User Käyttäjä Salasana  
   
lauantai 17.5.2008 / 21:24
Hae:        In English   Suomeksi   På svenska
afterdawn.com > uutiset > the pirate bay -tutkinta valmistui viimein
Näytä aiheet
Uutiset
Uutiset

The Pirate Bay -tutkinta valmistui viimein

Lauri "malagant" Jämsä @ 12.12.2007 8:06

The Pirate Bay -tutkinta valmistui viimeinViime vuoden toukokuussa ratsian kohteeksi joutuneen torrent-sivusto The Pirate Bayn useaan otteeseen lykkääntynyt poliisitutkinta on saatu vihdoin päätökseen. Asiasta raportoi TorrentFreak.

Pitkäksi venähtänyt tutkinta käsittää yhteensä 4 000 sivua materiaalia, josta suurin osa koostuu lähinnä sivustolla jaossa olleiden torrenttien luetteloista ja erilaisista Top 100 -listoista. Kamarisyyttäjä Håkan Roswallin ilmoittamaan syytteiden nostamisen takajaraan on enää alle kaksi kuukautta - hän kertoi aiemmin, että mahdolliset syytteet nostetaan viimeistään ensi vuoden tammikuun loppuun mennessä.

Tuhansia sivuja sisältäneen materiaalin nähtyään sivuston keulahahmo Brokep totesi, että hän tulee hakemaan lykkäystä jutun käsittelyyn, koska ei missään tapauksessa aio tuhlata joulua ja uudenvuodenaattoaan kyseisen paperikasan lävitse kahlaamiseen.

Hän päätti lisäksi protestoida suuren paperimäärän tuhlaamista ja siitä aiheutuneita ekologisia vaurioita lahjoittamalla yhteistyössä The Pro Piracy Movement -nimisen ryhmän kanssa viisi puuta istutettavaksi luonnonsuojelualueelle Ruotsissa.

Brokep ei alustavan silmäyksen perusteella löytänyt materiaalista omasta mielestään Pirate Bayta vastaan mitään sellaisia todisteita, jotka todistaisivat heidän toimineen Ruotsin lakien vastaisesti. Vaikka silmäily ei tuonut rikosepäilyihin selvennystä, materiaalin mukaan Ruotsin valtion rikoslaboratorio oli kuitenkin löytänyt Pirate Bayn takavarikoiduilta palvelimilta jotain lähinnä huvittavaa - ohjelmointivirheen HyperCube-ohjelmakoodista. Tutkintamateriaalista löytynyt bugiraportti jäi tosin Pirate Bayn kannalta hyödyttömäksi, sillä palvelu siirtyi muutama päivä sitten käyttämään kaikilla trakkereillaan Opentracker-ohjelmistoa.

Mikäli Brokepin lykkäysaikeet menevät läpi, asian käsittely tylee venymään vielä entisestään. Joka tapauksessa vielä avoimena olevien syytteiden käsittely tulee menemään pitkälle ensi vuoden puolelle.


Lähteet:
TorrentFreak
Piraattiliitto


 

 
Aiheeseen liittyvät uutiset:

  • Torrent-lataukset turvallisiksi käyttäjille (4 joulukuuta 2007)
  • The Pirate Bay tarjoaa omppuihin TOP 10 -listaa (3 joulukuuta 2007)
  • The Pirate Bay menetti domain-osoitteensa (1 joulukuuta 2007)
  • Last.fm tekee yhteistyötä The Pirate Bayn kanssa (30 marraskuuta 2007)
  • Tekijänoikeusjärjestöt kantelivat The Pirate Baysta (21 marraskuuta 2007)
  • Prince palkkasi etsivät varjostamaan The Pirate Bayn ylläpitäjiä? (20 marraskuuta 2007)
  • The Pirate Bay -oikeudenkäynti sai uuden käänteen (7 marraskuuta 2007)
  • The Pirate Bay hylkää BitTorrent-protokollan (30 lokakuuta 2007)
  • The Pirate Bay sai osan palvelimistaan takaisin (4 lokakuuta 2007)
  • Pirate Bay -syyteharkinta venyy jälleen (27 syyskuuta 2007)
  • Ruotsin poliisi sulkemassa The Pirate Bayn ruotsalaisilta? (7 heinäkuuta 2007)
  • Pirate Bayn syyteharkinta venynee syksyyn (24 toukokuuta 2007)
  • Pirate Bayn ylläpitäjiä vastaan nostetaan syytteet (5 toukokuuta 2007)
  • The Pirate Bayn ratsian tutkimukset saatu päätökseen (3 huhtikuuta 2007)
  • Ruotsalaislehti Expressen vaatii lisää tietoja Pirate Bayn ratsiasta (8 tammikuuta 2007)
  • Yhdysvallat uhkaili Ruotsia kauppapakotteilla Pirate Bayn vuoksi (22 kesäkuuta 2006)
  • The Pirate Bayn ratsian syyt selvenevät (6 kesäkuuta 2006)
  • The Pirate Bay ratsian kohteena (päivitetty 1.6) (31 toukokuuta 2006)
  • « Edellinen otsikko
    LG:n BH200-hybridisoittimet myyntiin
    Seuraava otsikko »
    Pornoteollisuus haastoi YouTube-kopion oikeuteen
     Kommentoi!
    Keskustele uutisesta!  
    spotless (Senior Member) 12.12.2007 8:24 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Lainaus:
    Vaikka silmäily ei tuonut rikosepäilyihin selvennystä, materiaalin mukaan Ruotsin valtion rikoslaboratorio oli kuitenkin löytänyt Pirate Bayn takavarikoiduilta palvelimilta jotain lähinnä huvittavaa - ohjelmointivirheen HyperCube-ohjelmakoodista.
    aika huvittavaa ja samalla antaa hienoa kuvaa ruotsin poliisin ATK
    osaamisesta. :)
    mjk (Member) 12.12.2007 8:47 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Lainaus:
    Lainaus:
    Vaikka silmäily ei tuonut rikosepäilyihin selvennystä, materiaalin mukaan Ruotsin valtion rikoslaboratorio oli kuitenkin löytänyt Pirate Bayn takavarikoiduilta palvelimilta jotain lähinnä huvittavaa - ohjelmointivirheen HyperCube-ohjelmakoodista.
    aika huvittavaa ja samalla antaa hienoa kuvaa ruotsin poliisin ATK
    osaamisesta. :)
    Niimpä, sitten vielä "pikkuisen"myöhästynyt tutkinta...offtopicina eipä niillä noissa arvokuljetuksienkaan selvittelyissäkään oikein ole kulkenut, suomen poliisithan sen täällä selvitti että osa siellä tekeneistä oli myös täällä ryöstäneitä, eli ei se taso kovin korkea ole siellä...
    Porshe (Senior Member) 12.12.2007 9:15 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Lainaus:
    Lainaus:
    Vaikka silmäily ei tuonut rikosepäilyihin selvennystä, materiaalin mukaan Ruotsin valtion rikoslaboratorio oli kuitenkin löytänyt Pirate Bayn takavarikoiduilta palvelimilta jotain lähinnä huvittavaa - ohjelmointivirheen HyperCube-ohjelmakoodista.
    aika huvittavaa ja samalla antaa hienoa kuvaa ruotsin poliisin ATK
    osaamisesta. :)
    Ohan se hyvä että verorahoilla samalla korjataan kuluttajan palveluja :D

    Mut eikö ne voi uskoo sitä ettei ne trackerit niitä tiedostoja jaa vaan torrent ohjelman käyttäjät ympäri maapalloa?
    kerbo (Senior Member) 12.12.2007 9:28 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Lainaus:
    Tuhansia sivuja sisältäneen materiaalin nähtyään sivuston keulahahmo Brokep totesi, että hän tulee hakemaan lykkäystä jutun käsittelyyn, koska ei missään tapauksessa aio tuhlata joulua ja uudenvuodenaattoaan kyseisen paperikasan lävitse kahlaamiseen.

    Hän päätti lisäksi protestoida suuren paperimäärän tuhlaamista ja siitä aiheutuneita ekologisia vaurioita lahjoittamalla yhteistyössä The Pro Piracy Movement -nimisen ryhmän kanssa viisi puuta istutettavaksi luonnonsuojelualueelle Ruotsissa.
    Toi on kova kaveri, päivääkään tehny rehellistä työtä ;)
    vallu88 (Junior Member) 12.12.2007 13:02 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    jos ostan varastetun auton jahtaavatko poliisit minua vai varasta?
    Jos lataan netistä elokuvan jonka on julkaissut hacksor ryhmä jahtaavatko poliisit minua vai alkuperäistä julkaisijaa?
    spotless (Senior Member) 12.12.2007 13:59 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti vallu88:
    jos ostan varastetun auton jahtaavatko poliisit minua vai varasta?
    Jos lataan netistä elokuvan jonka on julkaissut hacksor ryhmä jahtaavatko poliisit minua vai alkuperäistä julkaisijaa?
    Jos tiedät auton ostovaiheessa, että auto on varastettu, niin syyllistyt
    itse myös rikokseen.

