User Käyttäjä Salasana  
   
sunnuntai 20.7.2008 / 13:48
Hae:        In English   Suomeksi   På svenska
afterdawn.com > uutiset > kännykkä voisi viedä kuvan televisiosta
Näytä aiheet
Uutiset
Uutiset

"Kännykkä voisi viedä kuvan televisiosta"

Lauri "malagant" Jämsä @ 15.11.2007 9:30

Euroopan yleisradioliitto (EBU) varoittelee tulevaisuudesta -- kännykkä voi hiljentää televisiosta kuvan ja äänen. Genevessä puhunut EBU:n tekninen johtaja Lieven Vermaele visioi Euroopan unionin komission äsken esittämän teleuudistuksen romuttavan toteutuessaan koko Euroopan televisioliikenteen.

Keskustelu lähti liikkeelle Euroopan komission päätöksestä esittää yleisradioyhtiöiden käyttämien lähetyskanavien avaamista matkapuhelinliikenteelle.

"Tämä häiritsisi suuresti televisiolähetyksiä. Ongelma on matkapuhelinliikenteen kaksikanavaisuus, eli ei vain vastaanotto vaan myös lähettäminen, mikä veisi digitaalisesta televisiosta kuvan ja äänen. Se mitätöisi myös suuret investoinnit, joita eri maat ovat tehneet digitelevisioon", Vermaele sanoi.

Taloussanomille Vermaele kertoi, että TV-liiton mukaan matkapuhelintarjoajilla on Euroopassa jo tarpeeksi lähetyskanavia, joten ne eivät edes tarvitse televisioiden taajuuksia. Lähetystilaa vapautuu, kun Euroopan maat siirtyvät analogisesta televisiosta digitaaliseen televisioon.

Eri valtioilla on erilaisia tarpeita digitaaliselle televisiolle, joten EBU:n mielestä mailla on oltava vapaus päättää yleisradion lähetyskaistojen jakamisesta ja käyttämistä omiin kansallisiin tarpeisiinsa. Esimerkkinä EBU kertoi Suomen tilanteesta, jossa lähetyksiä on kahdella kielellä.


Lähde:
Taloussanomat


 

 
Aiheeseen liittyvät uutiset:

  • TV-lupamaksuja perutaan ennätystahtiin (6 marraskuuta 2007)
  • DVB-H ja HSDPA tietokoneeseen samalla lisälaitteella (26 lokakuuta 2007)
  • TV-maksun ja Ylen tulevaisuus mietinnän alla (3 syyskuuta 2007)
  • Opetusministeriö ei tee lakimuutoksia mobiili-TV:n tekijänoikeuksien takia (28 elokuuta 2007)
  • Digiajan avaus tuo lisää kanavia ja laajakuvaohjelmat (10 elokuuta 2007)
  • Sasi arvostelee Digitaa hidastelusta (7 elokuuta 2007)
  • EU määräämässä DVB-H:n pakolliseksi (18 heinäkuuta 2007)
  • EU suosittelee DVB-H-standardia (26 kesäkuuta 2007)
  • MTV3-kanava näkyy nyt DVB-H-verkossa (11 toukokuuta 2007)
  • YLE ei aloita DVB-H -lähetyksiä tänä vuonna (12 huhtikuuta 2007)
  • Nelonen lähettää mobiili-TV -ohjelmia ilman tekijänoikeuskorvauksia (2 huhtikuuta 2007)
  • Nokian Anssi Vanjoki arvostelee kovin sanoin tekijänoikeusjärjestöjä (30 maaliskuuta 2007)
  • « Edellinen otsikko
    Warnerin pomo sätti yritystään
    Seuraava otsikko »
    PLDS:n Blu-ray-asema maksaa 179 euroa
     Kommentoi!
    Keskustele uutisesta!  
    LaLLi80 (AfterDawn Addict) 15.11.2007 10:05 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Lainaus:
    Esimerkkinä EBU kertoi Suomen tilanteesta, jossa lähetyksiä on kahdella kielellä.

