Yleisradion digikanavat maksukortin taakse?
Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 15.12.2007 2:09
Kun digitaaliset TV-lähetykset alkoivat Suomessa, pohdittiin mahdollisuutta siirtää Yleisradion TV-kanavat maksukortin taakse. Tällöin TV-maksun maksamalla saisi itselleen maksukortin, jonka avulla salattuja Yleisradion kanavia voisi katsella. Ilman maksukorttia Yleisradion TV-kanavien katselu ei onnistuisi.
Tuolloin ajatukset jäivät kuitenkin vain pohdinnan asteelle, mutta TV-maksuhalukkuuden putoamisen myötä asia on noussut jälleen esiin. Tällä kertaa asian puolesta puhuu Yleisradion hallintoneuvoston varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Antti Kaikkonen. Kaikkonen uskoo, että maksukortit voisivat olla käytössä jo vuoden 2010 paikkeilla.
Yksi maksukortin tuomista ongelmista on kortinlukija, jota ei löydy kaikista markkinoilla olevista digilaitteista. Jos Yleisradion kanavat siirtyisivät maksukortin taakse, olisi monelle kuluttajalla edessä uuden digiboksin hankinta. Kaikkonen sanoo kuitenkin, että maksukortillinen laite tulisi muutoksen myötä osaksi TV-maksua, jolloin kuluttaja saisi kortin lisäksi mahdollisesti myös digisovittimen.
Kaikkosen ehdotus kelpaa ainakin MTV3:lle. "Norjassahan sellainen on käytössä. Sen kanssa pystyisimme elämään" kommentoi MTV3:n toimitusjohtaja Pekka Karhuvaara. Karhuvaara ehdotti Yleisradion kanavien siirtämistä yhteen maksulliseen kanavanippuun. "Minä ainakin ostaisin Yle-paketin huutaen heti" sanoi Karhuvaara.
Kansanedustaja Kimmo Sasi uskoo ainakin tekniikan osalta idean olevan mahdollinen. "On todennäköistä, että tekniikka kehittyy niin, että kaikkiin bokseihin tulee korttipaikka" kommentoi Sasi.
Lakiteknisesti uudistus vaatii kuitenkin vielä selvityksiä. Suurimmat ongelmat liittyvät TV-maksuun ja Yleisradion julkisen palvelun tehtävään. Vaikka TV-maksulla rahoitetaan Yleisradion toimintaa, koskee itse TV-maksun määräävä laki Sasin mielestä kaikkia TV-toimijoita, jolloin TV-maksu olisi edelleen pakollinen kaikille TV:n katselijoille. Maksukortin pakollisuus puolestaan saattaisi vaatia muutoksia nykyiseen yleisradiolakiin.
Lähteet:
HS
Tietokone
| |
Aiheeseen liittyvät uutiset:
Helsingin kotitalouksista 1/3 ei maksa TV-lupamaksuaan (30 marraskuuta 2007)
Osta maksukanava, niin TV-lupatarkastajat koputtavat oveesi? (29 marraskuuta 2007)
Digi-TV aiheuttaa ongelmia kotitalouksissa (20 marraskuuta 2007)
Ylen Areena rajaa TV-maksua maksamattomat ulos (11 lokakuuta 2007)
Yli 26 000 TV-lupaa lopetettu digi-TV:n myötä (9 lokakuuta 2007)
TV-maksun ja Ylen tulevaisuus mietinnän alla (3 syyskuuta 2007)
|
|
|
| Keskustele uutisesta! |
Vain 25 uusinta kommenttia on näkyvissä, lue loput kommentit täältä |
| Shadown (Senior Member) 17.12.2007 20:52 |
|
Lainaus:
Sillä rahalla kustannetaan Ylen toimintaa ja siitähän tässä onkin ollut puhetta. Perusmaksu pitäisi maksaa katsoi ohjelmia tai ei. Jos Ylen kanavat siirtyvät kortin taakse(mitä en hevin usko) ei se kuitenkaan poista sitä mahdollisuutta että ostaa vain muita maksu tv-paketteja, sama valvonnan puute ilman muutoksia on tuossakin tuloksena.Ainoa muutos on se että ei voi katsoa Ylen kanavia.
Mitään sen kummempaa idiotismia en näissä kirjoituksissa näe, jos et sitten tarkoittanut omia kirjoituksiasi.
TV-lupa on edelleenkin lupa katsoa telkkaria. Se pointti löytyy tuosta Tietokoneen sivuilta. Eli ideana on, ettei ihmiset katsoa telkkaria ilman maksua. Uskon siis niin, että vaikka varsinainen Ylen kustantaminen luvala loppuisi, niin lupa säilyisi, ehkä pienempänä, mutta luvan päälle todennäkäisesti pitäisi ostaa jokin kanavapaketti päälle. Ainakin kovin pineksi jäisi kanavatarjonta sen jälkeen.
Pitää muistaa, että TV-luvalla kustannetaan valtakunnallista TV-verkkoakin, jolloin nekin rahat heijastuisi johonkin. Mainosrahotteiset kanavat maksaa toki osan, mutta tosiaan, vain osan kustannuksista.
Toinen pointti on sitten yleinen asenne. Onko oikeasti mahdollista tavallaan lakkauttaa Yleä sen "pakollisen" rahoituksen lakattua? Eli siis, onko yli 50% kannatus Yleä kohtaan sellainen luku, joka taipuisi moiseen?
|
| okse (Senior Member) 17.12.2007 21:23 |
|
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Rubertti: Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti okse: Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Rubertti
Perusmaksu pitäisi maksaa katsoi ohjelmia tai ei.[/quote:
Et kai ole ihan tosissasi,sehän on verrallista vaikka tähän,maksat bussilipun vaikka et bussilla kuljekkaan.Tuntuu hiukan oudolta.Luulen tän kortti jujun olevan oikeudenmukaisin ratkaisu.
Niimpä se menee, eihän televisiosta ole tarvinnut ennenkään katsoa yhtään kanavaa, pelkkä laitteen omistaminen riittää että lupa/maksu on pakollinen.
Nythän käy näin,että voit lopettaa sen bussimatkan maksamisen,jos siirryt kortin käyttöön,sinä omistat TV:n mutta et tee sillä mitään niinkauan kun et lunasta sitä korttia et myöskään näe sillä mitään muuta kun DVD:tä ym.ym.et mitään TV ohjelmia,Huom!Kun maksat esim. tän 100€ vuodessa kortin huolto maksua,voit myös katsoa kaikkia ylen tarjoamia ohjelmia vapaasti,voit rinnastaa tän maksun siihen entiseen TV-lupa maksuun,ainoalla erolla,jos et maksa et myöskään näe YLEÄ,tänään voi luistaa maksusta ja silti katsella kaikkia YLEN ohjelmia.vasta tämän muutoksen jälkeen nähdään kuka haluaa YLEN:kin olevan tapetilla, ja luulen,että se on tosiaankin aika moni henkilö Suomen Mantereella.
Jos iskee kova työinto niin istu ja odota että se menee ohi
|
| Rubertti (Member) 17.12.2007 21:24 |
|
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Shadown: Lainaus:
Sillä rahalla kustannetaan Ylen toimintaa ja siitähän tässä onkin ollut puhetta. Perusmaksu pitäisi maksaa katsoi ohjelmia tai ei. Jos Ylen kanavat siirtyvät kortin taakse(mitä en hevin usko) ei se kuitenkaan poista sitä mahdollisuutta että ostaa vain muita maksu tv-paketteja, sama valvonnan puute ilman muutoksia on tuossakin tuloksena.Ainoa muutos on se että ei voi katsoa Ylen kanavia.
Mitään sen kummempaa idiotismia en näissä kirjoituksissa näe, jos et sitten tarkoittanut omia kirjoituksiasi.
TV-lupa on edelleenkin lupa katsoa telkkaria. Se pointti löytyy tuosta Tietokoneen sivuilta. Eli ideana on, ettei ihmiset katsoa telkkaria ilman maksua. Uskon siis niin, että vaikka varsinainen Ylen kustantaminen luvala loppuisi, niin lupa säilyisi, ehkä pienempänä, mutta luvan päälle todennäkäisesti pitäisi ostaa jokin kanavapaketti päälle. Ainakin kovin pineksi jäisi kanavatarjonta sen jälkeen.
Pitää muistaa, että TV-luvalla kustannetaan valtakunnallista TV-verkkoakin, jolloin nekin rahat heijastuisi johonkin. Mainosrahotteiset kanavat maksaa toki osan, mutta tosiaan, vain osan kustannuksista.
Toinen pointti on sitten yleinen asenne. Onko oikeasti mahdollista tavallaan lakkauttaa Yleä sen "pakollisen" rahoituksen lakattua? Eli siis, onko yli 50% kannatus Yleä kohtaan sellainen luku, joka taipuisi moiseen?
Ei se pakollinen "laitemaksu" mihinkään katoa, sen maksamista yritetään vain tehostaa laittamalla kanavat kortin taakse.
Seuraava vaihe on sitten se että avataksesi mitään maksu-tv pakettia tarvitsen kuitin maksetusta tv-maksusta eli ylen-kortista.
