Ylen Areena rajaa TV-maksua maksamattomat ulos
Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 11.10.2007 20:25
Ylen TV-ohjelmien seuraamisen internetissä mahdollistava YLE Areena -palvelu avattiin kesäkuussa ja tähän saakka se on ollut avoin kaikille Suomessa asuville. Yle tiedotti kuitenkin ennen palvelun avaamista, että palvelun käyttäminen tulisi jossain vaiheessa vaatimaan TV-maksun maksamista ja nyt Yle on ilmoittanut suunnitelmista, joiden tarkoituksena on siirtää palvelun sisältö ainoastaan niiden käyttäjien katsottavaksi, jotka ovat maksaneet TV-maksunsa.
Suunnitelmia ei kuitenkaan toteuteta yhdessä yössä, vaan ohjelmia siirretään pikku hiljaa maksavien asiakkaiden katsottavaksi. "Areenan sitomisella lupamaksuun ei ole tarkkaa aikataulua, yksityiskohtia mietitään vielä. On ollut tarkoitus, että alkuvuodesta mentäisiin tällaiseen. Aluksi ilmeisesti mukaan tulee vain osa sisällöstä, ei kaikkea" kommentoi Ville Vilén, joka toimii Ylen ohjelmajohtajana.
Areenan sisällön siirtäminen TV-maksun taakse luo TV-maksulle lisäarvoa. "Ajatellaan vaikka niin, että TV-maksun maksettuaan saa tavallaan jäsenkortin klubiin. Onhan tietysti niin, että rekisteröitymispakko yleensä koetaan kynnykseksi nettipalvelun käytölle" sanoo Vilén. Vilén uskoo, että rekisteröitymispakko ja vaatimus TV-maksun maksamisille laskevat todennäköisesti Areenan kävijämääriä. "Mutta voidaan sanoa, että palvelu ei ole heitä varten, jos he eivät siitä halua maksaa".
Vilénin mukaan rekisteröitymisestä on tarkoitus tehdä mahdollisimman vaivaton operaatio ja yhdellä TV-maksulla koko perhe saa katseluoikeuden Areenan tarjontaan. Toistaiseksi mitään tarkempia päätöksiä TV-maksun rekisteröitymisestä palvelussa ei ole kuitenkaan tehty, joten tällä hetkellä ei ole tietoa miten mahdolliset väärinkäytökset pyritään estämään.
Areenasta koetetaan myös saada yhtä koukkua, jonka myötä digiajan takia TV-lupansa peruneet ihmiset saataisiin jälleen maksaviksi asiakkaiksi. Aiemmin tällä viikolla Yle tiedotti, että noin 26 000 kotitaloutta on jättänyt TV-lupansa uusimatta digiajan alkamisen vuoksi.
Lähteet:
Tietokone
HS
| |
Aiheeseen liittyvät uutiset:
Yli 26 000 TV-lupaa lopetettu digi-TV:n myötä (9 lokakuuta 2007)
Ylen uusi netti-TV avattu (15 kesäkuuta 2007)
YLE:n nettivideot vain TV-maksun maksaneille (21 huhtikuuta 2007)
Yle tuo TV-ohjelmat katsottavaksi myös nettiin (4 helmikuuta 2007)
|
|
|
| Keskustele uutisesta! |
Vain 25 uusinta kommenttia on näkyvissä, lue loput kommentit täältä |
| Paakeri (Member) 13.10.2007 7:13 |
|
@Henkettu:
Tais olla ihan jossain YLEn lappusessa, että n. 90% luparahoista menee YLEn ohjelmien tuottamiseen, mielelläni maksan sen lopun 10% vuodessa jos se raha menee mastojen pystyssä pysymiseen. Ja niitä mainoksia katotaan nyt ihan yhtälailla vaikka maksunkin maksaa, ja samat päähänpistot niistä voi tulla joten TV-maksu ei korreloi mainosrahotteisten kanavien aiheuttamiin kuluihin millään tavalla.
