User Käyttäjä Salasana  
   
torstai 24.7.2008 / 10:06
Hae:        In English   Suomeksi   På svenska
afterdawn.com > uutiset > xbox 360:n elokuvalatauspalvelu rantautuu eurooppaan
Näytä aiheet
Uutiset
Uutiset

Xbox 360:n elokuvalatauspalvelu rantautuu Eurooppaan

Lauri "malagant" Jämsä @ 5.12.2007 8:52

Xbox 360:n elokuvalatauspalvelu rantautuu EurooppaanMicrosoft on päättänyt tuoda hieman yli vuosi sitten julkaistun Xbox Live Video Marketplacen viimeinkin Eurooppaan. Palvelu ei kuitenkaan rantaudu vielä Suomeen, sillä Microsoft on lanseeraamassa elokuvapalveluaan tällä kertaa ainoastaan Iso-Britannian, Irlannin, Ranskan ja Saksan markkinoille.

Euroopan maat saavat palvelun käyttöönsä joulukuun 11. päivänä, jolloin ladattavaksi saapuu liuta elokuvia standardi- ja teräväpiirtokuvanlaadulla. Teräväpiirtoelokuvien latauksen kerrotaan maksavan 380 pistettä (noin 4,4 euroa) ja peruslaadulla tallennettujen 250 pistettä (noin 2,9 euroa).

Videopalvelu on joulukuun 11. päivän jälkeen käytössä kuudessa valtiossa (Yhdysvallat, Kanada, Iso-Britannia, Irlanti, Ranska ja Saksa).

Ainakin Britanniassa on odotettavissa videosuojausten suhteen sama käytäntö, kuin Yhdysvalloissa tällä hetkellä. Ladatut elokuvat ovat siis käytettävissä kahden viikon ajan latauksesta, mutta ensimmäisen katselukerran jälkeen filmiä pystyy tarkastella ainoastaan 24 tuntia, jonka jälkeen se muuttuu käyttökelvottomaksi.

Palveluun saapuvan elokuvalistan kerrotaan olevan seuraava:
  • 300
  • Analyse This
  • Clash of the Titans
  • Dead Calm
  • Demolition Man
  • Eraser
  • Executive Decision
  • Eyes Wide Shut
  • Harry Potter and the Philosopher's Stone
  • Harry Potter and the Chamber of Secrets
  • Lethal Weapon 3
  • Lethal Weapon 4
  • Looney Tunes: Back In Action
  • Mars Attacks!
  • Ocean's Eleven
  • Risky Business
  • Space Cowboys
  • Superman III
  • Swordfish
  • The Fugitive
  • The Matrix
  • The Matrix Reloaded
  • The Matrix Revolutions
  • The Perfect Storm
  • Three Kings
  • Training Day
  • Zodiac


Lähde:
GamesIndustry.biz


 

 
Aiheeseen liittyvät uutiset:

  • Michael Bayn mukaan Microsoft sotkee tahallaan teräväpiirtosotaa (6 joulukuuta 2007)
  • Xbox 360:n HD DVD -asema Jenkeistä 87 eurolla (6 joulukuuta 2007)
  • PlayStation 3:n videokauppa aukeaa pian Japanissa (3 joulukuuta 2007)
  • Xbox 360:n syyspäivitys tuo DivX- ja Xvid-tuen ensi viikolla (1 joulukuuta 2007)
  • Microsoft tuo ladattavaksi alkuperäisiä Xbox-pelejä (14 marraskuuta 2007)
  • Myös Xbox 360 Arcade -konsolissa HDMI-liitäntä (15 lokakuuta 2007)
  • Xbox 360 Elite kohta Euroopassa (12 heinäkuuta 2007)
  • Xbox 360:n näppäimistö markkinoille syyskuussa (11 heinäkuuta 2007)
  • Modatut Xbox 360 -pelikonsolit ulos Xbox Livestä (19 toukokuuta 2007)
  • Xbox Live Marketplacen rajavalvonta tiukentuu (4 toukokuuta 2007)
  • « Edellinen otsikko
    Gramex hävisi 160 000 euroa
    Seuraava otsikko »
    Yleltä päivitetty digiboksien "musta lista"
     Kommentoi!
    Keskustele uutisesta!  
    Feron (Senior Member) 5.12.2007 9:24 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Jotkin elokuvalistan nimikkeet kummastuttavat, kuten esim. Superman 3. Luulisi, että olisivat Supermanistakin hankkineet tarjolle Returnsin tai sen ensimmäisen Christopher Reeven klassikon. =D

    Tiedä sitten millainen menestys tuo olisi Suomessa, että kuinka moni viitsii maksaa minimissään vajaa 3euroa leffan lataamisesta, kun tuosta listasta suurinosa on tullut jo televisiosta ulos. Tosin eiköhän tuokin nimikelista vielä kasva ennen kuin Suomeen saapuu. Itse kyllä olen vielä sen kannalla, että painelisin lähimpään videovuokraamoon mieluummin, kuin lataisin.
    MoZar (Junior Member) 5.12.2007 10:20 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Kyllähän tuota voisi jo harkita.. mutta mielestäni teräväpiirto materiaali on liian kallista. Ja tuntien xboxliven-lataus nopeudet, niin hermohan siinä menisi. Kun leffa ei valu, ja olisi jo kova hinku päästä katsomaan.
    Wensteri (Newbie) 5.12.2007 10:58 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti MoZar:
    Kyllähän tuota voisi jo harkita.. mutta mielestäni teräväpiirto materiaali on liian kallista. Ja tuntien xboxliven-lataus nopeudet, niin hermohan siinä menisi. Kun leffa ei valu, ja olisi jo kova hinku päästä katsomaan.
    Eikös boksiin juuri tullut päivitys, jonka avulla keskeneräistä videolatausta pystyy katsomaan? Ei pitäisi siis tulla ongelmia, jos lataus on nopeampaa kuin katsominen... vielä kun olis sellainen yhteys...
    Olisi tosiaan kivaa, jos palvelu rantautuisi Suomeenkin pian. Enää ei onnistu lataaminen jenkkiaccountillakaan.

    Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen, edellisen kerran viestiä muokattiin 5.12.2007 8:59

    SSaarinen (Senior Member) 5.12.2007 18:21 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Lainaus:
    Ladatut elokuvat ovat siis käytettävissä kahden viikon ajan latauksesta, mutta ensimmäisen katselukerran jälkeen filmiä pystyy tarkastella ainoastaan 24 tuntia, jonka jälkeen se muuttuu käyttökelvottomaksi.
    Hintahan on about sama kuin vuokraamosta hakisi ja sama lainausaika melkein, joten aika hyvä siinä mielessä. Tosin oikein olisi mikäli antaisivat hieman pidemmän omistusajan tai pysyvästi kovemmalla hinnalla.
    hene987 (Inactive) 5.12.2007 18:52 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Kyllä tuo tulisi tarpeeseen. Kun lähinkin vuokraamo on 30km päässä.
    qwerty83 (Member) 5.12.2007 21:27 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti MoZar:
    Kyllähän tuota voisi jo harkita.. mutta mielestäni teräväpiirto materiaali on liian kallista. Ja tuntien xboxliven-lataus nopeudet, niin hermohan siinä menisi. Kun leffa ei valu, ja olisi jo kova hinku päästä katsomaan.
    Liven latausnopeudet? Itsellä ainakin tulee kaistan täydeltä livestä. Kannattaa varmaan tarkastaa asetukset.

    Itse aiheeseen, olen kyllä jonkin verran kiinnostunut, mutta tarjonta on kyllä aivan onnetonta näemmä aluksi ja teräväpiirtomatskun hintaa kirraisivat pikkasen, niin mikä ettei.
    SotaOrava (Newbie) 6.12.2007 0:13 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Siis miten voitte sanoa kallista ? :O Herra jumala :o Tarjonta on kyllä vielä paskaa mutta siitä se paranee. maksaahan makuunissakin uutuus leffat 5e/vrk :O Ja ne ovat normalai dvd tasoista eikä mitään teräväpiirtoa
    qwerty83 (Member) 6.12.2007 0:37 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Niin eipä tuossa listassa montaa uutuutta näy ;)
    SotaOrava (Newbie) 6.12.2007 10:38 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti qwerty83:
    Niin eipä tuossa listassa montaa uutuutta näy ;)
    Mutta makuunin 4€ leffoja sitäkin enemmän. Ainut että makuunista ne saa dvd laadulla ja tuolta teräväpiirtona :)
     Kommentoi
     

    Seuraa uutisiamme RSS-virtana

    Lue AfterDawnin uutiset suoraan haluamallasi RSS-lukijalla tai lisää uutisemme Googlen, Yahoon tai MSN:n aloitussivullesi.

    RSS -syöte
    Lisää Googlen aloitussivulle
    Lisää My Yahoo! -palveluun
    Lisää MyMSN -palveluun

    Hae uutisia

    Hae uutisotsikoita uutisarkistostamme vuodesta 1999 lähtien.

    Multimedia: AfterDawn.com | AfterDawnin keskustelualueet
    Uutiset: IT-alan uutiset | Uutisia puhelimista
    Musiikkia: MP3Lizard.com
    Tuotearviot: Laitevertailu | Vertaa puhelimia
    Pelit: Pelitiedostot, pelidemot ja trailerit | Blasteroids.com (engl.)
    Ohjelmat: download.fi | AfterDawnin ohjelma-alueet
    International: AfterDawn in English | Software downloads | Free, legal MP3s | Gaming downloads | AfterDawn på svenska
    RSS -syötteet: AfterDawnin uutiset | Uusimmat ohjelmapäivitykset | Keskustelualueiden viestit
    Tietoja: Tietoa AfterDawn Oy:stä | Mainosta sivuillamme | Sivuston käyttöehdot ja tietoja yksityisyydensuojasta
    Ota yhteyttä: Lähetä palautetta | Ota yhteyttä mainosmyyntiimme
     
      © 1999-2008 AfterDawn Oy