User Käyttäjä Salasana  
   
torstai 24.7.2008 / 09:43
Hae:        In English   Suomeksi   På svenska
afterdawn.com > uutiset > yli 26 000 tv-lupaa lopetettu digi-tv:n myötä
Näytä aiheet
Uutiset
Uutiset

Yli 26 000 TV-lupaa lopetettu digi-TV:n myötä

Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 9.10.2007 20:47

Yli 26 000 TV-lupaa lopetettu digi-TV:n myötäTelevision digitaalisen aikakauden alkamisen myötä Suomessa on pohdittu kovasti TV-maksun mielekkyyttä ja sen tulevaisuutta. Analogisten lähetysten loppuessa arvioitiin, että muutama tuhat TV-lupaa jää uusimatta, koska kaikki kotitaloudet eivät aikoneet hankkia digisovitinta tai -televisiota lainkaan.

Nyt YLE on kuitenkin ilmoittanut, että yli 26 000 kotitaloutta on irtisanonut TV-lupansa digiajan alkamisen takia. Irtisanomisten määrä oli huomattavan paljon suurempi kuin ennakkoon oli arvioitu. Koska YLE:n rahoitus lepää pitkälti TV-maksun varassa, aiheuttavat kansalaisten toimet noin viiden miljoonan euron loven YLE:n budjettiin.

YLE:n toiminta ei ole rahojen menetyksen takia kuitenkaan suoranaisesti vaarassa, sillä TV-maksua maksaa edelleen noin 1 950 000 kotitaloutta ja YLE:n vuosibudjetti on noin 400 miljoonan euron luokkaa. Tämän lisäksi YLE:n kassassa on myös ylimääräistä rahaa ongelmatilanteiden varalle. "YLE:n talous on vahvalla pohjalla. Olemme velaton yhtiö ja meillä on hyvin puskuria kassassa, joten mihinkään kiireellisiin johtopäätöksiin ei ole tarvetta" kommentoi YLE:n toimitusjohtaja Mikael Jungner tilannetta.

26 000 maksavan asiakkaan katoaminen vaikuttaa kuitenkin pitkässä juoksussa YLE:n ohjelmistoon ja Jungnerin mukaan asiakkaat voidaan saada takaisin panostamalla radio- ja TV-ohjelmiin. "Pitkään jatkuessaan tämä vaikuttaa siihen, miten YLE kykenee tarjoamaan sisältöä kansalaisille. Siksi onkin tärkeää saada nämä 26 000 kotitaloutta takaisin tv-luvan maksajiksi" sanoi Jungner. Jungner lupailee mm. parempia uutisia ja lisää kotimaista draama YLE:n kanaville, joiden toivotaan houkuttelevan katsojia television ääreen.

Lähteet:
YLE Uutiset
HS


 

 
Aiheeseen liittyvät uutiset:

  • Ylen Areena rajaa TV-maksua maksamattomat ulos (11 lokakuuta 2007)
  • Kolmannes kaapelitalouksista ilman digisovitinta (4 syyskuuta 2007)
  • TV-maksun ja Ylen tulevaisuus mietinnän alla (3 syyskuuta 2007)
  • Digisovitin puuttuu noin joka neljännestä taloudesta (13 elokuuta 2007)
  • YLE:n nettivideot vain TV-maksun maksaneille (21 huhtikuuta 2007)
  • Televisiolupamaksu pysyy poissa netistä (3 tammikuuta 2007)
  • « Edellinen otsikko
    Jammie Thomas valittaa tuomiostaan
    Seuraava otsikko »
    Google valitsi suomalaisen
     Kommentoi!
    Keskustele uutisesta!  
    ville777 (Member) 10.10.2007 1:22 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Tuskin paljon yleä hetkauttaa tuo määrä, harmi sinänsä.
    spotless (Senior Member) 10.10.2007 1:44 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Lainaus:
    Jungner lupailee mm. parempia uutisia
    saiskohan samalla parempia urheilutuloksia
    ja säätäkin vois parannella.

    ;)
    admins (Member) 10.10.2007 2:10 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Kyllä YLE on laskenut että kun ne käy vuoden parin sisällä tarkastamassa tv luvan ko talouksista, saa se n. kaksinkertaisena maksun oletetulta luvatta katseluajalta
    TeleHell (Senior Member) 10.10.2007 3:07 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    No eihän ne mitenkään kerkeä pariin vuoteen tuota määrää tarkastaa.

    http://www.adressit.com/tvlupa

    AMD Athlon 64 3200+ s939 venice 2,2Ghz + Zalman CNPS7000B-Cu | Asrock 939s56 | 2x 512 DDR440 (220Mhz) | Radeon x600 pro 256MB PCI-e (525Mhz/297Mhz)+ VF-700AlCu | samsung 160GB 7200rpm | 350w virtalähde | Windows XP SP2
    stillborn (Senior Member) 10.10.2007 9:53 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Tätä ennustinkin, toivottavasti kaikki jättävät luvan maksamatta ja sillätavoin pakottavat YLEn toimimaan.
    Lastride (Newbie) 10.10.2007 10:30 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Juuri eilen eras nimeltamainitsematon henkilo YLE:lta, jonka kanssa vaihdoin sanaa, valitteli kuinka tiukilla YLE oikeasti on ja kuinka paljon leikkauksia joutuu tekemaan :D
    BlasterX (Senior Member) 10.10.2007 13:09 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Niin no, eihän tuo ole kuin reipas prosentti tv-luvan maksajista...

    Saas nähdä alkaako täällä taas tämä "veroitukseen vai korttiin" -keskustelu :)
    Supo (Senior Member) 10.10.2007 13:52 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Niin nämähän ovat niitä ,jotka irtisanoivat digilähetyksiin siirtymisen takia.Tästä puuttuu muusta syystä olevat irtisanoutumiset.
    Alwari (Junior Member) 10.10.2007 14:05 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Vuosi oli 2002 kun luovuin omasta vastaanottimestani ja lupamaksusta, aivan vapaaehtoisesti. Ei kiinnosta katsella elokuvia, jotka tulevat vasta viidennen kerran uusintana. MTV3:n mainoskatkoja, jotka ovat pitkiä kuin nälkävuosi ja tulevat väärään aikaan (ohjelmat alkavat 5-10min myöhässä riippuen siitä mitä esitetään). TosiTV:tä ei ole myöskään ikävä, tosin sitä oli onneksi todella vähän verrattuna nykyaikaan (kyllä, joskus nykyään joudun katsella telkkaria).

    Meni hieman offtopiciksi, mutta olihan tuo lupien lopetus odotettavissa. Tiedä sitten mitä tapahtuukaan vuonna 2010 jos voimaan tulee "maksullinen kortti"-järjestelmä, jossa on pakko maksaa jotta saa kuvaa töllöttimeen. Tosin, siinä järjestelmässä maksettaisiin vain niistä kanavista mitä halutaan katsella. Voisi kyllä tuo uudistus muutaman kanavan pistää sileäksi tykkänään. Katsotaan miten äijäin käy.
    Fidelaar (Senior Member) 10.10.2007 16:44 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    "Juuri eilen eras nimeltamainitsematon henkilo YLE:lta, jonka kanssa vaihdoin sanaa, valitteli kuinka tiukilla YLE oikeasti on ja kuinka paljon leikkauksia joutuu tekemaan :D"

    Tiukilla joo, hommasta nettoovat henkilöt. Jos ei sijoittaneet saa samaa tuottoa ku viimevuonna kertaa kymmenen, nii julkinen lausunto on että menee heikosti. ruokahalu kasvaa syödessä ja ahneus syömättäkin.
     Kommentoi
     

    Seuraa uutisiamme RSS-virtana

    Lue AfterDawnin uutiset suoraan haluamallasi RSS-lukijalla tai lisää uutisemme Googlen, Yahoon tai MSN:n aloitussivullesi.

    RSS -syöte
    Lisää Googlen aloitussivulle
    Lisää My Yahoo! -palveluun
    Lisää MyMSN -palveluun

    Hae uutisia

    Hae uutisotsikoita uutisarkistostamme vuodesta 1999 lähtien.

    Keskustelut

    Lista viimeksi päivittyneistä
    viestiketjuista
    keskustelualueillamme.
     

    Lisää...

    Multimedia: AfterDawn.com | AfterDawnin keskustelualueet
    Uutiset: IT-alan uutiset | Uutisia puhelimista
    Musiikkia: MP3Lizard.com
    Tuotearviot: Laitevertailu | Vertaa puhelimia
    Pelit: Pelitiedostot, pelidemot ja trailerit | Blasteroids.com (engl.)
    Ohjelmat: download.fi | AfterDawnin ohjelma-alueet
    International: AfterDawn in English | Software downloads | Free, legal MP3s | Gaming downloads | AfterDawn på svenska
    RSS -syötteet: AfterDawnin uutiset | Uusimmat ohjelmapäivitykset | Keskustelualueiden viestit
    Tietoja: Tietoa AfterDawn Oy:stä | Mainosta sivuillamme | Sivuston käyttöehdot ja tietoja yksityisyydensuojasta
    Ota yhteyttä: Lähetä palautetta | Ota yhteyttä mainosmyyntiimme
     
      © 1999-2008 AfterDawn Oy