User Käyttäjä Salasana  
   
lauantai 17.5.2008 / 06:40
Hae:        In English   Suomeksi   På svenska
afterdawn.com > uutiset > nelosen hot from the us -palvelu testissä
Näytä aiheet
Uutiset
Uutiset

Nelosen Hot from the US -palvelu testissä

Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 9.10.2007 8:44

Nelosen Hot from the US -palvelu testissäNelosen Hot from the US -palvelu on ollut nyt toiminnassa muutamia päiviä, joten allekirjoittanut päätti tutustua palveluun ja sen toimintaan hieman tarkemmin.

Digitaalista sisältöä ostettaessa on useimmilla latauspalveluilla vaatimuksena, että käyttäjä rekisteröityy palveluun. Sama periaate pätee myös Nelosella, joten ensimmäiseksi täytellään yhteystietoja ja valitaan käyttäjätunnus. Ikäväkseni huomasin, että käyttäjätunnus Agent_007 oli jo varattu, joten tällä kertaa oli tyytyminen toiseen käyttäjätunnukseen. Rekisteröityminen palveluun on ilmaista ja tunnukset kelpaavat myös muuallekin, kuten Nelosen keskustelufoorumeille.



Rekisteröitymisen jälkeen siirryttiin Hot from the US -palvelun sivulle, jossa ensimmäiseksi silmään osuu Ugly Betty -sarjan (Ruma Betty) jakso, joka on ohjelmatietojen mukaan esitetty Yhdysvalloissa syyskuun 27. päivä. Samana päivä on Yhdysvalloissa esitetty myös Grey's Anatomy -sarjan (Greyn anatomia) jakso, mutta sitä ei palvelusta vielä löydy.



Ennen varsinaista ostotapahtumaa testaan kuitenkin omien ohjelmistojeni toimivuuden palvelun kanssa sen omalta testisivulta. Kaikki testit menivät läpi ongelmitta ja sekä testivideo että DRM-suojattu testivideo toistuivat ilman ongelmia.





Tämän jälkeen oli vuorossa katseluoikeuden hankkiminen Bettyn jaksoon. Tässä vaiheessa ilmaantuu näkyviin eräs palvelusta löytyvä kummajaisuus. Ilman kirjautumista Katso-napin painaminen ilmoittaa "Voidaksesi ostaa katseluaikaa sinun tulee olla rekisteröitynyt käyttäjä ja kirjautuneena palveluun." ja antaa alla linkin katseluajan ostoon. Katseluajan ostosivu kertoo kuitenkin mahdollisuudesta maksaa ostokset tekstiviestillä ilman rekisteröitymistä, mutta tekstiviestimaksu ei ole käytettävissä Hot from the US -palvelussa. Jos tekstiviesti on mahdollinen maksutapa muille Nelosen maksullisille videoille, niin miksi sama käytäntö ei ole mahdollinen Hot from the US -palvelun videoille?





Maksuvaihtoehtoina on neljän pankin verkkomaksut ja kahden suuren luottokorttiyhtiön kortit.



Maksuvaihtoehtona käytin tällä kertaa pankin verkkomaksua, joten koko maksutapahtuma oli ohi muutamassa sekunnissa. Tämän jälkeen palvelu ilmoitti maksamisen onnistuneen ja ilmoitti kuinka kauan katseluoikeus on voimassa.





Tämän jälkeen sarjan katselu onnistui joko suoraan internet-selaimesta Windows Media Playerin avulla tai Windows Media Playerin voi avata myös erikseen. Molemmilla tavoilla videon saa suurennettua koko ruudun kokoiseksi. Iloisena yllätyksenä tekstitykset olivat automaattisesti mukana. Pienen hetken jälkeen selvisi, että tekstit ovat upotettu kuvaan kiinteästi, joten niiden ottaminen pois päältä ei onnistu lainkaan. Tämän lisäksi tekstit on painotettu kuvan vasempaan reunaan, joka vaikuttaa hiukan oudolta ratkaisulta. Videon kelaus ja pysäytys toimivat normaalisti, joten jääkaapille pääsee tarvittaessa ja kiinnostavat kohdat voi katsella myös uudelleen.




