AfterDawn logo

Xbox 360 -pelikonsolin takuu pitenee kolmeen vuoteen

Kaarlo Räihä Kaarlo Räihä
15 kommenttia

Microsoftin Xbox 360 -pelikonsolin takuuaika pitenee kolmeen vuoteen. Uusi takuu koskee kaikkia Xbox 360 -pelikonsoleita, jotka kokevat ns. "Red Ring of Death" -ongelmia, eli näyttävät kolmea punaista valoa ja uudistuksen vuoksi Microsoftille tulee noin miljardin dollarin lasku.

Aikaisemmin konsolin takuu on kestänyt Yhdysvalloissa vuoden verran ja Euroopassa kahden vuoden verran.

Pidennetty takuu tulee voimaan takautuvasti, joten jos kuluttaja on joutunut maksamaan koneensa huollosta jotain aikaisemmin, se korvataan hänelle nyt. Näihin korvauksiin sisältyvät myös mahdolliset postikulut, joita konsolin huoltoon lähettämisestä on tullut kuluttajalle.

Takuun pidentymisen myötä Microsoft myönsi, että konsolin kanssa on ollut odotettua enemmän ongelmia. Microsoft ei kuitenkaan tarkentanut mikä tai mitkä ongelmat aiheuttavat konsolin vikaantumista. Myöskään huoltoon tulleiden konsoleiden määrää ei paljastettu. Microsoftin Robbie Bach pyysi kuitenkin kuluttajilta anteeksi, koska konsoleiden hajoaminen on aiheuttanut kuluttajille murheita.


Monet kuluttajat, kuluttajajärjestöt ja analyytikot ovat ottaneet takuun pidentymisen ilolla vastaan. "Tämä on hyvä ja tärkeä päätös Microsoftilta. On hienoa nähdä, että yritys myöntää ongelmat ja myös kantaa vastuun niistä, vaikkakin samalla ongelmien korjaamisen kustannukset nousevat korkeiksi" sanoi Jupiter Researchin analyytikko Michael Gartenberg.

Lähteet:
Xbox.com
BBC News
BetaNews

15 KOMMENTTIA

Ap851/15

Kalliiksi tulee Microsoftille... Ennen julkaisua olisi pitänyt tehdä todella paljon testejä, jotta tältä olisi vältytty.

Sebu922/15

Microsoft on ollut tässä lähiaikoina hyvällä ja reilulla päällä, minulle ainakin jäänyt sellainen kuva. Tuo miljardi tuntuu jo jossain jopa microsoftin kukkarossa, ollen noin kymmenesosan microsoftin viimevuoden nettotuloista; $12.6 miljardia. Yhtä asiaa ihmettelen. Miksi? Eihän kukaan voi heitä pakottaa pidentämään takuutaan, ja tuskin he tuosta ainakaan hyötyvät taloudellisesti. Ehkä seuraavan konsolin useampi uskaltaa ostaa. Imagoon tietysti vaikuttaa.

Meille kaikenkaikkiaan hyvä veto, saattaa saada jopa minut ostamaan tuon konsolin.

jusunakki3/15

Reilu peli!

tuure24/15

Halvemmaksi olisi tullut valmistaa laadukkaammista osista, mutta hyvä näinkin! =)

yogee5/15

"..ja uudistuksen vuoksi Microsoftille tulee noin miljardin dollarin lasku."

"Yhtiö kertoo, että se saattaa joutua kuluttamaan yli miljardi dollaria Xbox 360:n korjauksiin ja pidennettyyn takuuseen kuluvalla vuosineljänneksellään."

APINAKO6/15

Bill maksaa vaikka taskurahoistaan moisen summan...

anamiro7/15

Jaa.. Ehkä olisi kannattanut aikaisemmin tehdä jotain kun ongelmia rupesi ilmaantumaan enemmän.. Eikä antaa "things break" kommentteja.. Aika selvältä se näytti kun on lueskeskellut foorumeita missä määrin niistä kirjoiteltiin.

Sebu928/15

Tuskin sitä pomon lompakosta vedetään, vaan firman pääomasta.

SotaOrava9/15

Eipä suomessa vaikuta, koska kuluttajasuojalaissa on oletettu käyttöikä elikkä koneen pitää kestää se yksi konsolisukupolvi, joten täällä joutuvat korjaamaan ilmaiseksi vaikka takuu olisi 1kk.

jusunakki10/15

^ joo toki jos teet asiasta hirveen hässäkän, ja kun oot lopulta saanut asiasi läpi, niin seuraava konsolisukupolvi onkin jo markkinoillaa...:P

Eli ihan hyvä näin että ei tarvi mitään kuluttajasuojahässäkkää sotkea mukaan, vaan hoituu kuten ennenkin, puhelintuella. Todellakin vaikuttaa Suomessakin

Kaakatus11/15

Vaikka hajoilevat konsolit eivät olekkaan hyvä juttu, niin kyllä Microsoft on ongelmista huolimatta näyttänyt toiminnallaan esimerkkiä. Noinkin suuren investoinnin tekeminen takuu-aikojen takia on suuri plussa imagoon.

himpo12/15

Tuskin 1mrd$ ja 1julkinen anteeksi pyyntö paikkaa imagotappion.
Tuskin kukaan tosissaan harkitsee ostavansa laitetta joka on susi ja varma hajoamaan, vain koska takuuta pidennetään.

Jokainen jotain takuuseen vienyt tajuaa kyllä mikä rasite se on kun siellä liikkeessä selvittää mikä laitteessa mättää ja mitä teki kun se simahti ja ettei ollut ukkosella ja netistä on lukenut tästä tyyppiviasta ja...

paska

maakezu13/15

Esimerkillistä toimintaa, mutta ei se toki silti kannusta pitämään tuota romua enää, ei ois ostohalukkaita? :)

Shadown14/15

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti himpo:
Tuskin 1mrd$ ja 1julkinen anteeksi pyyntö paikkaa imagotappion.
Tuskin kukaan tosissaan harkitsee ostavansa laitetta joka on susi ja varma hajoamaan, vain koska takuuta pidennetään.

Jokainen jotain takuuseen vienyt tajuaa kyllä mikä rasite se on kun siellä liikkeessä selvittää mikä laitteessa mättää ja mitä teki kun se simahti ja ettei ollut ukkosella ja netistä on lukenut tästä tyyppiviasta ja...

paska
Ei kannata sitten ostaa uusia autoja.

maakezu15/15

Eli antaako ne takuun mun roskiin menneelle takuulapullekki ja sille että oon hajottanu poksuttimen palasiksi kattoakseni mitä siellä on jne jne..

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT