User Käyttäjä Salasana  
   
perjantai 16.5.2008 / 06:26
Hae:        In English   Suomeksi   På svenska
afterdawn.com > uutiset > itunesin hinnoittelu euroopan komission syynissä
Näytä aiheet
Uutiset
Uutiset

iTunesin hinnoittelu Euroopan komission syynissä

Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 7.9.2007 12:21

iTunesin hinnoittelu Euroopan komission syynissäApplen iTunes-verkkokaupan toiminta on jo pidemmän aikaa kiinnostanut Euroopan komissiota mm. DRM-suojauksien takia. Applen kannalta suurimmaksi ongelmaksi on kuitenkin nousemassa Euroopan maiden omat iTunes-kaupat, jotka saattavat toiminnallaan rikkoa EU:n lakeja.

Apple halusi tuoda Eurooppaan yhden iTunes-kauppapaikan, mutta suuret levy-yhtiöt halusivat tuoda jokaiseen maahan oman kauppapaikan, jotta levy-yhtiöt voisivat paremmin tuoda esiin paikallista musiikkia. Tämän lisäksi eurooppalainen kuluttaja on pakotettu käyttämään oman maansa iTunes-kauppaa, jonka seurauksena kuluttajat eivät pääse käsiksi samaan sisältöön ja tämän lisäksi eri maiden välisten kauppapaikkojen hinnoittelussa on eroja.

Tällainen toiminta rikkoo Euroopan antitrusti-lainsäädäntöä, jonka vuoksi Euroopan komissio käsittelee tapausta tämän kuun 19.-20. päivä. Applen lisäksi komissio kuulee EMI:ä, Universal Music Groupia ja Sony BMG:tä. Musiikkijätit eivät kuitenkaan ole samaan aikaan kuultavana, koska niiden ja Applen väliset sopimukset ovat luottamuksellisia, jonka vuoksi kuultavana on kerrallaan yksi levy-yhtiö Applen kera. Näiden lisäksi myös Warner Music Groupia epäillään lakien rikkomisesta.

Komissio ei kuitenkaan julkaise tapauksen johtopäätöksiä välittömästi, vaan tulokset toimitetaan kilpailukomissaari Neelie Kroesille, joka julkaisee päätöksensä myöhemmin.

Jos Euroopan komissio toteaa Applen ja levy-yhtiöt syyllisiksi, on Applen ja levy-yhtiöiden muutettava nykyistä toimintaansa Euroopassa. Tämä takaisi eurooppalaisille kuluttajille samat hinnat iTunesissa ja toivottavasti myös pääsyn samaan sisältöön.

Lähteet:
Ars Technica
Reuters


 

 
Aiheeseen liittyvät uutiset:

  • TV-sarjan jakso myynnissä iTunesissa liian aikaisin (8 lokakuuta 2007)
  • iTunes teräväpiirtoaikaan (5 lokakuuta 2007)
  • iTunes on Yhdysvaltojen kolmanneksi suurin musiikkikauppa (23 kesäkuuta 2007)
  • Applen iTunes kohtaa vastustusta myös EU:ssa (12 maaliskuuta 2007)
  • Kuluttajavirastot vaativat korjausta iTunesin käyttöehtoihin (22 tammikuuta 2007)
  • Applea vastaan useita oikeusjuttuja (30 joulukuuta 2006)
  • iTunesin hinnoittelu EU:n syyniin (27 helmikuuta 2005)
  • Apple oikeuteen iPod/iTunes -kytkennän vuoksi (6 tammikuuta 2005)
  • « Edellinen otsikko
    Apple korvaa 100 dollaria iPhonen ostajille
    Seuraava otsikko »
    Suomalaistekniikkaa Saksan kaapelitelevisioverkkoon
     Kommentoi!
    Keskustele uutisesta!  
    SuomiP (Member) 9.9.2007 10:13 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    musta aika huvittavaa et jos joku jenkkifirma tulee eurooppaan niin se rikkoo heti 10tä kilpailulakia :D
    Smoke (Newbie) 9.9.2007 22:49 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    No,jenkithän pöllöilee nykyään joka puolella.
    bloc (Member) 10.9.2007 7:09 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Tässähän on kyse aika monesta firmasta, kun noi levy-yhtiöthän ne maakohtaiset kaupat tänne vonkasivat.
     Kommentoi
     

    Seuraa uutisiamme RSS-virtana

    Lue AfterDawnin uutiset suoraan haluamallasi RSS-lukijalla tai lisää uutisemme Googlen, Yahoon tai MSN:n aloitussivullesi.

    RSS -syöte
    Lisää Googlen aloitussivulle
    Lisää My Yahoo! -palveluun
    Lisää MyMSN -palveluun

    Hae uutisia

    Hae uutisotsikoita uutisarkistostamme vuodesta 1999 lähtien.

    Multimedia: AfterDawn.com | AfterDawnin keskustelualueet
    Musiikkia: MP3Lizard.com
    Pelit: Blasteroids.com (engl.)
    Ohjelmat: download.fi | AfterDawnin ohjelma-alueet
    International: AfterDawn in English | Software downloads | Free, legal MP3s | Gaming downloads | AfterDawn på svenska
    RSS -syötteet: AfterDawnin uutiset | Uusimmat ohjelmapäivitykset | Keskustelualueiden viestit
    Tietoja: Tietoa AfterDawn Oy:stä | Mainosta sivuillamme | Sivuston käyttöehdot ja tietoja yksityisyydensuojasta
    Ota yhteyttä: Lähetä palautetta | Ota yhteyttä mainosmyyntiimme
     
      © 1999-2008 AfterDawn Oy