Saattaahan se että tämä on suunnitelmana ollut alusta asti ja hieman hieromalla saadaan kaikki tv-ohjelmia vastaanottvien laitteiden omistajat maksumiehiksi.
Täällä infoa.
http://www.tv-maksu.fi/navi1.html
Tv-maksuvelvollisuus jatkuu 31.8.2007 jälkeenkin mikäli on mahdollista vastaanottaa analogista tai digitaalista televisiolähetystä. Analogiset lähetykset jatkuvat kaapeliverkkoon kytketyissä talouksissa ainakin 29.2.2008 asti.
Television käyttöönotosta on tehtävä ilmoitus Viestintävirastolle. Ilmoituksen perusteella virasto laskuttaa television käyttäjältä televisiomaksua.
Television käyttäjiltä kerätään televisiomaksu kaikissa Pohjoismaissa ja melkein kaikissa läntisen Euroopan maissa. Näissä maissa on julkinen radio- ja televisioyhtiö, jonka toimintaa rahoitetaan julkisilla varoilla.
Televisiomaksut kerätään valtion televisio- ja radiorahastoon ja niillä katetaan lähes 90 prosenttia Yleisradio Oy:n toiminnan kustannuksista.
Liikenne- ja viestintäministeriö asetti 22.5.2003 työryhmän, jonka tehtävänä oli laatia ehdotus Yleisradio Oy:n rahoituksen järjestämisestä siirryttäessä kokonaan digitaaliseen televisiotoimintaan. Mietintö sisältää työryhmän ehdotukset toimenpiteiksi ja lainsäädäntömuutoksiksi.
Television käyttöilmoitusten määrä on tällä hetkellä noin kaksi miljoonaa.
|
| Shadown (Senior Member) 17.12.2007 23:03 |
|
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Rubertti:

Ja pointti oli?
Eli siis vaikka kuinka pyrit puhumaan Ylen rahoittamatta jättämisestä, niin Yleä tulet rahoittamaan aina. Tilanne on vähän kuin Alko.
|
| okse (Senior Member) 17.12.2007 23:50 |
|
Lainaus: Television käyttöilmoitusten määrä on tällä hetkellä noin kaksi miljoonaa.
Mielestäni se ei ole todellinen ja oikea tulos,jos liitetään siihen nämä tiedot.Ja lasketaan uudestaan.
Lainaus: Vantaalla televisioluvan on lunastanut 78 prosenttia kotitalouksista. Espoossa vastaava lukema on 76 prosenttia, Lahdessa 74 prosenttia, Jyväskylässä 72 prosenttia ja Oulussa 69 prosenttia. Helsingin vastaavilla lukemilla ei ole Oulun tapaan syytä rehvastella; 68 prosenttia ei ole kovin vakuuttava suoritus. Lupamaksua maksaa Helsingissä siis vain noin kaksi kolmesta kotitaloudesta.
Yksin omaan Helsingin maksamattomat TV:n katsojat nousevat noin 200,000 Hesalaiseen jotka nauttivat ohjelmista jotka sinä ja moni muu maksaa.Korttisysteemillä he eivät näkisi sitä mitä katsovat tänään.On tietysti vaikeata laskea koko maata ja sen suhdetta.Lainasin kuitenkin tämän tiedon aikaisemmasta uutis lähteestä täällä AfterDawn uutispuolelta.
|
| Rubertti (Member) 18.12.2007 1:47 |
|
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Shadown: Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Rubertti:
Ei se pakollinen "laitemaksu" mihinkään katoa, sen maksamista yritetään vain tehostaa laittamalla kanavat kortin taakse.
Seuraava vaihe on sitten se että avataksesi mitään maksu-tv pakettia tarvitsen kuitin maksetusta tv-maksusta eli ylen-kortista.
Saattaahan se että tämä on suunnitelmana ollut alusta asti ja hieman hieromalla saadaan kaikki tv-ohjelmia vastaanottvien laitteiden omistajat maksumiehiksi.
Täällä infoa.
http://www.tv-maksu.fi/navi1.html
Tv-maksuvelvollisuus jatkuu 31.8.2007 jälkeenkin mikäli on mahdollista vastaanottaa analogista tai digitaalista televisiolähetystä. Analogiset lähetykset jatkuvat kaapeliverkkoon kytketyissä talouksissa ainakin 29.2.2008 asti.
Television käyttöönotosta on tehtävä ilmoitus Viestintävirastolle. Ilmoituksen perusteella virasto laskuttaa television käyttäjältä televisiomaksua.
Television käyttäjiltä kerätään televisiomaksu kaikissa Pohjoismaissa ja melkein kaikissa läntisen Euroopan maissa. Näissä maissa on julkinen radio- ja televisioyhtiö, jonka toimintaa rahoitetaan julkisilla varoilla.
