User Käyttäjä Salasana  
   
sunnuntai 20.7.2008 / 13:15
Hae:        In English   Suomeksi   På svenska
afterdawn.com > uutiset > hd dvd- ja blu-ray-levyt katoamassa viiden vuoden sisällä?
Näytä aiheet
Uutiset
Uutiset

HD DVD- ja Blu-ray-levyt katoamassa viiden vuoden sisällä?

Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 15.6.2007 23:57

HD DVD- ja Blu-ray-levyt katoamassa viiden vuoden sisällä?Vaikka HD DVD- ja Blu-ray-formaatit eivät ole vielä edes yleistyneet kunnolla, on niiden tulevaisuudella keskinäisen kilpailun lisäksi myös muita uhkia. Microsoftin Richard Doherty uskoo, että molemmat formaatit tulevat katoamaan seuraavan 5-10 vuoden sisällä.

Doherty on Microsoftin viihdesisältöjen konvergenssiyksikön johtaja ja hänen mukaansa kyseessä on optisten levyjen viimeinen sukupolvi. Doherty uskoo, että tulevaisuudessa media tallennetaan kiintolevylle ja siirretään kuluttajalle internetin avulla.

Dohertyn mukaan hyvänä esimerkkinä muutoksesta toimii Xbox LIVE Marketplace, jossa teräväpiirtoinen sisältö on neljä kertaa suositumpaa kuin tavallinen sisältö. Xbox LIVE Marketplacesta käyttäjä voi ladata videoita Xbox 360 -pelikonsolin kiintolevylle ja katsella niitä sitten television kautta.

Dohertyn mukaan Microsoft aikoo tukea HD DVD -formaattia myös jatkossa. Microsoftin syyt HD DVD:n valinnalle ovat levyjen halvemmat valmistuskustannukset verrattuna Blu-ray-levyihin ja paremmat interaktiiviset ominaisuudet Blu-ray-elokuviin verrattuna.

Dohertyn visiot vaativat kuitenkin suurta muutosta, sillä esim. laajakaistayhteyksien nopeudet ovat monin paikoin liian hitaita siihen, että teräväpiirtovideoita voisi siirtää tietokoneelleen tai mediasoittimelleen siedettävässä ajassa. Fyysisen tuotteen katoaminen voi olla myös hankala asia monille kuluttajille, jotka ovat tottuneet omistamaan fyysisen tuotteen, jonka voi tarvittaessa myydä eteenpäin.

Lähteet:
ITviikko
Home Media Magazine


 

 
Aiheeseen liittyvät uutiset:

  • EU tutkii HD DVD- ja Blu-ray-leirien toimia (3 heinäkuuta 2007)
  • Toshiba alensi HD DVD -soittimiensa hintoja (1 heinäkuuta 2007)
  • Blu-ray-leiri jakaa ilmaisia elokuvia (28 kesäkuuta 2007)
  • Xbox 360:n HD DVD -asemaa myyty yli 155 000 kappaletta Yhdysvalloissa (26 kesäkuuta 2007)
  • HD DVD -soittimien myynti kasvussa (12 kesäkuuta 2007)
  • Blu-ray- ja HD DVD -kopiointi pian ehkä laillisestikin (24 toukokuuta 2007)
  • 200 gigatavun Blu-ray-levyjä (19 toukokuuta 2007)
  • Sony promotoi Blu-raytä huumoripitoisella museosivustolla (25 huhtikuuta 2007)
  • Samsung vahvisti HD DVD/Blu-ray -yhdistelmän (15 huhtikuuta 2007)
  • « Edellinen otsikko
    Ylen uusi netti-TV avattu
    Seuraava otsikko »
    Blu-ray-levyjen pinnoite lahoaa?
     Kommentoi!
    Keskustele uutisesta!   Vain 25 uusinta kommenttia on näkyvissä, lue loput kommentit täältä
    welmis (Newbie) 17.6.2007 2:06 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Omaltakohalta tuo fyysisentavaran osto on vähentynnyt 90% siitä kun tietokoneen ostin. En enää kiertele kauppojen aledvd laareja en pyöri kirppareilla ettimässä musaa/elokuvia. Vaan tyhjiä levyjä saa tilattua niin halvalla että ei oikeen kiinnosta maksaa niistä aidoista kansista.
    Musta on tavallaan tullut kertakäyttökuluttaja. Nyt vaan lataan koneen täyteen kuttuuria ja nautin sen kerran ja heitän menemään.
    Aidoille levyille tuskin raaskisin samaa tehdä. Toivottavasti keksivät järkevät hinnat sittenkun meinaavat vaan netin kautta levittää elokuvia/musaa...
    jusunakki (Senior Member) 17.6.2007 6:32 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti maakezu:
    Hmm, jokapaikassa missä nytkin oon käyny niin lukeepi että 4-6gigaa, pitäis varmaan valistaa tätä kansakuntaa...

    DVD:kään ei mahdu noin pieneen tilaan...:P
    maakezu (Junior Member) 17.6.2007 8:28 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    No siinä tapauksessa tuossa netin välityksellä jakamisessa ei oo mitään järkeä ellet omista übernopeeta nettiä..
    Ysf (Senior Member) 17.6.2007 8:48 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti welmis:

    Musta on tavallaan tullut kertakäyttökuluttaja. Nyt vaan lataan koneen täyteen kuttuuria ja nautin sen kerran ja heitän menemään.
    Sehän se tässä länsimaisessa kulttuurissa on idea: osta, osta, osta. kuluta, kuluta, kuluta. Ihmisille on onnistuttu luomaan jonkinlainen tunne, että he tarvitsevat jatkuvasti jotain - kulutus pyörittää maailmaa ja ylikansalliset yhtiöt tahkoavat sillä rahaa. Onneksi ihmisen "luonto" haluaa rajoittaa tuota ylenpalttista kulutusta. Siitä hyvä esimerkki on p2p -verkot ja niiden suosio.

    Miksi joku haluaa korkean resoluution leffoja katsella? Onhan niissä parempi kuvanlaatu.. kun 90% leffoista on sisällöltään sellaista paskaa että oksat pois, niin eikö tuo kuvan-/äänenlaadun parantaminen ole vähän pinnallinen ratkaisu joka on puhtaasti kehitetty sen takia, että ihmiset saataisiin kuluttamaan yhä enemmän ja enemmän.

    Ihmisten pitää saada parempaa vaikka mikä olisi, mutta Miksi?

    Kuitenkin, topikkiin jos palaa niin 5-10v päästä hddvd ja blurayt ovat yleistyneet ja niille alkaa käydä samalla tavalla kuin dvd:lle - kehitetään "olevinaan" jotain parempaa, ja korvaavaa formaattia.

    Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen, edellisen kerran viestiä muokattiin 17.6.2007 5:51

    Peppi_ (Member) 17.6.2007 9:42 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    "kun 90% leffoista on sisällöltään sellaista paskaa että oksat pois, niin eikö tuo kuvan-/äänenlaadun parantaminen ole vähän pinnallinen ratkaisu joka on puhtaasti kehitetty sen takia, että ihmiset saataisiin kuluttamaan yhä enemmän ja enemmän. "


    Eli haluat sanoa, että tuotekehityksen pitäisi istua kaivamassa nenää ja odotella, että taiteilijat saa aikaiseksi parempia leffoja ennen kuin voivat alkaa kehittämään tekniikkaa paremmaksi?

    Nehän nyt on kaksi ihan eri asiaa ja onpa noilla levyillä ja televisioilla vähän jotain muutakin käyttöä kuin elokuvat.
    Ysf (Senior Member) 17.6.2007 10:13 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Peppi_:
    Eli haluat sanoa, että tuotekehityksen pitäisi istua kaivamassa nenää ja odotella, että taiteilijat saa aikaiseksi parempia leffoja ennen kuin voivat alkaa kehittämään tekniikkaa paremmaksi?
    Onko se taiteilijoista kiinni? Mediayhtiöt itse määrittelevät mikä on kannattavaa julkaista ja mikä ei - varsinkin isot monikansalliset yhtiöiden julkaisemista leffoista 90% on heidän kannalta turvallisia "box office hit" -tuotoksia joiden kerronnallinen, kuvallinen tai leffan herättämien tunteiden sisältö on enemmän tai vähemmän kyseenalainen.

    Tekniikan pitäisi tukea ydintuotteita. Nyt tuntuu siltä, että mediafirmat syytävät enemmän ja enemmän rahaa epäolennaisiin asioihin - ydintuote, eli leffat ja niiden sisältö on jäänyt taka-alalle.
    Yhtiöt voisiva panostaa enemmän ydintuotteisiinsa, voisivat laajentaa valikoimaansa ja ottaa enemmän riskejä julkaisujensa kanssa.

    Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen, edellisen kerran viestiä muokattiin 17.6.2007 7:14

    tyson (Senior Member) 17.6.2007 10:15 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    [quote=Yanne]Joo mutta 20 gigan kustannustehokas muistitikku on vielä aikamoista utopiaa ja varmaan hyvin kaukaisessa tulevaisuudessa vielä...

    Heh,heh, 20 gigan muistitikku tulee olemaankin utopistinen käsite. Eikös se tikkujen koko ole aina kasvanyt binäärimuotoisesti tyyliin: 256 Mt, 512 Mt, 1024 Mt, yms. mikäli sama suuntaus jatkuu, emme saa koskaan 20 gigan muistitikkuja markkinoille.
    dovien (Junior Member) 17.6.2007 10:26 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Lainaus:
    Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Yanne:
    Joo mutta 20 gigan kustannustehokas muistitikku on vielä aikamoista utopiaa ja varmaan hyvin kaukaisessa tulevaisuudessa vielä...
    Heh,heh, 20 gigan muistitikku tulee olemaankin utopistinen käsite. Eikös se tikkujen koko ole aina kasvanyt binäärimuotoisesti tyyliin: 256 Mt, 512 Mt, 1024 Mt, yms. mikäli sama suuntaus jatkuu, emme saa koskaan 20 gigan muistitikkuja markkinoille.
    Varmaan 20 gigan muistitikkuja jo löytyy kaupoista? Ainakin verkosta löytyi heti 16 gigan tikku ja ei ole mitenkään järjettömän hintainen.

    http://www.zecs.net/product_details.php?p=658
    maakezu (Junior Member) 17.6.2007 11:26 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Ai, minä luulin että halpa 16giganen vois olla jotain 300€, no ehkä tuo 20 giganen on sittenki jo huomispäivän juttuja :)
    Peppi_ (Member) 17.6.2007 12:21 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    "Tekniikan pitäisi tukea ydintuotteita. Nyt tuntuu siltä, että mediafirmat syytävät enemmän ja enemmän rahaa epäolennaisiin asioihin"

    Mutta tuo koko ajatus on vähän nurinkurinen... "Mitäs sitä parempia töllöjä tässä edes yrittäisi tehdä, kun leffat on kuitenkin ihan paskoja"

    Kyllä varmaan hd pelejen pelaajat arvostavat parempaa tekniikkaa ja kuvaa vaikka kolmoselta tuleekin surkea elokuva.

    Ja kun ne kuitenkin on eri yrityksiä jotka tekevät elokuvia ja kehittävät medioita ja laitteita. Eikö samsung saisi tehdä rahaa, koska universal tuottaa velliä?

    Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen, edellisen kerran viestiä muokattiin 17.6.2007 10:08

    Yanne (Junior Member) 17.6.2007 12:37 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Lainaus:
    Miksi joku haluaa korkean resoluution leffoja katsella? Onhan niissä parempi kuvanlaatu.. kun 90% leffoista on sisällöltään sellaista paskaa että oksat pois, niin eikö tuo kuvan-/äänenlaadun parantaminen ole vähän pinnallinen ratkaisu joka on puhtaasti kehitetty sen takia, että ihmiset saataisiin kuluttamaan yhä enemmän ja enemmän.


    Mulla on kyllä enemmänkin sellainen fiilis, että BluRay/HD-DVD ovat tulleet markkinoille enemmänkin tyydyttämään kysyntää, kuin luomaan sitä... Vähän sama asia kuin DVD:n kohdalla, joka tuli vuosia "myöhässä" markkinoille.

    Asiaa voi ajatella siltäkin kannalta, että olemme katselleet 50 vuotta vanhaan tekniikkaan perustuvaa TV:tä ja sen oheistuotteita jo ikuisuuden, vaikka teräväpiirrosta on puhuttu ainakin 1980-luvulta lähtien. Nyt vihdoin ja viimein olemme siirtymässä teknisesti eteenpäin, ja tähän askeleeseen kuuluu teräväpiirtotelevisioiden ja -lähetysten lisäksi luonnollisesti myös teräväpiirtolevyt.

    Ei mulla todellakaan ole teräväpiirtotekniikan suhteen sellainen fiilis, että sitä olisi kenellekään yritetty hirveellä kiireellä väkisin myydä. Päinvastoin. Olisi saaneet alkaa "myymään" jo aikoja sitten.

