User Käyttäjä Salasana  
   
sunnuntai 20.7.2008 / 13:35
Hae:        In English   Suomeksi   På svenska
afterdawn.com > uutiset > universalin musiikkia ilmaiseksi nettiin
Näytä aiheet
Uutiset
Uutiset

Universalin musiikkia ilmaiseksi nettiin

Lauri "malagant" Jämsä @ 10.12.2007 11:27

Universalin musiikkia ilmaiseksi nettiinUniversal Music on päättänyt antaa musiikkikirjastonsa suositun imeem-yhteisön jäsenten käyttöön. Varsinkin Yhdysvalloissa suurta suosiota saavuttanut imeem tarjoaa käyttäjien kuunneltavaksi musiikkia ilman maksua, ainoastaan musiikin tallennus ei onnistu. Asiasta kertoi Wall Street Journal.

Aikaisemmin imeem on solminut vastaavan sopimuksen jo kolmen muun suurimman levy-yhtiön kanssa. Musiikin kuuntelu onnistuu täysin maksutta, mutta käyttäjät eivät voi ladata kappaleita esimerkiksi kannettavissa musiikkisoittimissa soitettavaksi. Sivuilta löytyy kuitenkin linkkejä kauppoihin, joista musiikkia voi ostaa.

Aikaisemmin musiikkijätti Warner Music Group haastoi imeem-mediasivuston oikeuteen sisältönsä luvattomasta käytöstä. Osapuolet sopivat kuitenkin riitansa muutama kuukausi sitten. Warnerista tuli tällöin imeemin ensimmäinen suuri yhteistyökumppani. Levy-yhtiön kerrotaan kuittaavan osan imeemin mainostuloista maksuna musiikkinsa levittämisestä.

Imeem kilpailee muun muassa Last.fm-, YouTube- ja MySpace-palveluiden kanssa samoista käyttäjäryhmistä, joten suurten levy-yhtiöiden tuki on oiva apu imeem-musiikkipalvelulle. Sivusto tarjoaa audion tunnistustekniikkaa, jonka avulla levy-yhtiöt ja artistit voivat päättää, että voiko heidän musiikkiaan kuunnella palvelun avulla. Jos lupaa ei saada, soitetaan kappaleesta vain ensimmäiset 30 sekuntia.

Myös matkapuhelinvalmistaja Nokia on solminut Universal Musicin kanssa sopimuksen levy-yhtiön musiikin levittämisestä. Nokian tiettyjen puhelinmallien ostajille tarjotaan mahdollisuus ladata musiikkia joko puhelimeen tai tietokoneelle vuoden ajan ilmaiseksi.


Lähteet:
Wall Street Journal
Helsingin Sanomat


 

 
Aiheeseen liittyvät uutiset:

  • 50 Cent puhuu piratismin puolesta (9 joulukuuta 2007)
  • Nokian matkapuhelimiin Universalin musiikkia ilmaiseksi (4 joulukuuta 2007)
  • Tekijänoikeusjärjestöt kohta rahapulassa? (30 marraskuuta 2007)
  • Universal aloittaa musiikin myynnin USB-muistitikuilla (20 lokakuuta 2007)
  • Musiikkijättien Total Music syrjäyttää iTunesin? (14 lokakuuta 2007)
  • Amazon avasi DRM-vapaan musiikkikaupan (26 syyskuuta 2007)
  • Warner ja imeem sopuun (16 heinäkuuta 2007)
  • « Edellinen otsikko
    Britit haluavat laajakaistastaan teräväpiirtoa
    Seuraava otsikko »
    WWW-videoiden tulevaisuus kuumentaa tunteita
    Keskustele uutisesta!
     Kommentoi!
     

    Seuraa uutisiamme RSS-virtana

    Lue AfterDawnin uutiset suoraan haluamallasi RSS-lukijalla tai lisää uutisemme Googlen, Yahoon tai MSN:n aloitussivullesi.

    RSS -syöte
    Lisää Googlen aloitussivulle
    Lisää My Yahoo! -palveluun
    Lisää MyMSN -palveluun

    Hae uutisia

    Hae uutisotsikoita uutisarkistostamme vuodesta 1999 lähtien.

    Multimedia: AfterDawn.com | AfterDawnin keskustelualueet
    Uutiset: IT-alan uutiset | Uutisia puhelimista
    Musiikkia: MP3Lizard.com
    Tuotearviot: Laitevertailu | Vertaa puhelimia
    Pelit: Pelitiedostot, pelidemot ja trailerit | Blasteroids.com (engl.)
    Ohjelmat: download.fi | AfterDawnin ohjelma-alueet
    International: AfterDawn in English | Software downloads | Free, legal MP3s | Gaming downloads | AfterDawn på svenska
    RSS -syötteet: AfterDawnin uutiset | Uusimmat ohjelmapäivitykset | Keskustelualueiden viestit
    Tietoja: Tietoa AfterDawn Oy:stä | Mainosta sivuillamme | Sivuston käyttöehdot ja tietoja yksityisyydensuojasta
    Ota yhteyttä: Lähetä palautetta | Ota yhteyttä mainosmyyntiimme
     
      © 1999-2008 AfterDawn Oy