User Käyttäjä Salasana  
   
maanantai 8.9.2008 / 21:53
Hae:        In English   Suomeksi   På svenska
afterdawn.com > uutiset > googlen videokauppa pistää lapun luukulle
Näytä aiheet
Uutiset
Uutiset

Googlen videokauppa pistää lapun luukulle

Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 12.8.2007 12:24

Googlen videokauppa pistää lapun luukulleGoogle aloitti ensimmäisten joukossa oman TV-sarjoja myyvän ja vuokraavan digitaalisen verkkokaupan viime vuoden tammikuussa, mutta nyt vajaan puolentoista vuoden jälkeen Google on ilmoittanut lopettavansa videoiden myynnin ja vuokraamisen.

Googlen Video-sivusto pysyy edelleen avoinna, mutta ensi viikon keskiviikon jälkeen sieltä ei enää pysty seuraamaan maksullista sisältöä. Täten myös kuluttajien ostama sisältö ei ole enää heidän katsottavissaan keskiviikon jälkeen. Palvelun kautta on voinut hankkia useiden eri TV-sarjojen jaksoja, kuten CBS:n suosittuja CSI- ja Survivor-sarjoja (Selviytyjät).

Vastaava ongelma varjostaa myös muita DRM-tekniikoita käyttäviä digitaalisia kauppapaikkoja, sillä pahimmassa tapauksessa palvelun lopettaminen estää myös kuluttajaa nauttimasta ostamastaan sisällöstä.

Google ei kuitenkaan jätä asiakkaitaan rannalle, vaan Google hyvittää asiakkaidensa hankinnat Google Checkout -rahan avulla, joka kelpaa useisiin internetin kauppapaikkoihin.

Googlen edustaja Gabriel Strickler sanoo, ettei hyvityksistä tule juuri haittaa yhtiölle, mutta Strickler ei suostunut paljastamaan kuinka moni on ostanut videoita palvelun kautta. Stricklerin mukaan Google aikoo tulevaisuudessa keskittyä mainosrahoitteisiin videoihin, joten kuluttajat eivät voi enää ostaa sisältöä tulevaisuudessa Googlen kautta.

Lähteet:
The Washington Post
The Register


Linkki tähän uutiseen

 

 
Aiheeseen liittyvät uutiset:

  • WWW-videoiden tulevaisuus kuumentaa tunteita (10 joulukuuta 2007)
  • MLB:n DRM-suojaus aiheuttaa harmaita hiuksia kuluttajille (8 marraskuuta 2007)
  • Googlelta avoin ohjelmistoalusta matkapuhelimiin (6 marraskuuta 2007)
  • SanDisk julkaisi TakeTV-videosoittimen ja Fanfare-videokaupan (22 lokakuuta 2007)
  • Google valitsi suomalaisen (9 lokakuuta 2007)
  • Googlen videokauppa korvaa asiakkaidensa ostokset (21 elokuuta 2007)
  • Google ja Universal yhteistyöhön (14 elokuuta 2007)
  • Google luottaa lain turvaan Viacomin YouTube-haasteessa (14 maaliskuuta 2007)
  • Google neuvottelee videoista sisällöntuottajien kanssa (26 helmikuuta 2007)
  • Google mukaan Kiinan P2P-videomarkkinoille (29 joulukuuta 2006)
  • Googlen merkitys mainonnassa kasvaa (2 marraskuuta 2006)
  • Google osti YouTuben 1,3 miljardilla eurolla (10 lokakuuta 2006)
  • Google avaa videokaupan (7 tammikuuta 2006)
  • « Edellinen otsikko
    Digiajan avaus tuo lisää kanavia ja laajakuvaohjelmat
    Seuraava otsikko »
    300-elokuvan teräväpiirtoversiot myyvät hyvin
     Kommentoi!
    Keskustele uutisesta!  
    BlasterX (Senior Member) 12.8.2007 12:49 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Lainaus:
    Vastaava ongelma varjostaa myös muita DRM-tekniikoita käyttäviä digitaalisia kauppapaikkoja
    Hmm... Pistää miettimään mikä ongelman ratkaisu voisi olla?
    AvenZer (Member) 12.8.2007 14:56 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Ei paljoon haittaa, koska CSI ja Surviror sarjat oli ostettavissa vain jos asuu rapakon takana (amerikassa)...
    okse (Senior Member) 12.8.2007 15:36 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti AvenZer:
    Ei paljoon haittaa, koska CSI ja Surviror sarjat oli ostettavissa vain jos asuu rapakon takana (amerikassa)...
    CSI löysin CDON.com:ilta,en kysellyt Survivorista
    kkuula (Senior Member) 12.8.2007 17:12 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    niin ja olikos google vielä kertoillut mitään satuja minkätakia he lopettavat tämän toiminnan?

    Veikkaisin ettei vain tainnut kannattaa varrsinkin noitten sarjojen kanssa kun ne ilmestyy heti ensiesityksen jälkeen hyvänlaatuisena jakoon kaikkialle.. yritäppä siinä sitten myydä jotain vähäkään heikompitasoista DRM:llä sotkettu kukkua, juu ei varmaan kelpaa kellekkään.
    Dylo (Newbie) 12.8.2007 18:36 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    no jaahas... sen olisi voinut mainita että ihan oikeasti tota googlen checkoutia ei käytä juuri mikään sellainen palvelu joka myisi tuotteita kansainvälisesti.. yksikään suomalainen yhtiö ei moista myöskään tue
    blindpeer (Member) 13.8.2007 5:50 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Dylo:
    no jaahas... sen olisi voinut mainita että ihan oikeasti tota googlen checkoutia ei käytä juuri mikään sellainen palvelu joka myisi tuotteita kansainvälisesti.. yksikään suomalainen yhtiö ei moista myöskään tue
    Mutta eihän noita elokuviakaan kait vuokrattu/myyty kansainvälisesti..(?)
    mjk (Senior Member) 13.8.2007 8:04 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Epäillys herää jokos tuo drm-suojaushaittana tai sitten mukana "uhkailemassa" on isopaha susi nimeltä riaa/mpaa...
     Kommentoi
     

    Seuraa uutisiamme RSS-virtana

    Lue AfterDawnin uutiset suoraan haluamallasi RSS-lukijalla tai lisää uutisemme Googlen, Yahoon tai MSN:n aloitussivullesi.

    RSS -syöte
    Lisää Googlen aloitussivulle
    Lisää My Yahoo! -palveluun
    Lisää MyMSN -palveluun

    Hae uutisia

    Hae uutisotsikoita uutisarkistostamme vuodesta 1999 lähtien.

    Multimedia: AfterDawn.com | AfterDawnin keskustelualueet
    Uutiset: IT-alan uutiset | Uutisia puhelimista
    Musiikkia: MP3Lizard.com
    Tuotearviot: Laitevertailu | Vertaa puhelimia | Vertaa kännykkäliittymiä
    Pelit: Pelitiedostot, pelidemot ja trailerit | Blasteroids.com (engl.)
    Ohjelmat: download.fi | AfterDawnin ohjelma-alueet
    International: AfterDawn in English | Software downloads | Free, legal MP3s | Gaming downloads | AfterDawn på svenska
    RSS -syötteet: AfterDawnin uutiset | Uusimmat ohjelmapäivitykset | Keskustelualueiden viestit
    Tietoja: Tietoa AfterDawn Oy:stä | Mainosta sivuillamme | Sivuston käyttöehdot ja tietoja yksityisyydensuojasta
    Ota yhteyttä: Lähetä palautetta | Ota yhteyttä mainosmyyntiimme
     
      © 1999-2008 AfterDawn Oy