User Käyttäjä Salasana  
   
lauantai 17.5.2008 / 16:16
Hae:        In English   Suomeksi   På svenska
afterdawn.com > uutiset > suomi puhui dvb-h:n puolesta
Näytä aiheet
Uutiset
Uutiset

Suomi puhui DVB-H:n puolesta

Lauri "malagant" Jämsä @ 30.11.2007 7:38

Suomi puhui DVB-H:n puolestaKerroimme toissa päivänä Nokian kehittelemän DVB-H-tekniikan pakollistamisen joutumisesta EU:ssa vastatuuleen. Uutistoimisto Reuters kertoi tällöin ainakin kymmenen maan aikovan vastustaa ainoastaan yhden mobiilitelevisiotekniikan tulemista pakolliseksi EU:n alueella. Suurien vastustajamaiden joukossa ovat muun muassa Iso-Britannia, Saksa, Espanja ja Hollanti. Suomi ja Ranska ovat tekniikan pakollistamisen puolella.

Viestintäministeri Suvi Lindén on puhunut yhden yhtenäisen mobiilitelevisiostandardin, DVB-H:n, valinnan puolesta Brysselissä. Hänen mukaansa eurooppalaisille palveluiden ja sisällöntuottajille olisi suuri etu avoimesta, yhteensopivasta ja yhtenäisestä teknisestä toimintaympäristöstä. Lindén puhui asiasta eilen EU:n viestintäministerien yhteisessä kokouksessa Brysselissä.

DVB-H:n valintaa EU:n yhteiseksi mobiilitelevisiostandardiksi vastustavat maat perustelevat päätöstään sillä, että ainoastaan kysynnän tulisi ohjata markkinoita. Tämä saattaa johtaa pahimmillaan siihen, että markkinoille tulee useita standardeja edustavia laitteita, mitä ei voi pitää ainakaan kuluttajien kannalta hyvänä asiana.


Lähde:
MicroPC.net


 

 
Aiheeseen liittyvät uutiset:

  • Mobiilitelevisio se vain porskuttaa? (7 joulukuuta 2007)
  • Nokialla pääsee tulevaisuudessa käsiksi kotikoneeseen (4 joulukuuta 2007)
  • DVB-H:n pakollistaminen jäihin? (29 marraskuuta 2007)
  • DVB-H ja HSDPA tietokoneeseen samalla lisälaitteella (26 lokakuuta 2007)
  • Opetusministeriö ei tee lakimuutoksia mobiili-TV:n tekijänoikeuksien takia (28 elokuuta 2007)
  • EU määräämässä DVB-H:n pakolliseksi (18 heinäkuuta 2007)
  • EU suosittelee DVB-H-standardia (26 kesäkuuta 2007)
  • Kiinan mobiili-TV-standardiksi tulossa CMMB (11 kesäkuuta 2007)
  • MTV3-kanava näkyy nyt DVB-H-verkossa (11 toukokuuta 2007)
  • YLE ei aloita DVB-H -lähetyksiä tänä vuonna (12 huhtikuuta 2007)
  • Nelonen lähettää mobiili-TV -ohjelmia ilman tekijänoikeuskorvauksia (2 huhtikuuta 2007)
  • « Edellinen otsikko
    Last.fm tekee yhteistyötä The Pirate Bayn kanssa
    Seuraava otsikko »
    Tekijänoikeusjärjestöt kohta rahapulassa?
     Kommentoi!
    Keskustele uutisesta!  
    LaLLi80 (AfterDawn Addict) 30.11.2007 9:09 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Suvi Linden on ihan oikeilla jäjillä. Yksi yhtenäinen standardi euroopan laajuisesti. Standardin pitää olla avoin ilman lisenssimaksuja ja teknisesti kehittynyt. Seurauksena ko tekniikkaa tukevat laitteet toimii ympäri euroopan. Ohjelmisto ja laitetuki paranee, kun kilpailevia tekniikoita ei ole. Laitemarkkinat on suuret joka ajaa laitekehitystä ja valmistajien kilpailua. Euroopan matkaajat pystyisivät hyödyntämään laitteitansa kaikkialla Euroopassa ja EU päätös toimisi kannustimena muulle maailmalle tukea ko standardia.
    temppe (Newbie) 30.11.2007 11:19 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Juuri näin; sehän olisi kaikkien eduksi! Mutta vaikea kuvitella, että Nokia kannattaisi täysin vapaata standardia ilman lisenssimaksuja. Projekti on kuitenkin maksanut Nokialle maltaita ja standardin avaaminen toisi kiinalaiset vapaamatkustajafirmat apajille. Toisaalta kuluja on tuotekehityksen kuluja on ollut jakamassa Tekes ja muut säätiöt, jotka kannattavat yhteistä hyvää enemmän kuin mammonaa. Toivotaan, että järki voittaa!
    jartar (AfterDawn Addict) 30.11.2007 11:38 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Lainaus:
    DVB-H:n valintaa EU:n yhteiseksi mobiilitelevisiostandardiksi vastustavat maat perustelevat päätöstään sillä, että ainoastaan kysynnän tulisi ohjata markkinoita. Tämä saattaa johtaa pahimmillaan siihen, että markkinoille tulee useita standardeja edustavia laitteita, mitä ei voi pitää ainakaan kuluttajien kannalta hyvänä asiana.

    Tästä hyvä esimerkki on vieläkin jatkuva blu-ray ja hd-dvd sekasotku joka ainoastaan jarruttaa teräväpiirto formaattien yleistymistä ja aiheuttaa laitteita hankkiville harmaita hiuksia...
     Kommentoi
     

    Seuraa uutisiamme RSS-virtana

    Lue AfterDawnin uutiset suoraan haluamallasi RSS-lukijalla tai lisää uutisemme Googlen, Yahoon tai MSN:n aloitussivullesi.

    RSS -syöte
    Lisää Googlen aloitussivulle
    Lisää My Yahoo! -palveluun
    Lisää MyMSN -palveluun

    Hae uutisia

    Hae uutisotsikoita uutisarkistostamme vuodesta 1999 lähtien.

    Multimedia: AfterDawn.com | AfterDawnin keskustelualueet
    Musiikkia: MP3Lizard.com
    Pelit: Blasteroids.com (engl.)
    Ohjelmat: download.fi | AfterDawnin ohjelma-alueet
    International: AfterDawn in English | Software downloads | Free, legal MP3s | Gaming downloads | AfterDawn på svenska
    RSS -syötteet: AfterDawnin uutiset | Uusimmat ohjelmapäivitykset | Keskustelualueiden viestit
    Tietoja: Tietoa AfterDawn Oy:stä | Mainosta sivuillamme | Sivuston käyttöehdot ja tietoja yksityisyydensuojasta
    Ota yhteyttä: Lähetä palautetta | Ota yhteyttä mainosmyyntiimme
     
      © 1999-2008 AfterDawn Oy