User Käyttäjä Salasana  
   
torstai 24.7.2008 / 21:20
Hae:        In English   Suomeksi   På svenska
afterdawn.com > uutiset > yhdysvalloissa myyty yli 750 000 hd dvd -soitinta
Näytä aiheet
Uutiset
Uutiset

Yhdysvalloissa myyty yli 750 000 HD DVD -soitinta

Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 29.11.2007 19:21

Yhdysvalloissa myyty yli 750 000 HD DVD -soitintaBlu-ray ja HD DVD -leirien välinen kamppailu markkinaherruudesta on keskittynyt pitkälti numeroihin. Kun Blu-ray-leiri on uutisoinnissaan kertonut myytyjen elokuvien määriä, on HD DVD -leiri puolestaan painottanut myytyjen soitinten lukumääriä.

Nyt HD DVD -leiri jatkaa samalla linjalla ja uusin tieto tulee Yhdysvalloista, jossa HD DVD -soittimia on myyty jo yli 750 000 kappaletta. HD DVD -leirin laskuoppi on hieman muuttunut aikaisemmasta, sillä nyt mukaan on laskettu Xbox 360 -pelikonsolin erilliset HD DVD -asemat.

Aiemmin HD DVD -leiri painotti tavallisten teräväpiirtosoitinten myyntejä, joiden valossa HD DVD -soittimet ovat myyneet paremmin kuin Blu-ray-soittimet. HD DVD -leirin kannalta numerot muuttuvat kuitenkin hyvin synkiksi, jos mukaan otetaan myös muut laitteet, sillä Sonyn Blu-ray-elokuvia toistavaa PlayStation 3 -pelikonsolia on myyty Yhdysvalloissa yli kaksi miljoonaa kappaletta.

Miljoonan myydyn HD DVD -soittimen ja -aseman raja saattaa kuitenkin rikkoutua Yhdysvalloissa vielä tämän vuoden aikana, sillä juhlapyhien kulutusinto innostanee kuluttajia teräväpiirtolaitteiden ostoon.

Toshiban edullisten HD DVD -soitinten lisäksi myös Venturerin 199 dollarin suositushinnalla varustettu SHD7000-soitin kiinnostanee kuluttajia hintansa puolesta.

HD DVD -soitinten myynti lähti selvään kasvuun sen jälkeen, kun useat Yhdysvalloissa toimivat kauppaketjut laskivat tiettyjen Toshiban HD DVD -soittimien hinnat alle 200 dollarin.

Lähteet:
Dailytech
PR Newswire


 

 
Aiheeseen liittyvät uutiset:

  • Listat Blu-ray- ja HD DVD -formaatteja tukevista tahoista (28 marraskuuta 2007)
  • Blu-ray-elokuvat myyvät HD DVD -elokuvia paremmin Euroopassa (27 marraskuuta 2007)
  • Toshiban HD-A2-soittimet kelpasivat kuluttajille (7 marraskuuta 2007)
  • Myös Suomessa Xbox 360:n HD DVD -aseman ostajalle viisi ilmaista elokuvaa (4 marraskuuta 2007)
  • Venturerin HD DVD -soittimen hinta alle 200 dollaria? (30 elokuuta 2007)
  • Xbox 360:n HD DVD -asemaa myyty yli 155 000 kappaletta Yhdysvalloissa (26 kesäkuuta 2007)
  • HD DVD -soittimia myyty yli 100 000 kappaletta Yhdysvalloissa (18 huhtikuuta 2007)
  • « Edellinen otsikko
    Mobiilidatan käyttö nelinkertaistui viime vuodesta
    Seuraava otsikko »
    Last.fm tekee yhteistyötä The Pirate Bayn kanssa
     Kommentoi!
    Keskustele uutisesta!  
    Quiote (Senior Member) 29.11.2007 22:13 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Vähän enemmän vertailukohteita olisin kaivannut, kuten montako soitinta/elokuvaa leirit ovat myyneet. Kuten joku edellisessä tästä aiheesta uutisessa kertoi, ovat uutiset formaattisodasta keskittynyt pitkälti HD-DVD leirin saavutuksiin. Nyt tuli sekin todistetuksi.

    Ja Xbox 360:sta edelleen odotan sitä versiota, mistä löytyy HD-DVD asema...
    jehu80 (Member) 3.12.2007 21:41 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Saa nähdä ratkeaako tämä lopulta hintaan? Eikös blu-ray kuitenkin yleisesti ole johdossa - ollut oikeastaan kokoajan?
     Kommentoi
     

    Seuraa uutisiamme RSS-virtana

    Lue AfterDawnin uutiset suoraan haluamallasi RSS-lukijalla tai lisää uutisemme Googlen, Yahoon tai MSN:n aloitussivullesi.

    RSS -syöte
    Lisää Googlen aloitussivulle
    Lisää My Yahoo! -palveluun
    Lisää MyMSN -palveluun

    Hae uutisia

    Hae uutisotsikoita uutisarkistostamme vuodesta 1999 lähtien.

    Keskustelut

    Lista viimeksi päivittyneistä
    viestiketjuista
    keskustelualueillamme.
     

    Lisää...

    Multimedia: AfterDawn.com | AfterDawnin keskustelualueet
    Uutiset: IT-alan uutiset | Uutisia puhelimista
    Musiikkia: MP3Lizard.com
    Tuotearviot: Laitevertailu | Vertaa puhelimia | Vertaa kännykkäliittymiä
    Pelit: Pelitiedostot, pelidemot ja trailerit | Blasteroids.com (engl.)
    Ohjelmat: download.fi | AfterDawnin ohjelma-alueet
    International: AfterDawn in English | Software downloads | Free, legal MP3s | Gaming downloads | AfterDawn på svenska
    RSS -syötteet: AfterDawnin uutiset | Uusimmat ohjelmapäivitykset | Keskustelualueiden viestit
    Tietoja: Tietoa AfterDawn Oy:stä | Mainosta sivuillamme | Sivuston käyttöehdot ja tietoja yksityisyydensuojasta
    Ota yhteyttä: Lähetä palautetta | Ota yhteyttä mainosmyyntiimme
     
      © 1999-2008 AfterDawn Oy