    Asialle pitää tosiaan tehdä jotain. YLE:n kanavat rajoitetaan yhteen ja kanaville joilta tulee jotain mielenkiintoista pitää antaa vapautuva kaista paremman kuvanlaadun saamiseksi. Kaikkien kännykkäpelien ja visailujen ajaksi kanavan bittivirta pitäisi pudottaa neljäsosaan. :)
    Xaboom (Member) 15.11.2007 10:34 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Lainaus:
    YLE:n kanavat rajoitetaan yhteen ja kanaville joilta tulee jotain mielenkiintoista pitää antaa vapautuva kaista paremman kuvanlaadun saamiseksi.
    Ja mielenkiintoisen ohjelman määrittelisi kuka? Katsojathan voisi äänestää vaikka kännyköillä (2€ viesti) että mikä ohjelma milloinkin saisi enemmän kaistaa =)

    Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen, edellisen kerran viestiä muokattiin 15.11.2007 8:39

    bitbox (Newbie) 15.11.2007 10:36 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Lainaus:
    Kaikkien kännykkäpelien ja visailujen ajaksi kanavan bittivirta pitäisi pudottaa neljäsosaan. :)
    Pikemminkin noiden pelien ajaksi pitäis pudottaa virta nollaan, koska tyhjää ruutuakin on kivempi katsella kuin niitä järjettömiä tv-pelejä :)
    ramiselin (Newbie) 15.11.2007 10:56 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Toteutukoon tuo teleuudistus minun puolestani. TV:stä ei kuitenkaan tule mitään mielenkiintoista.
    Shadown (AfterDawn Addict) 15.11.2007 16:22 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Lainaus:

    Ja mielenkiintoisen ohjelman määrittelisi kuka? Katsojathan voisi äänestää vaikka kännyköillä (2€ viesti) että mikä ohjelma milloinkin saisi enemmän kaistaa =)
    Heh oli kyllä loistavasti sarkasmilla kuorutettu teksti (olihan se sarkasmia?). Se tosiaan on niin, että ketä sanelee mikä on sitä "mielenkiintoisa"? Jos tolta pohjalta lähdetään, niin MTV3:n ja Nelosen sekä SubTV:n sisältökin voitas nipistää yhteen ja samaan kanavaan, koska rehellisesti sanottuna ehkä vain kymmenesosa noiden kanavienkin lähetyksistä on sellaista mitä voisin edes kuvitella katsovani ja painotan "voisin kuvitella". En siis käytännössä katsele.

    Antennin kautta tulee varmaan noin 2/3 osaa kanavia, joista voisin sanoa suoraan etten katsele laisinkaan. Tässä on siis mukana PlusTV:n kautta tulevat kanavat, joista maksan myöskin. En kuitenkana valita, joku muu voi katsella, tosin voisi olla tossa PlusTV-paketissa mahdollisuus maksaa kanavista, joita katselee.

    Mutta tosiaan, omasta puolestani voisin sanoa, että 2/3 nykyisistä kanavista voisi sulkea kokonaan ja jäljelle jääneistäkin saisi helposti pienemmän kaistan yhdistämällä vain MINULLE sopivat ohjelmat yhteen kanavaan. Mieluiten vielä voisin soittaa johku 0800 alkuiseen numeroon (huomaa ilmaisnumero), josta voisin tilata näyttöjärjestyksen. Ehkä hienointa olisi saada ne kauko-ohjaimella valittua, mutta koska en ole turhamainen, niin puhelu riittänee.
     Kommentoi
     

    Seuraa uutisiamme RSS-virtana

    Lue AfterDawnin uutiset suoraan haluamallasi RSS-lukijalla tai lisää uutisemme Googlen, Yahoon tai MSN:n aloitussivullesi.

    RSS -syöte
    Lisää Googlen aloitussivulle
    Lisää My Yahoo! -palveluun
    Lisää MyMSN -palveluun

    Hae uutisia

    Hae uutisotsikoita uutisarkistostamme vuodesta 1999 lähtien.

    Multimedia: AfterDawn.com | AfterDawnin keskustelualueet
    Uutiset: IT-alan uutiset | Uutisia puhelimista
    Musiikkia: MP3Lizard.com
    Tuotearviot: Laitevertailu | Vertaa puhelimia
    Pelit: Pelitiedostot, pelidemot ja trailerit | Blasteroids.com (engl.)
    Ohjelmat: download.fi | AfterDawnin ohjelma-alueet
    International: AfterDawn in English | Software downloads | Free, legal MP3s | Gaming downloads | AfterDawn på svenska
    RSS -syötteet: AfterDawnin uutiset | Uusimmat ohjelmapäivitykset | Keskustelualueiden viestit
    Tietoja: Tietoa AfterDawn Oy:stä | Mainosta sivuillamme | Sivuston käyttöehdot ja tietoja yksityisyydensuojasta
    Ota yhteyttä: Lähetä palautetta | Ota yhteyttä mainosmyyntiimme
     
      © 1999-2008 AfterDawn Oy