Televisiomaksut kerätään valtion televisio- ja radiorahastoon ja niillä katetaan lähes 90 prosenttia Yleisradio Oy:n toiminnan kustannuksista.
Liikenne- ja viestintäministeriö asetti 22.5.2003 työryhmän, jonka tehtävänä oli laatia ehdotus Yleisradio Oy:n rahoituksen järjestämisestä siirryttäessä kokonaan digitaaliseen televisiotoimintaan. Mietintö sisältää työryhmän ehdotukset toimenpiteiksi ja lainsäädäntömuutoksiksi.
Television käyttöilmoitusten määrä on tällä hetkellä noin kaksi miljoonaa.
Ja pointti oli?
Eli siis vaikka kuinka pyrit puhumaan Ylen rahoittamatta jättämisestä, niin Yleä tulet rahoittamaan aina. Tilanne on vähän kuin Alko.
Onko sulla jokin häiriö lukemisessa vai miksi tuollaista väität? Juurihan minä viestini alussa sanon että ei se laitemaksu mihinkään katoa vaikka kanavat olisikin kortin takana. Lisäksi maksuun tulisi myös kustannukset niistä korteista, ei kai sekään ihan ilmaista touhua ole. Sama se millä nimikkeellä (laite/kortti) Yle sen rahan kerään mutta kerää joka tapauksessa.
|
| Rubertti (Member) 18.12.2007 1:56 |
|
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti okse: Lainaus: Television käyttöilmoitusten määrä on tällä hetkellä noin kaksi miljoonaa.
Mielestäni se ei ole todellinen ja oikea tulos,jos liitetään siihen nämä tiedot.Ja lasketaan uudestaan.
Lainaus: Vantaalla televisioluvan on lunastanut 78 prosenttia kotitalouksista. Espoossa vastaava lukema on 76 prosenttia, Lahdessa 74 prosenttia, Jyväskylässä 72 prosenttia ja Oulussa 69 prosenttia. Helsingin vastaavilla lukemilla ei ole Oulun tapaan syytä rehvastella; 68 prosenttia ei ole kovin vakuuttava suoritus. Lupamaksua maksaa Helsingissä siis vain noin kaksi kolmesta kotitaloudesta.
Yksin omaan Helsingin maksamattomat TV:n katsojat nousevat noin 200,000 Hesalaiseen jotka nauttivat
ohjelmista jotka sinä ja moni muu maksaa.Korttisysteemillä he eivät näkisi sitä mitä katsovat tänään.On tietysti vaikeata laskea koko maata ja sen suhdetta.Lainasin kuitenkin tämän tiedon aikaisemmasta uutis lähteestä täällä AfterDawn uutispuolelta.
Käyttöilmoituksien määrä lienee sama kuin on sen maksajia, vai mitä ihmeen laskua suoritat?
|
| Shadown (Senior Member) 18.12.2007 2:03 |
|
Lainaus:
Onko sulla jokin häiriö lukemisessa vai miksi tuollaista väität? Juurihan minä viestini alussa sanon että ei se laitemaksu mihinkään katoa vaikka kanavat olisikin kortin takana. Lisäksi maksuun tulisi myös kustannukset niistä korteista, ei kai sekään ihan ilmaista touhua ole. Sama se millä nimikkeellä (laite/kortti) Yle sen rahan kerään mutta kerää joka tapauksessa.
Niin ja pointti koko sinun kirjoittelussa on?
Kirjoittelet kovin sekavia. Puhut käyttömaksusta ja samalla Ylen rahoittamisesta sekaisin. Jompaa kumpaa et hyväksy tai kumpaakaan, mutta tilanne on nyt se kertakaikkiaan, että Ylen rahoitus on sama kuin käyttömaksu. Ylen kanavat tulee siinä samalla plus mainosrahoitteiset kanavat ja hyvä niin.
|
| okse (Senior Member) 18.12.2007 2:45 |
|
Käyttöilmoituksien määrä lienee sama kuin on sen maksajia, vai mitä ihmeen laskua suoritat?
