User Käyttäjä Salasana  
   
torstai 24.7.2008 / 15:42
Hae:        In English   Suomeksi   På svenska
afterdawn.com > uutiset > microsoft esitteli uudet zunet
Näytä aiheet
Uutiset
Uutiset

Microsoft esitteli uudet Zunet

Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 3.10.2007 7:31

Microsoft esitteli uudet ZunetMicrosoftin kannettava Zune-mediasoitin on ollut myynnissä Yhdysvalloissa jo lähes vuoden verran ja nyt ensimmäisen sukupolven Zune saa rinnalleen uusia sisaruksia.

Ensimmäinen uutuus on 80 gigatavun kiintolevyllä varustettu malli, jonka nimi on vähemmän yllättäen Zune 80. Kyseessä ei ole vain suuremmalla kiintolevyllä varustettu malli aiemmasta Zunesta, vaan Zune 80 sisältää myös muita uudistuksia edelliseen malliin nähden. Muutoksia on tapahtunut soittimen ulkonäössä ja soittimen ohjaaminen hoidetaan nyt uudella nelisuuntaisella Zune Pad -ohjaimella. Myös näytön koko on kasvanut aikaisemmasta 3 tuumasta uutuuden 3,2 tuumaan.

Zune 80 tulee Yhdysvalloissa myyntiin marraskuussa noin 250 dollarin hintaan ja toistaiseksi soitinta tullaan kauppaamaan ainoastaan mustan värisenä. Kokoa laitteella on 61,1 x 108,2 x 12,9 mm.



Zune 80:n lisäksi Microsoft esitteli myös flash-muistilla varustettuja Zune 4- ja Zune 8 -soittimia. Nimensä mukaisesti Zune 4 sisältää 4 gigatavua flash-muistia ja Zune 8 puolestaan 8 gigatavua flash-muistia. Ominaisuuksiltaan uudet flash-muistilla varustetut versiot vastaavat kiintolevyllisiä malleja, joten myös niillä onnistuu musiikin soittaminen sekä videoiden ja valokuvien katselu. Flash-mallit sisältävät tuttuun tyyliin FM-radion ja WLAN-tuen. Molemmissa malleissa näytön koko on 1,8 tuumaa.

Zune 4- ja Zune 8 -soittimet tulevat myyntiin Yhdysvalloissa marraskuussa ja hintaa Zune 4 -soittimelle tulee noin 150 dollaria ja Zune 8 -soittimelle noin 200 dollaria. Molempia soittimia tulee myyntiin mustan, vaaleanpunaisen, punaisen ja vihreän värisinä. Kokoa pienokaisilla on 41,4 x 91,5 x 8,5 mm.





Myös ohjelmistopuolella on tapahtunut uudistuksia ja tärkein uusi ominaisuus on mahdollisuus siirtää tietokoneelta musiikkia soittimeen WLAN:in kautta, joten soittimia ei tarvitse enää yhdistää tietokoneeseen USB-kaapelilla tiedon siirtämistä varten. Tämän lisäksi Windows Vista Home Premium- ja Windows Vista Ultimate -käyttöjärjestelmien käyttäjät voivat helposti siirtää Windows Media Center -ohjelman avulla tallennetut TV-ohjelmat suoraan soittimeen. Myös musiikin jakamista haitanneita DRM-suojauksia on hiukan löysennetty ja aiemmin käytössä ollut kolmen päivän kuunteluoikeus Zunejen välillä jaetussa musiikissa on poistettu. Kolmen kuuntelukerran rajoitus pysyy kuitenkin edelleen voimassa.

Samalla ensimmäisen sukupolven Zunet saivat uuden nimen ja tästä eteenpäin ne tunnetaan Zune 30 -nimellä. Zune 30 saa tulevaisuudessa ohjelmistopäivityksen, jonka myötä sen ominaisuudet päätyvät vastaavalla tasolle kuin uusissa Zune-soittimissa. Zune 30 ei myöskään poistu myynnistä, mutta sen suositushinta laskee 199 dollariin.

