettiin" jo ps2:n aikakautena, ellei jopa ps1:n.

    Tämä on tietysti plussaa, etenkin jos kaavailee pleikkaria blu-ray-soittimen virkaan. Ainoa etu "oikeissa" soittimissa kun on niiden äänettömyys (okei, tukevathan ne uusia ääniformaatteja hieman paremmin, mutta eiköhän se tuki pleikkaankin saada päivityksen muodossa).
    myung (Junior Member) 8.2.2008 9:03 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Jos SUV on joskus voittanut vuoden turhakkeen palkinnon, voisin sitä ehdottaa tänä vuonna konsolille. Konsolit ovat läppäreiden ohella pahimpia kertakäyttötuotteita mitä löytyy. Aivan järkyttävää ostaa laite, jonka tekniikka mahdollistaisi mitä tahansa, mutta valmistajan politiikka ja muu paska tekee siitä täysin ramman. PC on ja pysyy, sillä tekee kaiken.
    Sanzu (Member) 8.2.2008 11:34 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti myung:
    Jos SUV on joskus voittanut vuoden turhakkeen palkinnon, voisin sitä ehdottaa tänä vuonna konsolille. Konsolit ovat läppäreiden ohella pahimpia kertakäyttötuotteita mitä löytyy. Aivan järkyttävää ostaa laite, jonka tekniikka mahdollistaisi mitä tahansa, mutta valmistajan politiikka ja muu paska tekee siitä täysin ramman. PC on ja pysyy, sillä tekee kaiken.
    No tämäpä meni hienosti.

    Hinta ja tehokulutus laskee. Ei paljoa enempää voi pyytää. Mites noi cell prossujen core määrät menee? Ovatko 1 vai 2 coresia? Vai kuinka paljon ytimiä löytyy?
    Pesmerga (Member) 8.2.2008 12:12 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Lainaus:
    Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti myung:
    Jos SUV on joskus voittanut vuoden turhakkeen palkinnon, voisin sitä ehdottaa tänä vuonna konsolille. Konsolit ovat läppäreiden ohella pahimpia kertakäyttötuotteita mitä löytyy. Aivan järkyttävää ostaa laite, jonka tekniikka mahdollistaisi mitä tahansa, mutta valmistajan politiikka ja muu paska tekee siitä täysin ramman. PC on ja pysyy, sillä tekee kaiken.
    No tämäpä meni hienosti.

    Hinta ja tehokulutus laskee. Ei paljoa enempää voi pyytää. Mites noi cell prossujen core määrät menee? Ovatko 1 vai 2 coresia? Vai kuinka paljon ytimiä löytyy?
    Lainaus:
    Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Wikipedia:

    Cell-suorittimessa on yhdeksän 3,2 gigahertsin taajuudella käyvää RISC-pohjaista ydintä. Näistä ytimistä kahdeksan kappaletta on yksinkertaisempia signaalinkäsittelysuorittimia (SPE, Synergistic Processing Element) jotka hoitavat suuren osana laskennasta ja niitä ohjaa yksi yleiskäyttöinen pääprosessori, kaksisäikeinen POWER Processing Element eli PPE.
    era_mur (Member) 8.2.2008 13:27 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti myung:
    Jos SUV on joskus voittanut vuoden turhakkeen palkinnon, voisin sitä ehdottaa tänä vuonna konsolille. Konsolit ovat läppäreiden ohella pahimpia kertakäyttötuotteita mitä löytyy. Aivan järkyttävää ostaa laite, jonka tekniikka mahdollistaisi mitä tahansa, mutta valmistajan politiikka ja muu paska tekee siitä täysin ramman. PC on ja pysyy, sillä tekee kaiken.
    Sanoisin, että läppärit ovat erittäin hyödyllisiä esim. työmatkoilla jos käyttää video tykkiä havainnollistamiseen tms.
    Zormelin (Junior Member) 8.2.2008 13:47 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti myung:
    Jos SUV on joskus voittanut vuoden turhakkeen palkinnon, voisin sitä ehdottaa tänä vuonna konsolille. Konsolit ovat läppäreiden ohella pahimpia kertakäyttötuotteita mitä löytyy. Aivan järkyttävää ostaa laite, jonka tekniikka mahdollistaisi mitä tahansa, mutta valmistajan politiikka ja muu paska tekee siitä täysin ramman. PC on ja pysyy, sillä tekee kaiken.
    En nyt kyllä oikein ymmärrä, miten läppärit ovat kertakäyttötuotteita. Samalla tavallahan kaikki muutkin PC:t vanhenevat, sama määrä jätettä niistäkin tulee. Ennemmin se putkinäyttöjen vaihto litteään "koska mäkin haluun littunäytön ku muillakin on" on sitä turhuutta. Hyötikselle on nääs tuotu ihan ehjiä ja hyviä näyttöjä vain sen takia koska ovat perinteisiä putkinäyttöjä. No okei, läppäreissähän on tietysti nämä akut jotka ovat ongelmajätettä, mutta itselläkin on ollut sama akku alusta asti ja hyvin toimii edelleen, kestoa vieläkin 3h.

