iTunesin DRM-vapaat kappaleet nyt 0,99 dollaria kappale
Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 16.10.2007 16:04
DRM-vapaan musiikin kauppaaminen pääsi toden teolla vauhtiin tänä vuonna, kun Applen iTunes aloitti EMI:n kappaleiden myynnin ilman DRM-suojauksia 1,29 dollarin kappalehintaan iTunes Plus -palvelussa. DRM-vapauden lisäksi kappaleissa on myös parempi äänenlaatu korkeamman bitraten vuoksi kuin DRM-suojatuissa sisaruksissaan.
DRM-vapaiden kappaleiden 30 senttiä korkeampi hinta ei kuitenkaan miellyttänyt kaikkia kuluttajia ja nyt Apple on laskemassa kaikkien DRM-vapaiden kappaleiden hinnat 0,99 dollariin. Arvelujen mukaan hinnanalennus olisi vastaveto Amazonin DRM-vapaalle musiikkikaupalle, joka myy yksittäisiä kappaleita 0,89 - 0,99 dollarin hintaan. Amazonin musiikkikauppa on kerännyt paljon huomiota edullisten hintojen lisäksi myös hyvällä yhteensopivuudella, sillä kappaleita pystyy ostamaan sekä Windows-, Linux- ja Mac OS X -käyttöjärjestelmillä ja MP3-muodossa olevat kappaleet toistuvat käytännössä lähes kaikissa mediasoittimissa.
iTunesia käyttävien asiakkaiden kannalta tilanne on kuitenkin ikävä, sillä osa kuluttajista päivitti aikaisemmin erillistä maksua vastaan DRM-suojatut kappaleet DRM-vapaiksi. Nyt hintaeroa ei ole enää lainkaan DRM-suojattujen ja DRM-vapaiden kappaleiden välillä, joten DRM-vapaata musiikkia ostaneet kuluttajat ovat iPhonen tapaan maksaneet ylimääräistä nopean toimintansa takia. Tällä hetkellä ei ole tietoa siitä, että aikooko Apple hyvittää kuluttajille heidän käyttämänsä rahat esim. iTunes-lahjakortteina.
Halventuneen hinnan lisäksi iTunes Plussaan tulee lisää musiikkia, kun listoille ilmaantuu useiden itsenäisten levy-yhtiöiden musiikkia DRM-vapaana. Tarkempi lista mukana olevista levy-yhtiöistä ja artisteista julkaistaan tämän hetkisten tietojen mukaan tällä viikolla.
Lähteet:
Ars Technica
Mac Rumors
| |
Aiheeseen liittyvät uutiset:
Musiikkijättien Total Music syrjäyttää iTunesin? (14 lokakuuta 2007)
Amazon avasi DRM-vapaan musiikkikaupan (26 syyskuuta 2007)
iTunesin hinnoittelu Euroopan komission syynissä (7 syyskuuta 2007)
Nokia Music Store käyttää DRM-suojauksia (29 elokuuta 2007)
Wal-Mart myy EMI:n ja Universalin musiikkia DRM-vapaana (22 elokuuta 2007)
LimeWire aloittaa DRM-vapaan musiikin myymisen (16 elokuuta 2007)
Universal aloittaa DRM-vapaan musiikin myynnin (10 elokuuta 2007)
EMI:n DRM-vapaa musiikki myy hyvin (21 kesäkuuta 2007)
Apple aloitti DRM-suojaamattomien kappaleiden myymisen iTunesissa (31 toukokuuta 2007)
|
|
|
| Keskustele uutisesta! |
| henkettu (Inactive) 16.10.2007 16:22 |
|
|
Saas nähdä, ostavatko henkilöt, jotka ovat uhonneet, että ostavat musiikkia heti, kun DRM-suojaukset häviävät, nyt sitä musiikkia vihdoinkin laillisesti vanhan tapansa sijaan...
|
| haxorfox (Junior Member) 16.10.2007 16:45 |
|
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti henkettu: Saas nähdä, ostavatko henkilöt, jotka ovat uhonneet, että ostavat musiikkia heti, kun DRM-suojaukset häviävät, nyt sitä musiikkia vihdoinkin laillisesti vanhan tapansa sijaan...
luulen, et edelleen ladataan ennemmin musiikkia ilmaiseksi.
tietysti jotkut ostavat...
|
| Ari_Fani (Newbie) 16.10.2007 16:56 |
|
|
Miten ton I-tunesin pystyy lataamaan!?! Koska en osaa, ja haluaisin sen mun koneelle, että sais kunnon musaa!!
|
| haxorfox (Junior Member) 16.10.2007 16:57 |
|
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Ari_Fani: Miten ton I-tunesin pystyy lataamaan!?! Koska en osaa, ja haluaisin sen mun koneelle, että sais kunnon musaa!!
pistäppäs googleen hakusana "itunes"
|
| teme565 (Senior Member) 16.10.2007 17:28 |
|
Asennetaanpa Itunes. Nyt voi oikeasti ostaakin jonkun kappaleen, jos ehdottomasti haluaa, kun ei ole mitään häiriötekijöitä mukana.
|
| Ysf (Senior Member) 16.10.2007 20:05 |
|
Lainaus: iPhonen tapaan maksaneet ylimääräistä nopean toimintansa takia. Tällä hetkellä ei ole tietoa siitä, että aikooko Apple hyvittää kuluttajille heidän käyttämänsä rahat esim. iTunes-lahjakortteina.
Miksi applen pitäisi alkaa hyvittämään yhtään mitään? En ole ymmärtänyt sitä miksi porukka haastaa Applea sen takia kun se laskee tuotteidensa hintoja.
Jengi ostaa näytönohjaimia heti kun ne tulee ja maksaa varmasti sen 200$ extraa siitä että saa uusimman ja parin kuukauden päästä sama tuote on halvempi. Sama se on prossuissa ja muissa pc-laitteissa eikä niiden perään kukaan itke.
Kallimpaa hintaa maksetaan monissa asioissa siitä, että pääsee eturintamassa kokeilemaan uutta ja se on oma valinta. Turha siitä on itkeä ja kinuta mitään takaisin.
|
| ville777 (Member) 17.10.2007 2:54 |
|
Lainaus:

Tismalleen. Ja mitä kuluttajat tuossa hävisivät? joku 20-30cnt kipale. huoh
|
| stillborn (Senior Member) 17.10.2007 9:42 |
|
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti henkettu: Saas nähdä, ostavatko henkilöt, jotka ovat uhonneet, että ostavat musiikkia heti, kun DRM-suojaukset häviävät, nyt sitä musiikkia vihdoinkin laillisesti vanhan tapansa sijaan...
Hinnan ei ainakaan pitäisi olla este, kyllä tämä varmasti lisää myyntiä entisestään, että pieni piiri warettajia jätetään taas helpommin rauhaan. Hyvä osoitus taas siitä, että kuluttaja valinnoillaan pystyy vaikuttamaan mediajättien ajattelumaailmaan, vaikkakin vaikeimman kautta.
Crysis tulee: AMD 6000+, GeForce 8800 GTS 640MB, 4 Gigaa 800MHz DDR2...jos vielä kuva nykii lopetan PC-pelaamisen!
|
|
|
Tuoreimmat uutiset
Hae uutisiaHae uutisotsikoita uutisarkistostamme vuodesta 1999 lähtien. 
KeskustelutLista viimeksi päivittyneistä viestiketjuista keskustelualueillamme. Lisää... 
Viime viikon suosituimmat ohjelmat
Suosituimmat laitteetViime viikon suosituimmat laitteet laitevertailussamme. 
Parhaat linkitAfterDawn suosittelee.. 
|