Itse Zunejen lisäksi Microsoft ilmoitti tuovansa DRM-vapaata musiikkia Zune Marketplace -verkkokauppaan ja tarkoituksena on, että Marketplacelle ilmaantuu myyntiin yli miljoona musiikkikappaletta tavallisina MP3-tiedostoina. Tarkempaa ajankohtaa myynnin aloittamiselle tai DRM-vapaan musiikin hinnoittelua ei kuitenkaan paljastettu.

Lähteet:
Gizmodo
Engadget
Microsoft (lehdistötiedote)


 

 
Aiheeseen liittyvät uutiset:

  • Apple uudisti iPodit ja laski iPhonen hintaa (6 syyskuuta 2007)
  • Zunen DRM-suojaukset kierretty (16 heinäkuuta 2007)
  • Zune kauppojen hyllyille Yhdysvalloissa (15 marraskuuta 2006)
  • « Edellinen otsikko
    Jenkkeihin alle 400 dollarin PS3?
    Seuraava otsikko »
    Joost 1.0 lähes valmis
     Kommentoi!
    Keskustele uutisesta!  
    Kaakatus (Senior Member) 3.10.2007 8:31 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Kun saataisiin vielä itse soittimesta DRM-sotku pois, olisi kyseessä ihan varteenotettava soitin.
    mjk (Member) 3.10.2007 8:52 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Kaakatus:
    Kun saataisiin vielä itse soittimesta DRM-sotku pois, olisi kyseessä ihan varteenotettava soitin.

    Niin ja vähän omaperäisyyttä laitteeseen, tuo on aika imitoitu ipodista.
    Shadows13 (Senior Member) 3.10.2007 11:12 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    ruma ku mikä.
    razer321 (Junior Member) 3.10.2007 13:04 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    ei noi ny mitää kauheen rumia ole, mut ne kyl näyttää ihan ipodeilt :(
    henkettu (Inactive) 3.10.2007 13:24 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Mikki Hiiri soittimet. :o
    NeoGeo1 (Junior Member) 3.10.2007 14:50 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Eipä niistä soittimista varmaan mitenkään radikaalisti saa erinäköisiä, paitsi käytettävyyden kustannuksella. Sama homma oli ku nokia esitteli sitä uutta kosketus symbian käyttistään ni porukka valitti sen esittelypuhelimen matkivan iphonea, mutta miten siitä nyt erilaisen sais ku etulevyn pitää olla kosketusnäyttöä ja jos haluaa että se o käytännöllinen ni sen nyt pitää olla aika samanmuotone, ympyrän tai kolmion muotone vois olla erilaine mut ei kauhee hyvä... eipä noi applen tuotteetkaan ny niin ihmeen muotosia oo, nelikulmio pyöristetyil reunoil, turha sellasen muodon käyttämisestä o matkimisesta syyttää.
    Kamalaa matkimista ku joku o patentoinu play napin...
    Dylo (Newbie) 3.10.2007 23:31 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    itse nautin nokia n93-1:sen musiikkiominaisuudesta ihan tarpeeksi.. ja mobiililla striimaan musat nokian orbilla kotiverkosta.. missä päin maailmaa tahansa =)

    Tukeeko uudet zunet jo Windowsin omaa Windows Media Playeria, vai tarvitseeko siihen edelleen asentaa se zune tiimin oma viritys soittimesta?... melko ääliömäistä...
    jo-uni (Newbie) 4.10.2007 6:35 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Mun silmään näyttää kyllä paljon tyylikkäämmältä kuin iPod. En oo ikinä oikein pitäny iPodin ohjausdonitsin ulkonäöstä. Muutenkin iPod on aika tylsän näköinen. Applen designista on tainnut aika ajaa ohi.
    Hellepaa (Junior Member) 4.10.2007 14:43 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    "Applen designista on tainnut aika ajaa ohi" EI OLE

    Itse olen täysin erimieltä. Näämähän o mielipideasioita :)
    http://www.apple.com/fi/ipodclassic/gallery/index10.html

    Edit:
    Muutenki toi zune näyttää aika kömpelöltä, ku kaikki hallintanäppäimet on laitettu ihan laitteen alareunaan. Zunen värit on kyl kieltämättä aika kivoja.

    Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen, edellisen kerran viestiä muokattiin 4.10.2007 11:47

    mettala (Member) 4.10.2007 18:06 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    kyllä nuo minunkin mielestä ipodia mukavemman näköisiä on, eivätkä ole edes hinnalla pilattu. zune 80 maksaa 250$=177€, zune 8 200$=141€ ja zune 4 150$=106€.

    ...mutta eurooppalisät noihin hintoihin tulee kumminkin :/
    Gagadu (Inactive) 4.10.2007 22:07 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Olette melkoisia ;heeboja. teki niin tai näin niin aina valitatte

    on ilmeistä että ei teillä kellään ole todellista ostovoimaa,niin sitten keksitte ja valitatte näillä saiteilla milloin mitäkin.

    menisitte töihin ja ostaistte tuotteita ettekä eläisi mielikuvituksien varassa + äidin viikkorahan turvasa.

    teidän jatkuva asiaton arvostelu ei perustu muuhun kuin kateuteen ja
    haaveisin saada kyseinen tuote mutta milläs saat kun ei ole euroja.

    nimm: 7000. euroa.kk.
    Hellepaa (Junior Member) 5.10.2007 3:59 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Lainaus:

    teidän jatkuva asiaton arvostelu ei perustu muuhun kuin kateuteen ja
    haaveisin saada kyseinen tuote mutta milläs saat kun ei ole euroja.


    Japah, asiaton arvostelu, japah, mulla on ollu niin monia eri kokoisia ja näköisiä kännyköitä joissa näppäimet ahdetaan ihan laitteen alareunaan että osaan kyllä kuvitella miltä tuntuisi kun itse valintanäppäinkin laitetaan sinne.

    Eikä ipodi ees ole kalliinpi ku 80GT = 269€ :D
    En oo kateellinen tai muutenkaan merkkiuskovainen, halusin vaan kertoa mielipiteeni asiasta :) Sillä juuri mielipideasiastahan tässä on loppujen lopuksi kyse.
    makinee (Junior Member) 7.10.2007 18:19 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    näin offtopicina, miksei Zune 30gt:t ikin julkastu suomessa?
    foxx0 (Newbie) 9.12.2007 14:08 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    välittämättä muiden mielipiteistä, mun mielestä tuo uus Zune 80GB näyttää todella hyvältä. Ja väliäkö sillä, jos näyttää ipodilta kun todistetusti se toimii. Hyvät toiminnot ja etenkin toi näyttö näyttää aivan mahtavalta. 80GB tila tuntuu enemmän kuin riittävältä ja tuo hinta: 249.99 US$ = 170.839882 € tuntuu melkein liiankin hyvältä. Koskas näitä alkaa näkymään suomessa? Taidan hommata tämän kiinanmatkaltani, siellä hinnat vieläkin alhaisemmat ;)
     Kommentoi
     

    Seuraa uutisiamme RSS-virtana

    Lue AfterDawnin uutiset suoraan haluamallasi RSS-lukijalla tai lisää uutisemme Googlen, Yahoon tai MSN:n aloitussivullesi.

    RSS -syöte
    Lisää Googlen aloitussivulle
    Lisää My Yahoo! -palveluun
    Lisää MyMSN -palveluun

    Hae uutisia

    Hae uutisotsikoita uutisarkistostamme vuodesta 1999 lähtien.

    Multimedia: AfterDawn.com | AfterDawnin keskustelualueet
    Uutiset: IT-alan uutiset | Uutisia puhelimista
    Musiikkia: MP3Lizard.com
    Tuotearviot: Laitevertailu | Vertaa puhelimia | Vertaa kännykkäliittymiä
    Pelit: Pelitiedostot, pelidemot ja trailerit | Blasteroids.com (engl.)
    Ohjelmat: download.fi | AfterDawnin ohjelma-alueet
    International: AfterDawn in English | Software downloads | Free, legal MP3s | Gaming downloads | AfterDawn på svenska
    RSS -syötteet: AfterDawnin uutiset | Uusimmat ohjelmapäivitykset | Keskustelualueiden viestit
    Tietoja: Tietoa AfterDawn Oy:stä | Mainosta sivuillamme | Sivuston käyttöehdot ja tietoja yksityisyydensuojasta
    Ota yhteyttä: Lähetä palautetta | Ota yhteyttä mainosmyyntiimme
     
      © 1999-2008 AfterDawn Oy