Kuvaa klikkaamalla nähtävissä isompi kuva

Valitettavasti kuvan laatu ei ole paras mahdollinen, mutta Bettyn tyylisessä sarjassa tämä ei ole suuri menetys. Hieman häiriötä tuo kuvan yläreunassa näkyvä viiva, joka peittää erittäin pienen osan tapahtumista. 3 euron summalla toivoisi kuitenkin visuaalisesti hiukan parempaa kokemusta. Video on pakattu Microsoftin WMV3-codecilla (Windows Media Video 9) ja audio puolestaan Microsoftin WMA2-codecilla (Windows Media Audio 9.2). Videon resoluutio on 512x288 ja bitrate videolle pyörii noin 800 kbps tietämillä.



Uteliaisuuden vuoksi testasin myös videon toistamista VLC-mediasoittimella, mutta DRM-suojaukset tekivät luonnollisesti videosta toistokelvottoman ja jättivät audion kokonaan kuulumatta.




 

 
Aiheeseen liittyvät uutiset:

  • Nelonen aloittaa ABC:n TV-sarjojen vuokraamisen (25 syyskuuta 2007)
  • Klipit.fi on Nelosen uusi videopalvelu (5 huhtikuuta 2007)
  • Nelosen netti-TV tarjoamaan ulkomaisia sarjoja (3 heinäkuuta 2006)
  • « Edellinen otsikko
    Teräväpiirtokuvaa kiitellään, mutta ohjelmatarjonnassa parannettavaa
    Seuraava otsikko »
    Jammie Thomas valittaa tuomiostaan
     Kommentoi!
    Keskustele uutisesta!   Vain 25 uusinta kommenttia on näkyvissä, lue loput kommentit täältä
    Naigel (Junior Member) 9.10.2007 14:21 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    3e/vrk/full hd/mahdollisuus ladata ohjelmat koneelle/-drm.

    Tossa olis yhdistelmä, josta voisinkin maksaa.
    eric1990 (Newbie) 9.10.2007 15:55 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    voisin maksaa noista jaksoista jos sen vain sais ladattua omalle koneelle.
    romm (Newbie) 9.10.2007 17:37 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Aika kova hinta kyllä 3euroo jakso... ehkä joku 2 euroo jakso tai sitten vois ostaa kausipaketteina joku 20-30euroo kausi, riippuu vähän monta jaksoa on.
    henkettu (Inactive) 9.10.2007 17:46 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti romm:
    Aika kova hinta kyllä 3euroo jakso... ehkä joku 2 euroo jakso tai sitten vois ostaa kausipaketteina joku 20-30euroo kausi, riippuu vähän monta jaksoa on.
    Tuo hinta ja rajaton käyttöoikeus olis hyvä.
    Stanner (Member) 9.10.2007 18:31 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Eipähän tarvitse kokeilla niin kauan, kun linux-käyttäjiä ei huomioida.
    vempula (Member) 9.10.2007 18:55 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    3e/jakso, ruma bettyssä on 23-24 jakso per kausi eli ~70e/kausi. Jaksoja ei edes voi katso uudestaan. DVD-boxit vievät vielä voiton, vaikka tulevatkin myöhässä..

    Kyllähän ennen poikkeuksetta kannatti ostaa CD-levy eikä käyttöoikeuksia netistä. Nyt jo muutamat nettikaupat myyvät ihan mp3-tiedostoja.
    henkettu (Inactive) 9.10.2007 19:29 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti vempula:
    3e/jakso, ruma bettyssä on 23-24 jakso per kausi eli ~70e/kausi. Jaksoja ei edes voi katso uudestaan.
    Suosittelen, että luet uutisen kunnolla, ennen kun alat vinettää. Jakson voi siis katsoa uudelleen niin monta kertaa tahansa, kun vaan sielu sietää tuon 24 tunnin aikana.