    Eli sama homma pätee myös waretuksessa.

    Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen, edellisen kerran viestiä muokattiin 12.12.2007 12:02

    FatlError (Junior Member) 12.12.2007 15:30 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti vallu88:
    jos ostan varastetun auton jahtaavatko poliisit minua vai varasta?
    Jos lataan netistä elokuvan jonka on julkaissut hacksor ryhmä jahtaavatko poliisit minua vai alkuperäistä julkaisijaa?

    Sinä tuet tätä trackeri jolloin sille on enemmän halua pysyä pystyssä ja jos trackerilla on paljon käyttäjiä he saavat enemmän mainos tuloja. Eli perjaatteessa tuet trackeria rahallisesti ja samalla kehotat jatkamaan rikollisuutta
    Viletsu (Junior Member) 12.12.2007 15:51 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Lainaus:
    Hän päätti lisäksi protestoida suuren paperimäärän tuhlaamista ja siitä aiheutuneita ekologisia vaurioita lahjoittamalla yhteistyössä The Pro Piracy Movement -nimisen ryhmän kanssa viisi puuta istutettavaksi luonnonsuojelualueelle Ruotsissa.

    Hieno mies :)
    bluewer (Member) 12.12.2007 16:29 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Lainaus:
    Mikäli Brokepin lykkäysaikeet menevät läpi, asian käsittely tylee venymään vielä entisestään.
    "tylee" - Typo

    Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen, edellisen kerran viestiä muokattiin 12.12.2007 14:30

    SSaarinen (Senior Member) 12.12.2007 16:46 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Hei poimitaan nyt ne oleelliset tiedot sieltä uutisesta:

    Lainaus:

    Hän päätti lisäksi protestoida suuren paperimäärän tuhlaamista ja siitä aiheutuneita ekologisia vaurioita lahjoittamalla yhteistyössä The Pro Piracy Movement -nimisen ryhmän kanssa viisi puuta istutettavaksi luonnonsuojelualueelle Ruotsissa.

    Taitaa olla selkenemässä, että metsään meni tämä ajojahti, joten imagon kiillotus paikallaan vai :)
    Sebu92 (AfterDawn Addict) 12.12.2007 18:01 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    4000 sivua, joista pääosa on heidän servuilla olevia torrentteja? Mitä järkeä listata torrentteja, jotka eivät edes ole laittomia tpb:lle? Tosiaan paperin tuhlausta.

    Odotetaan tapauksen etenemistä.
    Quiote (Senior Member) 12.12.2007 18:21 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Lainaus:
    Hei poimitaan nyt ne oleelliset tiedot sieltä uutisesta:

    Lainaus:

    Hän päätti lisäksi protestoida suuren paperimäärän tuhlaamista ja siitä aiheutuneita ekologisia vaurioita lahjoittamalla yhteistyössä The Pro Piracy Movement -nimisen ryhmän kanssa viisi puuta istutettavaksi luonnonsuojelualueelle Ruotsissa.

    Taitaa olla selkenemässä, että metsään meni tämä ajojahti, joten imagon kiillotus paikallaan vai :)
    Kyseinen kaveri siis on TPB:n keulahahmo niin kuin uutinenkin sanoo, ei mikään sinivuokko joka on tutkintaa johtanut ;) jos sitä meinasit että se joku polliisi olisi ollut..
    RIVER2 (Inactive) 12.12.2007 19:57 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Sebu92:
    4000 sivua, joista pääosa on heidän servuilla olevia torrentteja? Mitä järkeä listata torrentteja, jotka eivät edes ole laittomia tpb:lle? Tosiaan paperin tuhlausta.