    Muttamutta, itselläni on läppäri jo 2 vuotta vanha enkä kyllä näe mitään syytä vaihtaa sitä uudempaan, teho riittää "normaalikäyttöön" aivan hyvin ja muistia tässä oli jo uutena 2GB.
    Wimoweh (Newbie) 8.2.2008 14:27 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti myung:
    Jos SUV on joskus voittanut vuoden turhakkeen palkinnon, voisin sitä ehdottaa tänä vuonna konsolille. Konsolit ovat läppäreiden ohella pahimpia kertakäyttötuotteita mitä löytyy. Aivan järkyttävää ostaa laite, jonka tekniikka mahdollistaisi mitä tahansa, mutta valmistajan politiikka ja muu paska tekee siitä täysin ramman. PC on ja pysyy, sillä tekee kaiken.
    Jep jep, hyvin oot perillä. Läppärit on turhaa. Pöytätietokoneen keskikulutus on 500 kWh vuodessa eli saman verran kuin jääkaappipakastimen. Kannettavan tietokoneen kulutus on keskimäärin 25 kWh vuodessa. Lisäks vie vähemmän tilaa ja voi ottaa helposti mukaan.
    Shadows13 (Senior Member) 8.2.2008 15:43 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    onhan ne kannettavat ihan kivoja mutta pelaamiseen niistä ei ole jossei yli 3000 dollaria halua asiaan panostaa.
    375H&H (Member) 8.2.2008 16:49 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Shadows13:
    onhan ne kannettavat ihan kivoja mutta pelaamiseen niistä ei ole jossei yli 3000 dollaria halua asiaan panostaa.
    Heh heh hah. Jokaisella noin tonnin läppärillä jossa on erillinen näytönohjain pelaa käytännössä kaikkia yli vuoden ikäisiä pelejä (okei poikkeuksia on sekä koneissa että peleissä) Sitä paitsi reilun vuoden ikäiset pelit ovat halvempia (niitä saa alelaariesta).

    Niin ja muuten: "Jokainen pelaamaton peli on uutuuspeli"
    karhusika (Newbie) 8.2.2008 22:41 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Maksavaan:
    Jos edelliseen postaukseen on uskominen, putoaa konsolin tehonkulutus n.135w->n.80W, mikä on mukavaa. Nyt luulisi jo muutenkin hiljaisesta konsolista tulevan lähes äänettömän, mikä on etenkin elokuvakäyttöä ajatellen pelkkää plussaa.

    Haloo hei, ainakin kun itse katselen elokuvia niin laitan äänet päälle. Ja yleensä niin kovalle et tuskin pleikasta lähtee niin paljon meteliä, että sen kuulis. Kai näköjään jotkut katselee ilman ääniä pikkurillit pystyssä kun pleikkariin on tullu joku kälynen prossu.
    jehu80 (Member) 8.2.2008 23:14 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Hinta saisikin vielä vähän tipahtaa, saattaisin itsekin ostaa pleikkarin BD/DVD-soittimeksi kunhan nyt joskus saa ensin uuden TV:n ostettua. 40Gb malli (= 65nm prossu) ovat kuulema jo aika hiljaisia, mutta eipä sekään haittaa yhtään jos vielä edelleen hiljenee.
    pähkinä (Member) 9.2.2008 14:06 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Lainaus:
    Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Maksavaan:
    Jos edelliseen postaukseen on uskominen, putoaa konsolin tehonkulutus n.135w->n.80W, mikä on mukavaa. Nyt luulisi jo muutenkin hiljaisesta konsolista tulevan lähes äänettömän, mikä on etenkin elokuvakäyttöä ajatellen pelkkää plussaa.