    "Uutisessa" lukee siis näin:
    Lainaus:

    Videon kelaus ja pysäytys toimivat normaalisti, joten jääkaapille pääsee tarvittaessa ja kiinnostavat kohdat voi katsella myös uudelleen.
    trooper78 (Senior Member) 9.10.2007 20:06 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Lainaus:

    Aika kova hinta kyllä 3euroo jakso... ehkä joku 2 euroo jakso tai sitten vois ostaa kausipaketteina joku 20-30euroo kausi, riippuu vähän monta jaksoa on.


    Tuo paketti hinta olisi paljon mielekkäämpi. Vaikka 30e... tuolla summalla saisi koodin, jolla voisi käydä aina katsomassa uusimman jakson. Sitten kun maksettu kausi ilmestyisi DVD-boksina samaiselle sivustolle myyntiin, saisi tuolla koodilla vielä pienen alennuksen boksin hinnasta (5-10e). ELi tavallaan koukutettaisiin asiakkaat.

    Lainaus:

    Lainaus:

    3e/jakso, ruma bettyssä on 23-24 jakso per kausi eli ~70e/kausi. Jaksoja ei edes voi katso uudestaan.

    Suosittelen, että luet uutisen kunnolla, ennen kun alat vinettää. Jakson voi siis katsoa uudelleen niin monta kertaa tahansa, kun vaan sielu sietää tuon 24 tunnin aikana.




    Tuossa kylläkin tarkoitettiin sitä, ettei jaksoa voi katsoa myöhemmin uudestaan, kuten esim DVD:tä/avi-tiedosta. Mitä järkeä nyt on katsoa samaa jaksoa kymmeneen kertaan samana päivänä =/

    Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen, edellisen kerran viestiä muokattiin 9.10.2007 17:09

    megx (Junior Member) 9.10.2007 20:17 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Aika naurettavaa, että ihmiset täällä ruikuttavat siitä miten odottavat teräväpiirtoa tästäkin palvelusta ennen kuin voisivat sitä ostaa. Siinähän odotatte, jos ei nykyajan tekniikka riitä. Onko ajattelu muuttunut tässä muutamassa vuodessa niin, että tavallinen hyväresoluutioinen kuva on alkanut häiritä silmiä? Wanna be high-end.
    ville777 (Member) 10.10.2007 1:40 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti megx:
    Aika naurettavaa, että ihmiset täällä ruikuttavat siitä miten odottavat teräväpiirtoa tästäkin palvelusta ennen kuin voisivat sitä ostaa. Siinähän odotatte, jos ei nykyajan tekniikka riitä. Onko ajattelu muuttunut tässä muutamassa vuodessa niin, että tavallinen hyväresoluutioinen kuva on alkanut häiritä silmiä? Wanna be high-end.
    Olen aivan samaa mieltä! Mutta linux käyttäjät olisivat saaneet kyllä ottaa huomioon.
    Gagadu (Inactive) 10.10.2007 6:08 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Pidän naurettavan pienenä tuol.3 ekuu
    kohtuu olisi jotain luokkaa vähintään 5-7 euroa.

    Ei niitä sarjoja mistään ilmasin saa ja laatu kyllä paranee matkan varrella varmasti.
    toke0 (Newbie) 10.10.2007 7:04 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Lainaus:
    Onko ajattelu muuttunut tässä muutamassa vuodessa niin, että tavallinen hyväresoluutioinen kuva on alkanut häiritä silmiä?