"mutta kun Mainosten esittäminen on kielletty laissa Yleisradio Oy:stä." --> Tiedätkö vuosiluvun milloin tämä laki on säädetty ja maksupakko telkkarista langetettu? Veikkaan, että TV:n tarjonta ja mahdollisuudet on ko. ajankohdasta muuttunut melkosen radikaalisti, eikä tuolloin säädetyt lait oikein palvele tämän päivän kuluttajaa.
Päätöntä maksaa jostain, mitä ei käytä. Pistetäänkö hesari mainoskieltoon, "ilmais"jakeluun ja peritään joka iikalta 230? vuodessa sakon uhalla? Olis vähä vastaava maksu tuokin.
No hope, No fear
|
| Shadown (Senior Member) 13.10.2007 7:56 |
|
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Paakeri: @Henkettu:
Tais olla ihan jossain YLEn lappusessa, että n. 90% luparahoista menee YLEn ohjelmien tuottamiseen, mielelläni maksan sen lopun 10% vuodessa jos se raha menee mastojen pystyssä pysymiseen. Ja niitä mainoksia katotaan nyt ihan yhtälailla vaikka maksunkin maksaa, ja samat päähänpistot niistä voi tulla joten TV-maksu ei korreloi mainosrahotteisten kanavien aiheuttamiin kuluihin millään tavalla.
"mutta kun Mainosten esittäminen on kielletty laissa Yleisradio Oy:stä." --> Tiedätkö vuosiluvun milloin tämä laki on säädetty ja maksupakko telkkarista langetettu? Veikkaan, että TV:n tarjonta ja mahdollisuudet on ko. ajankohdasta muuttunut melkosen radikaalisti, eikä tuolloin säädetyt lait oikein palvele tämän päivän kuluttajaa.
Päätöntä maksaa jostain, mitä ei käytä. Pistetäänkö hesari mainoskieltoon, "ilmais"jakeluun ja peritään joka iikalta 230? vuodessa sakon uhalla? Olis vähä vastaava maksu tuokin.
Minä taas maksan oikeinkin hyvin sekä sen 10%, että sen 90% koska katselen jonkun verran Yleä kuitenkin.
BTW. Toi lakiuudistus tapahtui vuonna 2001, jossa puolittui muilta kanavilta toimilupamaksut.
|
| stillborn (Senior Member) 13.10.2007 8:12 |
|
Kuinkahan kauan kestää, että joku onnistuu murtamaan tuon palvelun ja feikit tunnukset leviävät internetissä ja poliisilla riittää taas kiireitä. Mitenkähän tuollainen teknisesti onnistuisi, vai onnistuuko?
Crysis tulee: AMD 6000+, GeForce 8800 GTS 640MB, 4 Gigaa 800MHz DDR2...jos vielä kuva nykii lopetan PC-pelaamisen!
|
| Shadown (Senior Member) 13.10.2007 8:26 |
|
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti stillborn: Kuinkahan kauan kestää, että joku onnistuu murtamaan tuon palvelun ja feikit tunnukset leviävät internetissä ja poliisilla riittää taas kiireitä. Mitenkähän tuollainen teknisesti onnistuisi, vai onnistuuko?
Ainakin jos näitä viestejä tässä ketjussa lukee, niin ei taida olla paljoa kysyntää niille "feikeille"?
|
| stillborn (Senior Member) 13.10.2007 8:33 |
|
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Shadown:
Ainakin jos näitä viestejä tässä ketjussa lukee, niin ei taida olla paljoa kysyntää niille "feikeille"?
..niin mutta jos vaikka vaan ihan testimielessä? Kävin sitä itsekkin kerran kokeilemassa, kun palvelu alkoi, mutta kyllästyin odotteluun. Oli varmaan palvelussa ruuhkaa. Nyt kun palvelu alkaa maksamaan, niin luulisi helpottavan.
Crysis tulee: AMD 6000+, GeForce 8800 GTS 640MB, 4 Gigaa 800MHz DDR2...jos vielä kuva nykii lopetan PC-pelaamisen!
|
| Shadown (Senior Member) 13.10.2007 8:37 |
|
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti stillborn:
..niin mutta jos vaikka vaan ihan testimielessä? Kävin sitä itsekkin kerran kokeilemassa, kun palvelu alkoi, mutta kyllästyin odotteluun. Oli varmaan palvelussa ruuhkaa. Nyt kun palvelu alkaa maksamaan, niin luulisi helpottavan.