    Lainaus:
    Varmaan 20 gigan muistitikkuja jo löytyy kaupoista? Ainakin verkosta löytyi heti 16 gigan tikku ja ei ole mitenkään järjettömän hintainen.

    "Halpa" 20 gigainen tikku tarkoittaa tässä yhteydessä hintaa, joka on mielellään alle yksi euro.

    Jos elokuva maksaa pyöreästi noin 20 euroa, niin ei siitä kovin suurta osuutta kyllä pelkän tyhjän median hintaan heltyne..
    Shadown (AfterDawn Addict) 17.6.2007 20:05 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Lainaus:

    Asiaa voi ajatella siltäkin kannalta, että olemme katselleet 50 vuotta vanhaan tekniikkaan perustuvaa TV:tä ja sen oheistuotteita jo ikuisuuden, vaikka teräväpiirrosta on puhuttu ainakin 1980-luvulta lähtien. Nyt vihdoin ja viimein olemme siirtymässä teknisesti eteenpäin, ja tähän askeleeseen kuuluu teräväpiirtotelevisioiden ja -lähetysten lisäksi luonnollisesti myös teräväpiirtolevyt.

    Aivan.

    Philipsillä on litteitä töllöjä ollut tehtaalla käytössä jo vuosi kymmeniä sitten. Ainoa syy miksei niitä ole tuotu yleisölle, on kustannukset. Vanha putkitekniikkaa oli jo aika päiviä sitten saatu "makseltua" kuluttajien kautta pelkäksi voitoksi, jos lasketaan suunnittelut jne. Kun ihmiset alkoivat vonkaamaan uutta, niin sitä annettiin. Jos vieläkin ihmiset olisivat putkitölläihin tyytyväisiä, niin tuskinpa meillä olisi vieläkään LCD telkkuja kuin jossain tehtailla seinillä muistutuksena siitä mitä joskus on tuleva.

    Nykyisin ihmiset ampuvat itseään jalkaan. Halutaan uutta ja hieno kokoajan ja mitä olemme saaneet? Olemme saaneet joukon erilaisia standardeja ja ristiriitoja niiden yhteen liittämikseksi ja se maksaa.

    Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen, edellisen kerran viestiä muokattiin 17.6.2007 17:06

    Yanne (Junior Member) 17.6.2007 21:54 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Lainaus:
    Nykyisin ihmiset ampuvat itseään jalkaan. Halutaan uutta ja hieno kokoajan ja mitä olemme saaneet? Olemme saaneet joukon erilaisia standardeja ja ristiriitoja niiden yhteen liittämikseksi ja se maksaa.

    En mä nyt sanoisi että se mitään "jalkaan ampumista" on, että halutaan uutta ja hienompaa tekniikkaa... Aika tylsää olisi elämä, jos teknistä high-endiä edustaisi kodeissa joku 70-luvun Telefunken.
    Shadown (AfterDawn Addict) 17.6.2007 22:03 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Lainaus:

    En mä nyt sanoisi että se mitään "jalkaan ampumista" on, että halutaan uutta ja hienompaa tekniikkaa... Aika tylsää olisi elämä, jos teknistä high-endiä edustaisi kodeissa joku 70-luvun Telefunken.
    Joskus on vain parempi pitää joku tekniikka sivussa.

    Mitä esim. nyt voitetaan, kun on kaksi "HD-DVD:tä" kilpasilla? Ei mitään.
    Yanne (Junior Member) 17.6.2007 22:34 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Lainaus:
    Mitä esim. nyt voitetaan, kun on kaksi "HD-DVD:tä" kilpasilla? Ei mitään.

    No on se parempi että on kaksi standardia kuin ei yhtään. Sitä paitsi hybridisoittimet tulevat takaamaan sen, ettei tällä ole kuluttajalle mitään merkitystä.
    Shadown (AfterDawn Addict) 18.6.2007 4:40 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Lainaus:

    No on se parempi että on kaksi standardia kuin ei yhtään. Sitä paitsi hybridisoittimet tulevat takaamaan sen, ettei tällä ole kuluttajalle mitään merkitystä.
    ...paitsi hinta.

    Minä kyllä näkisin paremminkin, että olisi yksi standardi, johon kaikki panostaisivat ja hinnat pysyisivät paremmalla tasolla ja kuluttajien ei tarvitsisi jännätä toimivuuksia.
    Yanne (Junior Member) 18.6.2007 15:59 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Lainaus:
    Minä kyllä näkisin paremminkin, että olisi yksi standardi, johon kaikki panostaisivat ja hinnat pysyisivät paremmalla tasolla ja kuluttajien ei tarvitsisi jännätä toimivuuksia.

    Tottakai kaikki sitä haluaisivat ja siihen pyrittiin, mutta se ei nyt vaan toteutunut. Tähän on tyytyminen.
    Shadown (AfterDawn Addict) 18.6.2007 17:10 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Lainaus:

    Tottakai kaikki sitä haluaisivat ja siihen pyrittiin, mutta se ei nyt vaan toteutunut. Tähän on tyytyminen.
    Piiripienipyörii... niin kun se ongelma on juuri se, että kun ihmiset haluaa hillitöntä kehitystä, niin tulee töötistä kokoajan uutta kun vielä vanhatkaan keksinnöt ole tulleet markkinoille. Näin ollen olemme tilanteessa, että on miljoona eri standardia maailmassa kun ihmiset hokaa jo uutta.

    Sitten vielä sanotaan "äänestämme lompakoilla". Joo, kannattaisi jättää kokonaan tukemati joku osa-alue ja ostaa vain yhtä niin joskus tällänen mielettömyys loppuisi.
    Yanne (Junior Member) 18.6.2007 17:24 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Lainaus:
    Sitten vielä sanotaan "äänestämme lompakoilla". Joo, kannattaisi jättää kokonaan tukemati joku osa-alue ja ostaa vain yhtä niin joskus tällänen mielettömyys loppuisi.

    En mä koe tilannetta mitenkään ongelmalliseksi... Mielestäni liitoittelet nyt aika pahasti. :)

    Ei esimerkiksi videotuotteiden suhteen kyse ole siitä, että joka vuosi pukkaisi jotain uutta markkinoille... Ensin oli Beta/VHS, sitten tuli DVD, ja nyt meillä on BluRay/HD-DVD. Kaksi ensimmäistä on osittain hengissä edelleen. (Lisäksi pari pienempää standardia kävi tyydyttämässä väliajan marginaalikysyntää, eli Video-CD ja D-VHS.)

    Ja siinä mielessä kuluttajat äänestävätkin lompakoilla, että teräväpiirtolevyjen standardisotku varmasti hidastaa levyjen yleistymistä ennen kuin halpoja hybridisoittimia alkaa tulla markkinoille.
    Shadown (AfterDawn Addict) 18.6.2007 18:07 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Lainaus:
    Ja siinä mielessä kuluttajat äänestävätkin lompakoilla, että teräväpiirtolevyjen standardisotku varmasti hidastaa levyjen yleistymistä ennen kuin halpoja hybridisoittimia alkaa tulla markkinoille.
    Naulankaantaan. Siinähän se juuri onkin. Ostetaan kaikkia jonkunverran tai ei ollenkaan ja voimme taata sotkun jatkuvan. Sotkun jatkuminen ei hyödytä ketään. Vähiten aivan peruskuluttajia, jotka vuokraavat levyn vuokraamosta ja menevät kotiin ja huomaavat, ettei toimikkaan.

    Mainitsit joitakin muita standardeja ja nehän juuri tippuivat, koska niitä ei selkeästi tuettu. Oikeastihan ne ei tyydyttänyt mitään. Olivat vain pelkkiä visioita, joihin kaikki ei edes koskaan törmänneet.
    Yanne (Junior Member) 18.6.2007 23:00 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Lainaus:
    Mainitsit joitakin muita standardeja ja nehän juuri tippuivat, koska niitä ei selkeästi tuettu. Oikeastihan ne ei tyydyttänyt mitään. Olivat vain pelkkiä visioita, joihin kaikki ei edes koskaan törmänneet.

    Mun käsittääkseni Video-CD oli ihan kohtalaisen suosittu Aasiassa... Itseltänikin löytyy yksi Video-CD -levy (pornoa:). Kyseisen standardin elo jäi lyhyeksi lähinnä siksi, että teknisesti parempi DVD tuli pian markkinoille.

    Kannattaa myös muistaa, että Video-CD ei varsinaisesti ollut kokonaan uutta tekniikkaa, vaan ainoastaan "paperi" siitä, kuinka MPEG1-videotiedosto tallennetaan tavalliselle CD-levylle.

    D-VHS:lle oli ihan selkeä markkinarako teräväpiirtolähetysten toistamisessa ja tallentamisessa aikana ennen BluRay/HD-DVD:tä ja osittain niiden aikanakin. Miksikään kaiken kansan tekniikaksi tätä tuskin oli edes tarkoitettu.
    Yanne (Junior Member) 18.6.2007 23:07 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Niin eikä toi Video-CD kokonaan kuollut ole vieläkään.. Kaikki DVD-soittimet ja tietokoneet osaavat toistaa Video-CD -levyjä, ja monet käyttävät tätä tallennusmuotoa esimerkiksi kotivideoita tehdessään.
    Shadown (AfterDawn Addict) 19.6.2007 7:10 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Yanne:
    Niin eikä toi Video-CD kokonaan kuollut ole vieläkään.. Kaikki DVD-soittimet ja tietokoneet osaavat toistaa Video-CD -levyjä, ja monet käyttävät tätä tallennusmuotoa esimerkiksi kotivideoita tehdessään.
    Kuten sanoit, niin sehän ei ole varsinainen standardi, vaan tapa tallentaa CD:lle. Joten siitä nyt on turha edes keskeustella.

    D-VHS kuoli ihan siksi, koska oli tulossa DVD, joka oli huomattavasti halvempi tallennustapa ja siksi sitä ei kustantamot lähteneet tukemaan. Muuten se varmasti olisi tullut VHS:n korvaajaksi.
    yogee (Junior Member) 19.6.2007 7:22 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Eiköhän tämänkin formaattisodan ratkaise porno. Ymmärtääkseni porno ratkaisi tuon Beta/VHS -sodan kun Betalle ei suostuttu laittamaan pornoa mutta VHS:lle kyllä. Ja vaikka nyt isot vuokraamot ovat valitsemassa BlueRay:n niin pornoa näille levyille ei tule. Joten HD-DVD voittoon!
    kolmis (Member) 19.6.2007 7:46 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    tää on taas tätä vähän niinkuin mietin sitä että miksi onkaan dvd+ ja dvd- levyjä vaikka toinen olisi riittänyt...
    noh taas jää kumpikin formaatti markkinoille kuitenkin jos ei muuten onnaa.
    Shadown (AfterDawn Addict) 19.6.2007 8:49 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti yogee:
    Eiköhän tämänkin formaattisodan ratkaise porno. Ymmärtääkseni porno ratkaisi tuon Beta/VHS -sodan kun Betalle ei suostuttu laittamaan pornoa mutta VHS:lle kyllä. Ja vaikka nyt isot vuokraamot ovat valitsemassa BlueRay:n niin pornoa näille levyille ei tule. Joten HD-DVD voittoon!
    Alkuun ajattelin samoin ja varmaan olisi voinutkin ratkaista. Nyt vain on käynyt niin, että pornoa saakin tallentaa Blu-Ray:lle.

    Mitä tulee tuohon plus/miinus juttuun, niin se oli yksi älyttömin asia. Onneksi se rajoittuihin lähinnä tallentamiseen (Kotipolttoisuus).
     Kommentoi
     

    Seuraa uutisiamme RSS-virtana

    Lue AfterDawnin uutiset suoraan haluamallasi RSS-lukijalla tai lisää uutisemme Googlen, Yahoon tai MSN:n aloitussivullesi.

    RSS -syöte
    Lisää Googlen aloitussivulle
    Lisää My Yahoo! -palveluun
    Lisää MyMSN -palveluun

    Hae uutisia

    Hae uutisotsikoita uutisarkistostamme vuodesta 1999 lähtien.

    Multimedia: AfterDawn.com | AfterDawnin keskustelualueet
    Uutiset: IT-alan uutiset | Uutisia puhelimista
    Musiikkia: MP3Lizard.com
    Tuotearviot: Laitevertailu | Vertaa puhelimia
    Pelit: Pelitiedostot, pelidemot ja trailerit | Blasteroids.com (engl.)
    Ohjelmat: download.fi | AfterDawnin ohjelma-alueet
    International: AfterDawn in English | Software downloads | Free, legal MP3s | Gaming downloads | AfterDawn på svenska
    RSS -syötteet: AfterDawnin uutiset | Uusimmat ohjelmapäivitykset | Keskustelualueiden viestit
    Tietoja: Tietoa AfterDawn Oy:stä | Mainosta sivuillamme | Sivuston käyttöehdot ja tietoja yksityisyydensuojasta
    Ota yhteyttä: Lähetä palautetta | Ota yhteyttä mainosmyyntiimme
     
      © 1999-2008 AfterDawn Oy