    Hmm, jos resoluutiota on kolmasosa siitä mitä tuutista on tullut 50 vuotta, niin voiko tätä kutsua kehitykseksi, josta pitäisi maksaa?
    Kaupanpäälle saa vielä kompression macroblokkimössön, eikä edes vitc-aikakoodia ole osanneet maskata kuvan yläreunasta. Amatöörimäistä!
    BlasterX (Senior Member) 10.10.2007 8:42 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Gagadu:
    Pidän naurettavan pienenä tuol.3 ekuu
    kohtuu olisi jotain luokkaa vähintään 5-7 euroa.

    Ei niitä sarjoja mistään ilmasin saa ja laatu kyllä paranee matkan varrella varmasti.
    Olisit siis valmis maksamaan vuokratusta tuotantokaudesta, SD-resolla (itseasiassa huonommalla), stereoäänillä noin 150€? Huhhuh! No, ei se ole hullu joka pyytää...
    eftu (Member) 10.10.2007 16:44 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Lainaus:
    Olen aivan samaa mieltä! Mutta linux käyttäjät olisivat saaneet kyllä ottaa huomioon.
    Joo aivan varmasti. Ja katsojiakin olisi ollut ehkä kymmenen. Palvelun tuottaminen ja kaiken maailman maksut rajoittavat, joten tuskin samankaltaisia palveluja Linuxille edes tulee!
    MedHot (Newbie) 10.10.2007 20:49 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti megx:
    Aika naurettavaa, että ihmiset täällä ruikuttavat siitä miten odottavat teräväpiirtoa tästäkin palvelusta ennen kuin voisivat sitä ostaa. Siinähän odotatte, jos ei nykyajan tekniikka riitä. Onko ajattelu muuttunut tässä muutamassa vuodessa niin, että tavallinen hyväresoluutioinen kuva on alkanut häiritä silmiä? Wanna be high-end.
    Kait sitä sietää ruikuttaa kun netistä löytyy 720p-tarkkuudella/5.1 äänillä kaikki uudet sarjat, päivän pari myöhässä verrattuna esityspäivään.

    Joten miksi maksaa Neloselle onnettomasta kuvanlaadusta tai mistään muustakaan. Jos Nelonen tiputtaisi hinnan 1-2 euroon jakso, 720p/1080p tarkkuus, 5.1 äänet ja mahdollisuus ladata omalle koneelle ilman drm-suojauksia niin saattaisin jopa harkita. Mutta sepä ei taas sitten taida olla Nelosen päätettävissä, varsinkaan tuo drm-suojaus.
    Naigel (Junior Member) 11.10.2007 5:20 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Lainaus:
    Pidän naurettavan pienenä tuol.3 ekuu
    kohtuu olisi jotain luokkaa vähintään 5-7 euroa.

    Ei niitä sarjoja mistään ilmasin saa ja laatu kyllä paranee matkan varrella varmasti.

    Aika helvetin rikas saat olla, jos oot valmis maksamaan ihan tosta noin vain 5-7 euroa yhdestä vuorokaudesta, jonka aikana saat takoa päähäsi vain yhtä jaksoa erittäin huonolla kuvan- ja äänenlaadulla.


    Lainaus:
    Aika naurettavaa, että ihmiset täällä ruikuttavat siitä miten odottavat teräväpiirtoa tästäkin palvelusta ennen kuin voisivat sitä ostaa. Siinähän odotatte, jos ei nykyajan tekniikka riitä. Onko ajattelu muuttunut tässä muutamassa vuodessa niin, että tavallinen hyväresoluutioinen kuva on alkanut häiritä silmiä? Wanna be high-end.

    Ei kaikki teräväpiirtoa vaadi, mutta jos joku tyytyy tuollaiseen resoluutioon tuollaisella hinnalla niin mikäs siinä.
    Shadown (Senior Member) 11.10.2007 9:08 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Lainaus:

    Kait sitä sietää ruikuttaa kun netistä löytyy 720p-tarkkuudella/5.1 äänillä kaikki uudet sarjat, päivän pari myöhässä verrattuna esityspäivään.

    Joten miksi maksaa Neloselle onnettomasta kuvanlaadusta tai mistään muustakaan. Jos Nelonen tiputtaisi hinnan 1-2 euroon jakso, 720p/1080p tarkkuus, 5.1 äänet ja mahdollisuus ladata omalle koneelle ilman drm-suojauksia niin saattaisin jopa harkita. Mutta sepä ei taas sitten taida olla Nelosen päätettävissä, varsinkaan tuo drm-suojaus.
    Selityshän se on tuokin taas kerran warettaa.

    Mutta tässäkin kohtaa voisi taas sanoa, että voithan itse tehdä moisen palvelun jota olet kuvailemassa.
    coocie98 (Junior Member) 11.10.2007 9:49 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    En vaan voi tajuta tuota virhettä yläkulmassa. Eikö ammattilaiset osaa sovittaa kuvaa oikein vai onko kyse jostain DRM:n aiheuttamasta viasta? Hyvä tuote mutta huono toteutus; I love spagetti but I got shit on it!
    Naigel (Junior Member) 11.10.2007 11:35 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Lainaus:
    että voithan itse tehdä moisen palvelun jota olet kuvailemassa.

    Toki, mutta ei se nyt ihan niin yksinkertaista ole.


    Se nyt vaan on niin, että jos halutaan saada ihmisiä waretuksen parista näihin laillisiin palveluihin niin niiden täytyy olla vähintään samalla tasolla kuin laittomat palvelut.

    Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen, edellisen kerran viestiä muokattiin 11.10.2007 8:37

    Shadown (Senior Member) 11.10.2007 11:58 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Lainaus:

    Toki, mutta ei se nyt ihan niin yksinkertaista ole.


    Se nyt vaan on niin, että jos halutaan saada ihmisiä waretuksen parista näihin laillisiin palveluihin niin niiden täytyy olla vähintään samalla tasolla kuin laittomat palvelut.
    Ehkä, mutta turha alkaa moittimaan palvelua, kun itsekkin sanoit "Toki, mutta ei se nyt ihan niin yksinkertaista ole." Eli tiedostat, että laillisesti tollasen pystyttäminen on aika hankalaa ja etenkin kallista puuhaa. Helppohan se on sanoa "on kalista". Onhan se kallista, mutta on tossa menojakin.
    nlitement (Junior Member) 11.10.2007 15:13 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Noin paskasta laadusta rahaa, kun voi tekstitysten kera ladata ILMAISEKSI 720p:itä ilman turhakkeita..
    MedHot (Newbie) 11.10.2007 21:03 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Lainaus:
    Lainaus:

    Kait sitä sietää ruikuttaa kun netistä löytyy 720p-tarkkuudella/5.1 äänillä kaikki uudet sarjat, päivän pari myöhässä verrattuna esityspäivään.

    Joten miksi maksaa Neloselle onnettomasta kuvanlaadusta tai mistään muustakaan. Jos Nelonen tiputtaisi hinnan 1-2 euroon jakso, 720p/1080p tarkkuus, 5.1 äänet ja mahdollisuus ladata omalle koneelle ilman drm-suojauksia niin saattaisin jopa harkita. Mutta sepä ei taas sitten taida olla Nelosen päätettävissä, varsinkaan tuo drm-suojaus.
    Selityshän se on tuokin taas kerran warettaa.

    Mutta tässäkin kohtaa voisi taas sanoa, että voithan itse tehdä moisen palvelun jota olet kuvailemassa.
    Niinpä, selitys se kyllä on. Ja waretus jatkuu niin kauan että pystyn edellä mainituilla ominaisuuksilla olevat jaksot lataamaan laillisesti. Ja kyllä minä olisin valmis maksamaan sen pari euroa jakso, kunhan ei vaan ole tuollaista kuraa mitä tuo nelonen nyt tarjoaa.
    Shadown (Senior Member) 12.10.2007 5:23 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Lainaus:

    Niinpä, selitys se kyllä on. Ja waretus jatkuu niin kauan että pystyn edellä mainituilla ominaisuuksilla olevat jaksot lataamaan laillisesti. Ja kyllä minä olisin valmis maksamaan sen pari euroa jakso, kunhan ei vaan ole tuollaista kuraa mitä tuo nelonen nyt tarjoaa.
    Se on hyvä, että sulta löytyy laillinen lähde moiseen.
    noobster (Member) 12.10.2007 14:39 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Taitaa olla lukihäirö täällä jollain vai?
    Se on valitettavasti fakta että jos haluaa peitota laittomat toiminnat, täytyy laillinen versio olla laadullisesti parempaa kuin
    laiton. tai jollain muulla tavalla kilpailla...
    Tv ym. mafia on liikkeellä turhan myöhään, jos nelosen kaltaiset palvelut olisivat yleistyneet vuosia sitten voisi "ware" ongelma olla paljon nykyistä pienempi?
    jarppa151 (Junior Member) 13.10.2007 17:25 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Totuus on että kuvanlaatu ei oo riittävä ~800 kbps ei vaan oo hääppönen jos vaihtoehtona on HDtv tasonen kuva ,ilmaseks.Ite oon ymmärtäny että alle 900 kbps bitraatin omaavaa avi tiedostoo ei suositella jaettavaksi millään p2p trakkerilla.ja sitäpaitsi warettaminen on "harrastus "monille esim.tekstien suomentajille.ja onhan se valikoima paljon laajempi kuin nelosen koko ohjelmisto.Tämän palvelun rinnastaminen warettamiseen on itseasiassa aivan turhaa.Toki oikeeseen suuntaan nelonen on menossa,mutta paljon on vielä tekemistä.
    trooper78 (Senior Member) 13.10.2007 18:13 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Tekemistä kyllä on, jos meinaa Nelonen saada tuon palvelun menestymään. Itse kun en näistä latauspalveluista välitä, toivoisin, että suomiteksteillä varustettujen DVD-boksien myyntiin saamista pikaistettaisiin. SOpimusta vaan sarjojen tuottajien kanssa, niin saadaan suomi-subit jo R1-bokseihin. Niitä sitten kauppoihin samoihin aikoihin kuin mitä sarjat näytetään Suomessa... mieluiten hiukan aikaisemmin. Jokainen voisi sitten valita, katsooko sarjan telkkarista, DVDeeltä vai tuollaisesta latauspalvelusta.
     Kommentoi
     

    Seuraa uutisiamme RSS-virtana

    Lue AfterDawnin uutiset suoraan haluamallasi RSS-lukijalla tai lisää uutisemme Googlen, Yahoon tai MSN:n aloitussivullesi.

    RSS -syöte
    Lisää Googlen aloitussivulle
    Lisää My Yahoo! -palveluun
    Lisää MyMSN -palveluun

    Hae uutisia

    Hae uutisotsikoita uutisarkistostamme vuodesta 1999 lähtien.

    Multimedia: AfterDawn.com | AfterDawnin keskustelualueet
    Musiikkia: MP3Lizard.com
    Pelit: Blasteroids.com (engl.)
    Ohjelmat: download.fi | AfterDawnin ohjelma-alueet
    International: AfterDawn in English | Software downloads | Free, legal MP3s | Gaming downloads | AfterDawn på svenska
    RSS -syötteet: AfterDawnin uutiset | Uusimmat ohjelmapäivitykset | Keskustelualueiden viestit
    Tietoja: Tietoa AfterDawn Oy:stä | Mainosta sivuillamme | Sivuston käyttöehdot ja tietoja yksityisyydensuojasta
    Ota yhteyttä: Lähetä palautetta | Ota yhteyttä mainosmyyntiimme
     
      © 1999-2008 AfterDawn Oy