Kun näitä tekstejä lukee, niin ei taida ola kysyntää edes "testimielessä".
Ihan hyvin se kyllä nykyään toimii ilmaisenakin.
|
| stillborn (Senior Member) 13.10.2007 8:39 |
|
Täytyykin kokeilla sitten, kyllä joskus YLE:ltä tulee ihan hyvääkin ohjelmaa ja ihan hyvä, että joku maksaa niistä, mutta itse en aio talkoisiin osallistua.
Crysis tulee: AMD 6000+, GeForce 8800 GTS 640MB, 4 Gigaa 800MHz DDR2...jos vielä kuva nykii lopetan PC-pelaamisen!
|
| henkettu (Inactive) 13.10.2007 10:47 |
|
Lainaus: Minä taas maksan oikeinkin hyvin sekä sen 10%, että sen 90% koska katselen jonkun verran Yleä kuitenkin.
BTW. Toi lakiuudistus tapahtui vuonna 2001, jossa puolittui muilta kanavilta toimilupamaksut.
En muista miten, mutta toi liittyi jotenkin Salt Lake Cityn olympialaisii.
TV-maksua on maksettu siis 50-luvulta asti ja lakiuudistus tuli voimaan vuonna 2001 Salt Lake Cityn aikoihin.
Miettikää, kuinka paljon/vähän se 200 euroa oikeasti on. Se tekee siis 200 euroa vuodessa, eli 16.666 euroa kuukaudessa eli 0.5479 euroa päivässä. Onko tuo summa loppuenlopuksi niin kovin paljoa?
Toki saatte itse päättää, haluatteko ostaa kaksi tikkukaramellia vaiko katsoa myösäisuutiset, Itsevaltiaat, Kotikadun tai kenties jonkin elokuvan.
|
| stillborn (Senior Member) 13.10.2007 12:15 |
|
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti henkettu: Toki saatte itse päättää, haluatteko ostaa kaksi tikkukaramellia vaiko katsoa myösäisuutiset, Itsevaltiaat, Kotikadun tai kenties jonkin elokuvan.
Totta on se, että maksu ei ole varsinkaan työssäkäyvälle väestölle iso, mutta silti porukat katselee yhä kasvavassa määrin em. ohjelmia tikkari suussa.
Crysis tulee: AMD 6000+, GeForce 8800 GTS 640MB, 4 Gigaa 800MHz DDR2...jos vielä kuva nykii lopetan PC-pelaamisen!
|
| Shadown (Senior Member) 13.10.2007 13:36 |
|
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti stillborn: Totta on se, että maksu ei ole varsinkaan työssäkäyvälle väestölle iso, mutta silti porukat katselee yhä kasvavassa määrin em. ohjelmia tikkari suussa.
Mun pitää nyt oikeesti kysyä, että mitä ajat takaa?
|
| stillborn (Senior Member) 13.10.2007 14:14 |
|
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Shadown:
Mun pitää nyt oikeesti kysyä, että mitä ajat takaa?
En mitään, kunhan keskustelen ja esitän mielipiteitäni. Ainakin luulin olevani keskustelupalstalla? :)
Crysis tulee: AMD 6000+, GeForce 8800 GTS 640MB, 4 Gigaa 800MHz DDR2...jos vielä kuva nykii lopetan PC-pelaamisen!
|
| Paakeri (Member) 13.10.2007 14:44 |
|
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti henkettu: Toki saatte itse päättää, haluatteko ostaa kaksi tikkukaramellia vaiko katsoa myösäisuutiset, Itsevaltiaat, Kotikadun tai kenties jonkin elokuvan.
Vaan kun ei saa, kun omien sanojesi mukaan laissa moinen on kielletty. Eikä se parisataa loppujen lopuksi oo kovin vähääkään, 40 vuotta makselet niin siinä on jo 8000? mennyt ilman mitään järkevää syytä. Ja näillä hinnoilla ja maksunnostoilla reilusti enemmänki.. Ennemmin tuonki rahan pistää kanavapaketteihin, mistä tulee katottavaa ohjelmaa. Jos ylen kanavilta tulis edes jotain, mitä vois kitumatta kattoo niin mieluusti maksaisin. Sittenhän ei tarvittaisi enää mitään kanavapaketteja.
No hope, No fear
|
| henkettu (Inactive) 13.10.2007 16:13 |
|
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Paakeri: Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti henkettu: Toki saatte itse päättää, haluatteko ostaa kaksi tikkukaramellia vaiko katsoa myösäisuutiset, Itsevaltiaat, Kotikadun tai kenties jonkin elokuvan.
Vaan kun ei saa, kun omien sanojesi mukaan laissa moinen on kielletty.
Kyllä sä saat itse päättää, mitä haluat, mutta et sitä, mitä saat ja mitä et saa.
|
| evokk1 (Newbie) 14.10.2007 11:52 |
|
Lainaus:
Lainaus:
Miettikää, kuinka paljon/vähän se 200 euroa oikeasti on. Se tekee siis 200 euroa vuodessa, eli 16.666 euroa kuukaudessa eli 0.5479 euroa päivässä. Onko tuo summa loppuenlopuksi niin kovin paljoa?
Toki saatte itse päättää, haluatteko ostaa kaksi tikkukaramellia vaiko katsoa myösäisuutiset, Itsevaltiaat, Kotikadun tai kenties jonkin elokuvan.
Mielestäni aika helkatin kova hinta.
Televisiomaksua en ole maksanut ikinä, enkä aio maksaa.
Televisiota en ole omistanut 4 vuoteen.
Ylen kanavalta en ole katsonut ohjelmaa ainakaan 6-8 vuoteen.
Uskallan väittää etten ole ikinä kaivannut yleltä mitään muuta kuin Jacques Costaeun seikkailuja (kirjoitinkohan oikein), en katso televisiosta urheilua tms jota yle esittää.
Television siis omistin ennen siitä luopumista n. 10 vuotta kuitenkin.
Lapset eivät onneksi ole paljoa televisiota kaivanneet, mutta päätös on ettei televisiota tule niin kauan kuin juodun maksamaan televisiolupaa vaikken ylen kanavia katso.
Laskeppa ajankuluksesi paljonko olisin joutunut maksamaan noita kaksisatasia niistä parista jacques custousta jotka nykyisin mielummin katson netistä kuten kaiken muunkin.
|
| eftu (Member) 14.10.2007 15:30 |
|
Lainaus: Mielestäni aika helkatin kova hinta.
Televisiomaksua en ole maksanut ikinä, enkä aio maksaa.
Kyllä se on niin helppo haukkua tuo kolmenumeroinen summa kovaksi, jos ei ajattele yhtään mitä sillä saa.
Ne, jotka katselevat MTV3:a tai Nelosta unohtavat, että kyseiset kanavat ovat viihteellisiä. Niiltä ei tule muuta! Ylen tehtävä on toinen, mutta eräs positiivinen vaikutus Ylellä on viihdekanaviinkin: mainokset. Niitä saa katsoa Saksassa 20 minuuttia tunnissa, Suomessa ei, koska meillä on Ylen vuoksi kilpailu mainoksissa.
Yhteiskunnallisesti Ylen vaikutus on suuri. Enpä tiedä luotettavampia uutisia televisiossa, ja ajankohtais- sekä keskusteluohjelmien järjestäminen kaupallisilla kanavilla on mahdotonta puolueellisuuden vuoksi. Mtv:llä saa uutisissa katsella parhaillaa Big Brother-talon tapahtumia. Yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen suunnatut ohjelmat ovat Karpon tyylisiä, jossa haukutaan yhtä jos toista tavallista ihmistä viihteellisesti, jotta saataisiin katsojia.
Yllä mainitsemani olivat vain pari esimerkkiä. Ja voi kyllä todeta, että maissa, joista nuo ajankohtais- ja keskusteluohjelmat puuttuu, on politiikka hyvin erilaista. Siellä ei ole vähemmän varakkaalla kansalla varaa maleksia tällaisilla foorumeilla. Yle on hoitanut asemansa valtakunnallisena, puolueettomana toimijana erinomaisesti.