Okey näytän kädestäpitäen mistä nämä luvut tulevat:
Lainaus: Helsingin kotitalouksista 1/3 ei maksa TV-lupamaksuaan
[ei minun tarvitse laskea kun muut sen tekevät toivoisin vaan että sinä laskisit,esim. kuinka paljon kaikki tämä tekee esim. 100€ taloutta kohti laskettuna,no tänäänhän tuo lupamaksu on paljon enemmän,kun tuo satanen.Myönnän että sinun yhtä vaikea kuten minunkin laskea koko maan laistajat saman kamman alle,tai ei ainakaan ole helppoa tehdä sitä.Aletaan Hesasta ja mennään eteenpäin.
http://www.digitoday.fi/yhteiskunta/2007...730429/66?rss=6
tuossa linkki joka kertoo hieman tästä tilanteesta
Jos iskee kova työinto niin istu ja odota että se menee ohi
|
| Rubertti (Member) 18.12.2007 2:57 |
|
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Shadown: Lainaus:
Onko sulla jokin häiriö lukemisessa vai miksi tuollaista väität? Juurihan minä viestini alussa sanon että ei se laitemaksu mihinkään katoa vaikka kanavat olisikin kortin takana. Lisäksi maksuun tulisi myös kustannukset niistä korteista, ei kai sekään ihan ilmaista touhua ole. Sama se millä nimikkeellä (laite/kortti) Yle sen rahan kerään mutta kerää joka tapauksessa.
Niin ja pointti koko sinun kirjoittelussa on?
Kirjoittelet kovin sekavia. Puhut käyttömaksusta ja samalla Ylen rahoittamisesta sekaisin. Jompaa kumpaa et hyväksy tai kumpaakaan, mutta tilanne on nyt se kertakaikkiaan, että Ylen rahoitus on sama kuin käyttömaksu. Ylen kanavat tulee siinä samalla plus mainosrahoitteiset kanavat ja hyvä niin.
TV-laite maksu, entinen TV-Lupa, sillä rahoitetaan Ylen menoista 90%. Mitä tuossa oli niin vaikeaa sulle?
|
| Rubertti (Member) 18.12.2007 3:04 |
|
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti okse: Käyttöilmoituksien määrä lienee sama kuin on sen maksajia, vai mitä ihmeen laskua suoritat?
Okey näytän kädestäpitäen mistä nämä luvut tulevat:
Lainaus: Helsingin kotitalouksista 1/3 ei maksa TV-lupamaksuaan
[ei minun tarvitse laskea kun muut sen tekevät toivoisin vaan että sinä laskisit,esim. kuinka paljon kaikki tämä tekee esim. 100€ taloutta kohti laskettuna,no tänäänhän tuo lupamaksu on paljon enemmän,kun tuo satanen.Myönnän että sinun yhtä vaikea kuten minunkin laskea koko maan laistajat saman kamman alle,tai ei ainakaan ole helppoa tehdä sitä.Aletaan Hesasta ja mennään eteenpäin.
http://www.digitoday.fi/yhteiskunta/2007...730429/66?rss=6
tuossa linkki joka kertoo hieman tästä tilanteesta
Sinä olit quotannut edellisen kirjoittajan messua jotenkin näin:
(Television käyttöilmoitusten määrä on tällä hetkellä noin kaksi miljoonaa.)
Itse kommentoit sitä näin:
Mielestäni se ei ole todellinen ja oikea tulos,jos liitetään siihen nämä tiedot.Ja lasketaan uudestaan.
Liittämilläsi tiedoilla ei ole mitään tekemistä tuon tv-käyttöilmoitusten kanssa.
|
| Shadown (Senior Member) 18.12.2007 3:18 |
|
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Rubertti:
TV-laite maksu, entinen TV-Lupa, sillä rahoitetaan Ylen menoista 90%. Mitä tuossa oli niin vaikeaa sulle?
Ei siinä sinänsä mitään vaikeaa ole. Mutta kun sinä kirjoittelet mitä sattuu.
Millon otat asiaksesi mollia Yleä, millon mollit maksua noin yleensä tai sitten ihan vain perustelet jotain isoilla kopioinneilla lähteistä. Eli kysyn nyt, että onko sinulla joku pointti kirjoituksissa vai ihan lämpimiksesikö kirjoittelet itsestään selvyyksiä?
Kun tosiaan Yleä rahoitetaan lupamaksuilla ja se nyt on selvääkin. Ne tuottaa meille ohjelmaa ja myöskin keinot millä niitä ohjelmia meille toimitetaan, siinä samalla antaen mahdollisuuden muidenkin kanavien toimia samoilla välineillä/verkoilla. Sama lupamaksu soveltuu keinoksi jakaa lupia katsella telkkaria. Lupa pysyisi tosiaan edelleenkin. Olet nyt räksyttänyt millon mistäkin, jopa laittomuuteen vedoten, sekoittaen Ylen ja TV-luvan keskenään.
|
| frenzyone (Member) 18.12.2007 4:40 |
|
|
Ylen kanavat salauksen taakse,KYLLÄ.
Aina kannattaa muistaa myös YLEn rahoituksesta puhuessa että sillä maksetaan myös ihmisten palkkoja(?),ei pelkästään ohjelma tuotantoa.
Olen itsekkin närkästynyt tiettyihin piirteisiin tv-lupa maksussa,köyhin ja rikkain maksaa samaa lupa maksua,YLE pakottaa ostamaan sian säkissä(maksu-tv ei)ja siihen että viattomat lupa tarkastajat joutuu kärsimään kehnoa kohtelua:).
Olen jo pitemmän ajan miettiny,mitä mieltä vastaanottimien valmistajat ovat siitä että tv-lupa kytketää heidän tuotteisiinsa.Tästä aiheesta olenkin aikonu lähettää valmistajille kyselyn,jopa siitä että pitäisikö viestintä virastolta vaatia rojalteja,kun tekevät heidän tuotteillaan bisnestä(laillinen rikos!?).
|
| MissBlue (Senior Member) 18.12.2007 20:55 |
|
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Shadown: Kun tosiaan Yleä rahoitetaan lupamaksuilla ja se nyt on selvääkin. Ne tuottaa meille ohjelmaa ja myöskin keinot millä niitä ohjelmia meille toimitetaan, siinä samalla antaen mahdollisuuden muidenkin kanavien toimia samoilla välineillä/verkoilla.
No ei toimita ei. Suomessa televisiolähetykset välittää Digita Oy, jonka YLE suuressa viisaudessaan möi ranskalaisille. YLE on vain yksi asiakas Digitalle. Sinänsä aika vekkulia, että ihmisiltä kerätään pakkomaksua yksityiselle yritykselle, jonka toki pitäisi toimia markkinatalouden ehdoilla, kun kerran voittoa kumminkin pyrkii tuottamaan. Laskuttakoon asiakkaitaan, eli TV- ja radioyhtiöitä, jotka puolestaan hankkikoon rahansa mainoksilla tai lahjoituksilla. No, kaipa YLE:lle voisi jonkinmoisen summan antaa budjetissa, jotta velvollisuus hätätiedotusten välittämiseen on mahdollista.
Vaan eihän tuo passaa, menisi johtajien suojatyöpaikat.
|
| Shadown (Senior Member) 18.12.2007 21:19 |
|
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti MissBlue:
No ei toimita ei. Suomessa televisiolähetykset välittää Digita Oy, jonka YLE suuressa viisaudessaan möi ranskalaisille. YLE on vain yksi asiakas Digitalle. Sinänsä aika vekkulia, että ihmisiltä kerätään pakkomaksua yksityiselle yritykselle, jonka toki pitäisi toimia markkinatalouden ehdoilla, kun kerran voittoa kumminkin pyrkii tuottamaan. Laskuttakoon asiakkaitaan, eli TV- ja radioyhtiöitä, jotka puolestaan hankkikoon rahansa mainoksilla tai lahjoituksilla. No, kaipa YLE:lle voisi jonkinmoisen summan antaa budjetissa, jotta velvollisuus hätätiedotusten välittämiseen on mahdollista.
Vaan eihän tuo passaa, menisi johtajien suojatyöpaikat.
Siis se toimittaa. :DD
PS. Älä ala jänkkään, käytä aivoja: Digita->Digitan asiakas (Yle)->Ylen asiakkaat (kaikki muut kanavat).
Edittänä sen verta, että se on aika suhteellista ollakko tekniikan todellinen omistaja vai koko laitteiston vuokraaja. Kummassakin on omat huonot ja hyvät puolensa. Omistajalla on aina täysi vastuu laitteista ja niiden toiminnasta ja on oltava aina massit valmiina jos jotain hajoaa. Vuokraajalla taas ei sinänsä ole muuta vastuuta kuin vuokran maksu ja mahdolliset muut sopimukseen kuuluvat velvoitteet. Itse tekniikan kehittäminen on sitten pointti, joka hankaloituu useimmiten. Ei ole ns. "vapaita käsiä" tehdä muutoksia halutessaan.
Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen, edellisen kerran viestiä muokattiin 18.12.2007 19:24
|
| nessu123 (Member) 1.1.2008 2:26 |
|
Lainaus: PS. Älä ala jänkkään, käytä aivoja: Digita->Digitan asiakas (Yle)->Ylen asiakkaat (kaikki muut kanavat).
itse asiassa nykyisin taitaa olla niin että kaikki TV-Yhtiöt ovat digitan asiakkaita eivätkö ylen kuten joskus joku vuosi sitten oli
Tappakaa itsemurhaajat!
Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen, edellisen kerran viestiä muokattiin 1.1.2008 0:27
|
| Rubertti (Member) 1.1.2008 5:05 |
|
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Shadown: Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Rubertti:
TV-laite maksu, entinen TV-Lupa, sillä rahoitetaan Ylen menoista 90%. Mitä tuossa oli niin vaikeaa sulle?
Ei siinä sinänsä mitään vaikeaa ole. Mutta kun sinä kirjoittelet mitä sattuu.
Millon otat asiaksesi mollia Yleä, millon mollit maksua noin yleensä tai sitten ihan vain perustelet jotain isoilla kopioinneilla lähteistä. Eli kysyn nyt, että onko sinulla joku pointti kirjoituksissa vai ihan lämpimiksesikö kirjoittelet itsestään selvyyksiä?
Kun tosiaan Yleä rahoitetaan lupamaksuilla ja se nyt on selvääkin. Ne tuottaa meille ohjelmaa ja myöskin keinot millä niitä ohjelmia meille toimitetaan, siinä samalla antaen mahdollisuuden muidenkin kanavien toimia samoilla välineillä/verkoilla. Sama lupamaksu soveltuu keinoksi jakaa lupia katsella telkkaria. Lupa pysyisi tosiaan edelleenkin. Olet nyt räksyttänyt millon mistäkin, jopa laittomuuteen vedoten, sekoittaen Ylen ja TV-luvan keskenään.
Se nyt kun ei ole mikään tv-lupa maksu, sellaista ei enään ole vaan se on laite maksu.
Sulla lienee luki häiriö...
|
| stillborn (Senior Member) 1.1.2008 5:42 |
|
Eli summa summarum, älkää maksako laskua, jos ette pidä tarjonnasta, tai maksakaa jos pidätte? Tai älkää maksako vaikka pitäisitte, niin yksinkertaista se on, antaa niiden ihmisten miettiä ongelmaan ratkaisua kenelle siitä maksetaan, meillä kuluttajilla ei ole kuin yksi ääni ja se on lompakossa.
Minä pidän työstä; se kiehtoo minua - voin katsella sitä tuntikausia.
|
| humppis (Newbie) 1.1.2008 8:25 |
|
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Scart: Entäs sitten kun on näitä taloyhtiödigipokseja? Eihän nissä tietääkseni ole mitään kortinlukijoita? Eikö niissä ole vaan muutettu se vanha singnaalin jonku sovittimen kanssa digitaaliseksi kaikille kerralla? Silloinhan ei olisi mitään paikkaa, minne tunkea se kortti?
Ne taloyhtiödigiboksit on ehkä idiootein juttu ikinä. Hirvittävän kalliita, ja pitää vetää sekä se digi-tv linja sekä se analogi-linja sinne kämppään. Jos haluaa katsoa mitään maksukanavia, pitää kuitenkin ostaa itselleen erillinen boksi. Halvemmalla monesti pääsee kaikki jos
vaikka taloyhtiö ostaisi kaikille perusmallin digiboksin.
|
| humppis (Newbie) 1.1.2008 8:30 |
|
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti yaht: Oma tv katselu loppuisi heti jos kaikki tv kanavat olisivat maksullisia ja sitä paitsi eihän joka digiboxissa ole kortin lukiaa näin ollen suurin osa digiboxsin omistajista joutuisi ostamaan myös uuden boxsin.
Taas väärää tietoa, suurimmassa osassa myytäviä bokseja muuten ON korttipaikka.. Korttipaikatonta boksia joutuu hieman etsimään.
|
| Shadown (Senior Member) 1.1.2008 12:53 |
|
Lainaus:
Se nyt kun ei ole mikään tv-lupa maksu, sellaista ei enään ole vaan se on laite maksu.
Sulla lienee luki häiriö...
Mitään laitemaksua ei ole olemassakaan, se on TV-maksu.
Sulla lienee lukihäiriö (On muuten yhdyssana).
Eli voidaan vain sanoa, että se on oikeasti lupamaksu siinä mielessä, että kun maksat, sinulla on lupa katsoa telkkaria.
|
| Sebu92 (AfterDawn Addict) 1.1.2008 16:21 |
|
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti humppis: Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti yaht: Oma tv katselu loppuisi heti jos kaikki tv kanavat olisivat maksullisia ja sitä paitsi eihän joka digiboxissa ole kortin lukiaa näin ollen suurin osa digiboxsin omistajista joutuisi ostamaan myös uuden boxsin.
Taas väärää tietoa, suurimmassa osassa myytäviä bokseja muuten ON korttipaikka.. Korttipaikatonta boksia joutuu hieman etsimään.
Todella monella suomalaisella on kortinlukijaton ns.perusdigiboksi.