    Odotetaan tapauksen etenemistä.
    Niinpä, olisi parenpi ollut tehdä digitaalinen asiakirja ja lähettää se pojille vaikka suoraan pirate bay:n kautta bittorrentilla ;)

    Parasta onnea pojille oikeudenkäynnissä! Innolla odottelen oikeudenkäyntiä ja ihmettelen miten mahtaa käydä. Onhan se totta että pirate bayn pojilla on paremmat mahikset voittoon, mutta silti jännittää. Toivottavasti pojilla on hyvät asianajajat (onhan?) ja pino todisteita heidän syyttömyydestään listattuna paperille sillä jos pirate bay kaatuu, niin luultavasti Ruotsin piraattiliiton kannattajakunta nousee pilviin ja mielenosoituksia järjestetään ympäri maata. Älkääkä unohtako niitä meidän iki-ihania DDoS hyökkäyksiä ja nettisivujen "töhrääjiä" ;)
    Pirate bay:lla on kyllä enemmän "ässiä hihassa" :)

    Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen, edellisen kerran viestiä muokattiin 12.12.2007 17:58

    jehu80 (Member) 12.12.2007 23:44 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Jännä nähdä mitä tälle lopulta käy...
    Sokar80 (Senior Member) 13.12.2007 3:10 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Lainaus:
    Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti vallu88:
    jos ostan varastetun auton jahtaavatko poliisit minua vai varasta?
    Jos lataan netistä elokuvan jonka on julkaissut hacksor ryhmä jahtaavatko poliisit minua vai alkuperäistä julkaisijaa?
    Jos tiedät auton ostovaiheessa, että auto on varastettu, niin syyllistyt
    itse myös rikokseen.

    Eli sama homma pätee myös waretuksessa.
    oikeus olettaa että tiedät miten asia on ja jos et niin saat tuomion tyhmyydestä paitsi jos pystyt tosi hyvin selittämään miks oletit asian olevan niin kuin luulit tuomari päättää uskooko sinua vai ei

    esim tuttu sain sakot kun osti perä moottorin keltsistä 50€ vaikka ovh oli sillon yli 800€ poliisi ja syyttä totesivat että ostajan on täytynyt tietää että noin kallista ei voi saada tasku rahoilla

    eli turha vedota tietämättömyyteen koska oikeus toteaa että sinun pitäisi tietää että mitään leffaa tai musiikkia ei voi saada ilmaiseksi jos esim tavara talot sitä myy rahalla

    Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen, edellisen kerran viestiä muokattiin 13.12.2007 1:15

    jonzcu (Junior Member) 13.12.2007 18:09 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Lahjoittaa viisi puuta luonnonsuojelualueelle. Toi on aivan perkulan hauskaa. :D Nää kaverit vaan jaksaa naurattaa. ;)
    Kasavuori (Member) 13.12.2007 18:41 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Siis eikös tuo The Pirate Bay ole niin kuin puhelinluettelo.
    Sieltä näkee missä mahdollisesti on jaossa jotain.
    Ei kuitenkaan ole varmaa, onko sitä tarjottua edes saatavilla ja onko linjat edes käytössä.
    Siis puhelinluettelon omistaminen on sitten kai vaarallista. Sieltähän voi löytyä vaikka minkälaisia varastetun tavaran myyjiä.
    No, ei ne siellä luettelossa kyllä mainosta. ;)
     Kommentoi
     

    Seuraa uutisiamme RSS-virtana

    Lue AfterDawnin uutiset suoraan haluamallasi RSS-lukijalla tai lisää uutisemme Googlen, Yahoon tai MSN:n aloitussivullesi.

    RSS -syöte
    Lisää Googlen aloitussivulle
    Lisää My Yahoo! -palveluun
    Lisää MyMSN -palveluun

    Hae uutisia

    Hae uutisotsikoita uutisarkistostamme vuodesta 1999 lähtien.

    Keskustelut

    Lista viimeksi päivittyneistä
    viestiketjuista
    keskustelualueillamme.
     

    Lisää...

    Multimedia: AfterDawn.com | AfterDawnin keskustelualueet
    Musiikkia: MP3Lizard.com
    Pelit: Blasteroids.com (engl.)
    Ohjelmat: download.fi | AfterDawnin ohjelma-alueet
    International: AfterDawn in English | Software downloads | Free, legal MP3s | Gaming downloads | AfterDawn på svenska
    RSS -syötteet: AfterDawnin uutiset | Uusimmat ohjelmapäivitykset | Keskustelualueiden viestit
    Tietoja: Tietoa AfterDawn Oy:stä | Mainosta sivuillamme | Sivuston käyttöehdot ja tietoja yksityisyydensuojasta
    Ota yhteyttä: Lähetä palautetta | Ota yhteyttä mainosmyyntiimme
     
      © 1999-2008 AfterDawn Oy