    Haloo hei, ainakin kun itse katselen elokuvia niin laitan äänet päälle. Ja yleensä niin kovalle et tuskin pleikasta lähtee niin paljon meteliä, että sen kuulis. Kai näköjään jotkut katselee ilman ääniä pikkurillit pystyssä kun pleikkariin on tullu joku kälynen prossu.

    Elokuvissa on yleensä joissain väleissä täysin äänettömiäkin kohtauksia (jos siis katsoo muitakin kuin aivottomia toimintaleffoja), jolloin pienikin tuulettimen hurina häiritsee jos se kuuluu sohvalle asti. On äärimmäisen ärsyttävää, kun vahvistin, telkkari ja muut laitteet ovat käytännössä äänettömiä, niin pleikkari on laitteiston heikoin lenkki järjettömällä hurinallaan. Sitäpaitsi elokuvia voi katsella myös yöaikaan, jolloin on ajateltava kanssa-asujia / naapureita: ääniä ei voi laittaa niin kovalle että tuulettimen ujelluksen saisi sillä peitettyä.
    vallu88 (Junior Member) 9.2.2008 15:20 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   

    Täysin samaa mieltä sellasta surinaa pitää. Tosin vanha xbox 360 piti vielä kovempaa!
    kartsa220 (Newbie) 10.2.2008 17:00 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    miksi välittää surinasta???? eikö pelien toimivuus ole tärkempää??
    kyllä elokuviakin voi katsoa vaikka kuuluu pieni surina mutta jos tahtoo surinan pois niin eikö voi pistää ääntä isommalle...

    Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen, edellisen kerran viestiä muokattiin 10.2.2008 15:02

    keisari88 (Junior Member) 10.2.2008 23:43 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Ei niissä elokuvissakaan koko aikaa joka kanavasta täydellä voimakuudella sitä ääntä tykitetä ulos
    Karlez (Newbie) 17.2.2008 19:04 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Ja on se nyt niin kauheeta jos HIFISTELIJÖIDEN korvaan kantautuu jotain vähän epämääräistä, sydämen tykytyskin kuuluu elokuvan hiljaisessa kohdassa kovempaa kuin hiljaisen PS3:n. Joten aivan turha enää tästä mölistä! piste
    kartsa220 (Newbie) 29.2.2008 18:17 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    katotaanko
     Kommentoi
     
    Seuraa uutisiamme RSS-virtana

    Lue AfterDawnin uutiset suoraan haluamallasi RSS-lukijalla tai lisää uutisemme Googlen, Yahoon tai MSN:n aloitussivullesi.

    RSS -syöte
    Lisää Googlen aloitussivulle
    Lisää My Yahoo! -palveluun
    Lisää MyMSN -palveluun

    Hae uutisia

    Hae uutisotsikoita uutisarkistostamme vuodesta 1999 lähtien.

    Multimedia: AfterDawn.com | AfterDawnin keskustelualueet
    Uutiset: IT-alan uutiset | Uutisia puhelimista
    Musiikkia: MP3Lizard.com
    Tuotearviot: Laitevertailu | Vertaa puhelimia | Vertaa kännykkäliittymiä
    Pelit: Pelitiedostot, pelidemot ja trailerit | Blasteroids.com (engl.)
    Ohjelmat: download.fi | AfterDawnin ohjelma-alueet
    International: AfterDawn in English | Software downloads | Free, legal MP3s | Gaming downloads | AfterDawn på svenska
    RSS -syötteet: AfterDawnin uutiset | Uusimmat ohjelmapäivitykset | Keskustelualueiden viestit
    Tietoja: Tietoa AfterDawn Oy:stä | Mainosta sivuillamme | Sivuston käyttöehdot ja tietoja yksityisyydensuojasta
    Ota yhteyttä: Lähetä palautetta | Ota yhteyttä mainosmyyntiimme
     
      © 1999-2008 AfterDawn Oy