AMD Athlon 3200+ | Asus A7V8X-LA | 1024MB (512MB x2) | 7600gs core 500mhz mem. 400mhz | 160Gt + 250Gt
|
| humppis (Newbie) 1.2.2008 22:32 |
|
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Sebu92: Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti humppis: Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti yaht: Oma tv katselu loppuisi heti jos kaikki tv kanavat olisivat maksullisia ja sitä paitsi eihän joka digiboxissa ole kortin lukiaa näin ollen suurin osa digiboxsin omistajista joutuisi ostamaan myös uuden boxsin.
Taas väärää tietoa, suurimmassa osassa myytäviä bokseja muuten ON korttipaikka.. Korttipaikatonta boksia joutuu hieman etsimään.
Todella monella suomalaisella on kortinlukijaton ns.perusdigiboksi.
Niin on, mutta suurin osa suomalaisista - joista puhe oli - pärjäisi silti mainiosti nykyisellä boksillaan. Eikä niitä korttipaikkojakaan tarvitse olla kuin yksi. Kaikkien maksukanavien näkyminen samalla kortilla on teknisesti hyvinkin mahdollista.
Ahdistus, pelko ja paha mieli tästäkin sinänsä hyvästä ideasta on kuitenkin kovin ymmärrettävää ja itsestäänselvää sillä tehdasasetuksinahan suomalainen ei ole valmis maksamaan mistään mitään. Kaikki kun pitäisi saada ilmaiseksi.
|
| SannaA (Newbie) 2.2.2008 13:01 |
|
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Shadown: Eli siis vaikka kuinka pyrit puhumaan Ylen rahoittamatta jättämisestä, niin Yleä tulet rahoittamaan aina. Tilanne on vähän kuin Alko.
Paitsi että jos haluat ostaa vaikkapa kola-juomaa ei sitä tarvitse ostaa alkosta ei siis maksaa alkon tuotteesta.
|
| Shadown (Senior Member) 2.2.2008 14:20 |
|
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti SannaA:
Paitsi että jos haluat ostaa vaikkapa kola-juomaa ei sitä tarvitse ostaa alkosta ei siis maksaa alkon tuotteesta.
Paitsi, että puhutaan kuitenkin kahdesta eri tuotteesta. Alkoli ja virvoitusjuomat on kuitenkin yleisestiottaen kaksi eri tuotetta.
Jos en halua kännejä, tuskin ostan alkoholia.
|
| liikeri (Senior Member) 27.2.2008 0:16 |
|
tv-lupa on joo maksu tv:n(tai siis nykypäivänä se määritelmähän on ilmeisesti päivitetty jotenkin näin että jos pystyy vastaan ottamaan ja toistamaan lähetystä) katsomisesta/omistamisesta... nämä rahat menee ylelle.. eli periaatteessa se on yle maksu.. se voidaan tietysti katsoa myös televisio veroksi jolla rahoitetaan julkista palvelua joka on pakko olla "ilmaiseksi" saatavilla.
mutta kyllä mielestäni tähän malliin pitäisi saada muutos kun varsinkin monille nuorille ja nuorille aikuisille ei tule juurikaan minkäänlaista ohjelmaa koskaan poikkeuksena ehkä jotkin urheilu tapahtumat joista itse olen kyllä valmis maksamaan että ne näen mutta en kuitenkaan ~200euroa vuodessa.
ja jos tulee joku kansallinen kortti joka maksaa 100-200euroa vuosi että ylipäätänsä tv:tä voi katsoa niin silloin kyllä lähtee digiboxi roskiin.(tämä malli kuitenkin on periaatteessa mahdoton toteuttaa kun monet digiaikaan pakotetut ovat ostaneet sen halvimman boxin missä ei ole kortin lukijaa)
lisäksi monilla talouksilla on useampi kuin yksi tv/boxi joutuvatko he siis ostamaan jokaiseen laitteeseen oman kortin vai sisältääkö tämä maksu sitten conax keskittimen vai esim pari rinnakkaiskorttia
kyllä se on paras että ne ketkä yleä katsoo niin maksavat esim 10euroa kuussa yle:n kanavapaketista yms.
itse kuitenkin maksan jo semmoisista palveluista mitä haluan ja mitä käytän. näiden lisäksi voisin kyllä maksaa oikeudesta katsoa lätkän-MM, olympialaiset yms vastaavia ohjelmia vaikka käsittääkseni nämä ja muutama muu tapahtuma pitää lähettää kaikille "ilmaiseksi".
|
|
|
Tuoreimmat uutiset
Hae uutisiaHae uutisotsikoita uutisarkistostamme vuodesta 1999 lähtien. 
KeskustelutLista viimeksi päivittyneistä viestiketjuista keskustelualueillamme. Lisää... 
Viime viikon suosituimmat ohjelmat
Suosituimmat laitteetViime viikon suosituimmat laitteet laitevertailussamme. 
Parhaat linkitAfterDawn suosittelee.. 
|