Jos Ylestä löytyy huonoja puolia, ei koko organisaatiota tarvitse haukkua pystyyn. Itsekin vihaan Jungeria, mielestäni hän on ylimielinen. Suosittelen, että täällä valittavat edes perehtyisivät Ylen kanavien ohjelmistoon ja pohtisivat sen merkitystä. Tykkäsi sitten yksinkertaisesta populaariviihteestä tai ei.
Edit: Parhaillaan viihteellistyminen näkyy Afterdawnin foorumeilla. Usein foorumin uutisten lähteet ovat ylipuolueelliset Piraattiliitto tai Effi, ja monet "hyvät" uutiset tai uutisten osat jätetään kertomatta. Ja mitä tekevät yhteiskunnalisesti tiedostamattamat, viihdettä katselevat foorumin lukijat: He uskovat uutiseen ja valittavat! Eivät edes lähteitä katso. Tämä uutinen on niitä harvoja, kun lähteet on luotettavat.
Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen, edellisen kerran viestiä muokattiin 14.10.2007 12:37
|
| evokk1 (Newbie) 14.10.2007 22:08 |
|
|
Joo en itse ainakaan tarkoittanut että yle ei ylläpitäisi mitään järkevää, käytetään sitä noiden lisäksi myös patenttihallinnon rahoittamiseen ja ties mihin kaikkeen, kysymys kuuluukin paremminkin :
Onko tuo raha nyt ihan oikein kerätty?
Teknisesti ottaen minusta sekä patenttihallinnon että puolueettomien uutisten pitäisi olla valtion rahoittamia, eli näinollen verotuksessa kerätä, tai sitten niiltä jotka niitä palveluja käyttävät.
Jos uskallan varovasti arvioida että vähintään 80% tv luvasta menisi minun tapauksessani (ja varmasti monilla monilla muillakin) täysin hukkaan, niin silloin sitä olisi syytä organisoida uudestaan.
Rahankeruu pitäisi kohdistaa paremmin nyt kun se digiaikana on helppoakin vielä.
Yksi myös mikä minua aina on ihmetyttänyt, on se miten televisiosta voidaan edes kerätä rahaa, ottaen huomioon että laissa taisi lukea jotain ilmateitse vastaanotettavasta signaalista ja siitä että sitä saa vastaanottaa jne jne.
Ei sen poliisiradionkaan salakuuntelu laitonta ollut, sitä sai rauhassa kuunnella kunhan ei eteenpäin löpissyt, eli ilmasta sai kaapata mitä signaalia vain halusi.
Nojuu...takaisin aiheeseen.
En muuten usko että suomessa mainokset tuosta paljoa pitenisivät, löytyykö jostain jotain faktatietoa paljonko yle avustaa rahallisesti muiden kanavien toimintaa? tästä olisin hyvin kiinnostunut.
|
| Shadown (Senior Member) 14.10.2007 22:28 |
|
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti evokk1:
Onko tuo raha nyt ihan oikein kerätty?
Teknisesti ottaen minusta sekä patenttihallinnon että puolueettomien uutisten pitäisi olla valtion rahoittamia, eli näinollen verotuksessa kerätä, tai sitten niiltä jotka niitä palveluja käyttävät.
Jos uskallan varovasti arvioida että vähintään 80% tv luvasta menisi minun tapauksessani (ja varmasti monilla monilla muillakin) täysin hukkaan, niin silloin sitä olisi syytä organisoida uudestaan.
Rahankeruu pitäisi kohdistaa paremmin nyt kun se digiaikana on helppoakin vielä.
Se onkin hyvin nähty maissa, joissa valtio rahoittaa/sanelee mitä sieltä telkkarista tulee.
Tuo laskemasi prosentti on aika suhteellista miten sen miettii. Jos seuraat käyttämästäsi television katseluun varatusta ajasta 80% muita kuin yleä, niin edelleenkin käytät televisiluvan varaisesti televisiota. Ei se siitä mihinkään muutu. Katselet vain eri kanavia, joita et myöskään saa katsella ilman lupaa.
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti evokk1:
Ei sen poliisiradionkaan salakuuntelu laitonta ollut, sitä sai rauhassa kuunnella kunhan ei eteenpäin löpissyt, eli ilmasta sai kaapata mitä signaalia vain halusi.
Niin noh, poliisiradiota ei ylläpidetä ihan ansaintatarkoituksessa.
|
| stillborn (Senior Member) 15.10.2007 5:26 |
|
Kun katselee ilman lupaa tuntuu ohjelmatkin paremmilta, eikö niin ole kaikessa muussakin kielletyssä tekemisessä?
Crysis tulee: AMD 6000+, GeForce 8800 GTS 640MB, 4 Gigaa 800MHz DDR2...jos vielä kuva nykii lopetan PC-pelaamisen!
|
| evokk1 (Newbie) 15.10.2007 12:21 |
|
|
Tässä ei nyt ollutkaan minusta kyse ilman lupaa katselusta vaan siitä onko valmis maksamaan sisällöstä jolle ei ole mitään käyttöä.
Luvattomaan katseluun...kuten aiemmin sanoin, en ole televisiota vuosiin omistanut enkä sellaista aio hankkia ainakaan niin kauan kuin tv-lupa on kaikille kanaville vaadittu.
Eihän sitä hittovie kaupastakaan osteta sellaista karkkipussia jossa on pari hyvää karkkia ja muut niin kirpeitä että naama menee ruttuun (olettaen että ei pidä kirpeistä :P ).
Sieltä ostetaan se mieluisin karkkipussi ja jos jotkin huonommat karkit menevät huonosti kaupaksi, alkavat valmistajat yleensä tarkastella pitäisikö niitä karkkeja jotenkin parannella, makua muuttaa tai muuta jotta nekin menisi kaupaksi.
|
| Shadown (Senior Member) 15.10.2007 12:36 |
|
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti evokk1: Tässä ei nyt ollutkaan minusta kyse ilman lupaa katselusta vaan siitä onko valmis maksamaan sisällöstä jolle ei ole mitään käyttöä.
Luvattomaan katseluun...kuten aiemmin sanoin, en ole televisiota vuosiin omistanut enkä sellaista aio hankkia ainakaan niin kauan kuin tv-lupa on kaikille kanaville vaadittu.
Niin meillä on yleinen ongelma: Ei tiedetä mitä se lupamaksu oikeastaan sisältää.
|
| stillborn (Senior Member) 15.10.2007 16:54 |
|
Kyllä luulen, että kansa tietää, mitä luvalla saa. Ne mainokset missä eri julkkikset kertovat kokemuksistaan tv:stä on ihan hyviä ja ovat varmasti omalta osaltaan lisänneet tietoisuutta asiasta. Olisikohan suurin ongelma kuitenkin se, että sisällön saa käyttöönsä vaikka ei lupaa maksaisikaan?
Crysis tulee: AMD 6000+, GeForce 8800 GTS 640MB, 4 Gigaa 800MHz DDR2...jos vielä kuva nykii lopetan PC-pelaamisen!
|
| Shadown (Senior Member) 15.10.2007 18:31 |
|
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti stillborn: Kyllä luulen, että kansa tietää, mitä luvalla saa. Ne mainokset missä eri julkkikset kertovat kokemuksistaan tv:stä on ihan hyviä ja ovat varmasti omalta osaltaan lisänneet tietoisuutta asiasta. Olisikohan suurin ongelma kuitenkin se, että sisällön saa käyttöönsä vaikka ei lupaa maksaisikaan?
Tietysti on väärin perustella vain muutaman Afterdawnilaisen mukaan väitettä, mutta pakostikkin nyt tulee vain mieleen, ettei oikein tiedetä mitä sillä luvalla tarkkaanottaen rahoitetaan.
Jos tai kun lupamaksun maksamattajättäminen on iso ongelma, niin se on yksi muutos käytännöissä ja lupamaksua vastaan saa kortin, jolla "ilmaiskanavat" aukeaa.
|
| eftu (Member) 15.10.2007 19:18 |
|
|
Itse olen myös sitä mieltä, että maksu pitäisi kerätä verovaroista. Siinä vaan on monia ongelmia: Pahimmillaan hallitus voisi tahtoessaan supistaa Ylen rahoitusta, tai käyttää tätä painostuskeinona. "Jos näytätte meitä kritisoivan ohjelman, rahat loppuvat."
Toiseksi evokk1:n tapaiset henkilöt, jotka eivät TV:tä omista, eivät hyötyisi tästä.
|
| stillborn (Senior Member) 15.10.2007 19:34 |
|
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Shadown: Tietysti on väärin perustella vain muutaman Afterdawnilaisen mukaan väitettä, mutta pakostikkin nyt tulee vain mieleen, ettei oikein tiedetä mitä sillä luvalla tarkkaanottaen rahoitetaan.
Ja kun ajattelee varsinkin nuorisoa n. 20-30 vuotiaita, keiden jo useimpien ehkä pitäisi maksaa lupamaksua, niin heitä se, mihin raha menee, ei edes kiinnosta. Pääasia on, että saa asioita ilmaiseksi. Tämä vääjäämättä johtaa siihen, että heidät pakotetaan se maksamaan tavalla tai toisella. Lupien valvonta ei tehoa kun tarkastajille voi haistattaa %¤¤%"#/¤, joten ainoaksi vaihtoehdoksi jäänee verovaroista kerätty maksu. Verojen kiertäminen onkin jo toisten foorumien asioita? :)
Crysis tulee: AMD 6000+, GeForce 8800 GTS 640MB, 4 Gigaa 800MHz DDR2...jos vielä kuva nykii lopetan PC-pelaamisen!
Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen, edellisen kerran viestiä muokattiin 15.10.2007 16:35
|
| Shadown (Senior Member) 15.10.2007 20:07 |
|
Lainaus:
Ja kun ajattelee varsinkin nuorisoa n. 20-30 vuotiaita, keiden jo useimpien ehkä pitäisi maksaa lupamaksua, niin heitä se, mihin raha menee, ei edes kiinnosta. Pääasia on, että saa asioita ilmaiseksi. Tämä vääjäämättä johtaa siihen, että heidät pakotetaan se maksamaan tavalla tai toisella. Lupien valvonta ei tehoa kun tarkastajille voi haistattaa %¤¤%"#/¤, joten ainoaksi vaihtoehdoksi jäänee verovaroista kerätty maksu. Verojen kiertäminen onkin jo toisten foorumien asioita? :)
Ainoaksi keinoksi jää siis maksukortti. Kiertäminen olisi äärimmäisen hankalaa perustallaajalle. Veroihin perustuva maksutapa ei toimi.
|
| Tonttuman (Newbie) 26.3.2008 23:57 |
|
|
Kylläpä tuohon lupamaksuun taitanee joku muutos tulla lähiaikoina. Nykyään kun televisio-ohjelmat näkee teeveestä, netistä, puhelimesta... läppärillä missä vain jos on sellainen sovitin, niin tuota lupasysteemiä on mahdoton valvoa. Yle ilmoittaa sivuillaan että myös mobiili-tvn käytöstä tulisi maksaa lupamaksu. HAH! Verotuksesta varojen lohkaiseminen ylellekkään ei varmasti ole se paras vaihtoehto koska siinä tulee tavallaan takkiin niille jolla ei telkkaria ole, mutta luultavasti vaihtoehto joka jossain vaiheessa tulee toteutumaan. Korttisysteemeihin ei yle mitä luultavimmin lähde. Tiedostavat varmaankin jo että menettäisivät niin monta asiakasta siinä, kun suurin osa jättäisi kortin ostamatta, varsinkin jos se kattaisi vain ylen kanavat.
|
|
|
Tuoreimmat uutiset
Hae uutisiaHae uutisotsikoita uutisarkistostamme vuodesta 1999 lähtien. 
KeskustelutLista viimeksi päivittyneistä viestiketjuista keskustelualueillamme. Lisää... 
Viime viikon suosituimmat ohjelmat
Suosituimmat laitteetViime viikon suosituimmat laitteet laitevertailussamme. 
Parhaat linkitAfterDawn suosittelee.. 
|