User Käyttäjä Salasana  
   
lauantai 17.5.2008 / 21:29
Hae:        In English   Suomeksi   På svenska
afterdawn.com > uutiset > tuomari antaisi torrentspyn käyttäjätiedot mpaa:lle
Näytä aiheet
Uutiset
Uutiset

Tuomari antaisi TorrentSpyn käyttäjätiedot MPAA:lle

Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 10.6.2007 19:50

Tuomari antaisi TorrentSpyn käyttäjätiedot MPAA:lleElokuvateollisuuden etujärjestö MPAA on saamassa itselleen merkittävän edun Yhdysvalloissa, kun liittovaltion tuomari Jacqueline Chooljian määräsi, että torrent-tiedostojen hakukoneena toimivan TorrentSpyn on aloitettava keräämään yhdysvaltalaisten käyttäjiensä käyttäjätietoja ja luovutettava ne sitten MPAA:lle.

TorrentSpy ei ole aiemmin kirjannut ylös käyttäjiensä toimia sivustolla ja tämä seikka ilmoitetaan selvästi myös sivuston yksityisyyden suojaa koskevassa osiossa. TorrentSpylla on ensi viikon tiistaihin asti aikaa valittaa päätöksestä.

Jos päätös tulee voimaan tarkoittaa se TorrentSpyn asianajajan mukaan sitä, että yhdysvaltalaisten pääsy sivustolle tullaan estämään, jottei heidän yksityisyytensä vaarannu. Tämän lisäksi tekijänoikeusjärjestöt voivat jatkossa vaatia samaa käsittelyä myös muille sivustoille, joiden käyttäjien epäillään rikkovan tekijänoikeuksia.

MPAA:n ja TorrentSpyn välinen oikeustapaus sai alkunsa viime vuoden helmikuussa, jolloin MPAA haastoi useita P2P-sivustoja oikeuteen. Sivustoja syytettiin tekijänoikeusrikkomuksen avustamisesta, koska MPAA:n mielestä sivustot auttavat ihmisiä tekijänoikeuksien rikkomisessa. Sivustojen ylläpitäjät vertaavat sivustojansa hakukoneisiin ja heidän mielestään toiminnassa ei ole mitään laitonta.

Lähteet:
Piraattiliitto
News.com


 

 
Aiheeseen liittyvät uutiset:

  • isoHunt estää amerikkalaishaut (25 syyskuuta 2007)
  • MPAA ei pidä Pirate Bayn ja Piraattipuolueen toimia laillisina (13 syyskuuta 2007)
  • TorrentSpy estää yhdysvaltalaisten tekemät haut (29 elokuuta 2007)
  • MPAA haastoi Peekvidin ja YouTVPC:n oikeuteen (28 kesäkuuta 2007)
  • BREIN koettaa lopettaa Demonoidin toimintaa (27 kesäkuuta 2007)
  • TorrentSpy ja isoHunt aloittavat sisällön suodattamisen (26 kesäkuuta 2007)
  • Mininova rikkoi kahden miljardin latauksen rajan (14 kesäkuuta 2007)
  • MPAA haluaa käyttäjäystävällisyyttä DRM:ään (29 huhtikuuta 2007)
  • MPAA lobbasi nurin valehtelun kieltävän lain (1 joulukuuta 2006)
  • TorrentSpy syyttää MPAA:ta hakkerin palkkaamisesta (26 toukokuuta 2006)
  • MPAA:lta syyteryöppy piraattisivustoille (27 helmikuuta 2006)
  • « Edellinen otsikko
    AfterDawnille kahdeksan vuotta mittariin
    Seuraava otsikko »
    YouTube matkapuhelimiin ensi vuoden aikana
     Kommentoi!
    Keskustele uutisesta!  
    blindpeer (Junior Member) 10.6.2007 20:30 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Tää piraattien metsästys touhu on kyllä mennyt jo pitkän aikaan metsään, ja syvälle. Mutta tämä on kyllä jo jotain käsittämätöntä :/ Eiku vaan kuukkelikin kirjaamaan kaikkien Yhdysvaltalaisten käyttäjien käyttäjätiedot ja luovuttamaan ne Mafialle (lue: MPAA:lle) niin eiköhän töitä riitä ko. järjestöllä vielä "muutamaksi" vuodeksi eteenpäin.. Sillä saattaahan Googlenkin käyttäjät rikkoa tekijänoikeuslakia, kuten myös kaikkien muidenkin hakukoneiden käyttäjät..
    B0nzo (Newbie) 10.6.2007 22:43 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti blindpeer:
    Tää piraattien metsästys touhu on kyllä mennyt jo pitkän aikaan metsään, ja syvälle. Mutta tämä on kyllä jo jotain käsittämätöntä :/ Eiku vaan kuukkelikin kirjaamaan kaikkien Yhdysvaltalaisten käyttäjien käyttäjätiedot ja luovuttamaan ne Mafialle (lue: MPAA:lle) niin eiköhän töitä riitä ko. järjestöllä vielä "muutamaksi" vuodeksi eteenpäin.. Sillä saattaahan Googlenkin käyttäjät rikkoa tekijänoikeuslakia, kuten myös kaikkien muidenkin hakukoneiden käyttäjät..
    väittäisin että homman nimi o vieläki se, ett US ja A tarvii kipeesti massii sotimiseen, öljy ei auta koska sen takii soditaan ku ei oo sitä öljyy, tulonlähteeksi jää verot. Mietippäs kui paljon rahaa ne nykysin törsää kaikennäköseen paskaan/keskinkertaiseen leffaan, ja meiti kui paljon veroi niist saa, jo pelkästään tekemisest, julkasust, mainonnast,leffateatterit, dvd't...(ehkä wähän eri järjestyksess) ja sitt jengi ihmettelee miks kaikki parhaimmat leffat ei näy ees leffateatteriss. Esim Equilibrium, Shaun of the dead tuli Suomeen vasta Dvd'nä, animella kesti iha vitusti aikaa päästä ees telkkarii muuna ku Pokemonina, selitys tähä laatulagiin on se ett ne o kaikki lowbudjet elokuvia. Mutta tossahan elokuvan tekijät voittaisivat maksamatta kymmeniä miljoonii dollareit veroo elokuvan tekemisesta.
    SSaarinen (Senior Member) 11.6.2007 4:56 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Nyt lähti Bonzon juna sivuraiteelle ja kovaa! :)

    Lobbaajat Jenkeissä osaavat pitää puolensa, koska rahaa tulee suurilta media- ja viihdealan yhtiöiltä, joten heidän alaa kannattaa suojella kovin keinoin. Harmi vain, että useimmilla "päättäjillä" sellainen harhaluulo, että jokainen waretettu cd on suoraan pois levy-yhtiöiden taskusta. Tai sitten ne eivät vain välitä, mutta menevät yleisen mielipiteen mukana. Kuvitelkaapa jokin senaattori puolustamassa p2p-asiaa....

    Edit* Verbaalista taiteilua

    Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen, edellisen kerran viestiä muokattiin 11.6.2007 1:59

    Maksavaan (Newbie) 11.6.2007 5:49 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    No joo, taas tällainen mainoskampanja, kannattaa muistaa jenkeissä lähestyvät senaattorien ja kuvernöörien vaalit, joihin perinteisesti tuomarit ovat aktiivisesti osallistuneet.
    Perinteinen uho/tuho uppoaa jenkkeihin kuin kuuma veitsi voihin :)
    okse (Senior Member) 11.6.2007 9:37 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti SSaarinen:
    Nyt lähti Bonzon juna sivuraiteelle ja kovaa! :)

    Lobbaajat Jenkeissä osaavat pitää puolensa, koska rahaa tulee suurilta media- ja viihdealan yhtiöiltä, joten heidän alaa kannattaa suojella kovin keinoin. Harmi vain, että useimmilla "päättäjillä" sellainen harhaluulo, että jokainen waretettu cd on suoraan pois levy-yhtiöiden taskusta. Tai sitten ne eivät vain välitä, mutta menevät yleisen mielipiteen mukana. Kuvitelkaapa jokin senaattori puolustamassa p2p-asiaa....

    Edit* Verbaalista taiteilua


    Olet aika oikessa,(junastakin.)sekä lobbaajista nehän ne melkein maksavat jonkun senaattorin kampanjat ei ne kaikki sielläkään sotia halua vaan mammonaa itselleen ja sitähän näillä yhtiöillä on jakaa näille lobbaajille.
    aitzo (Newbie) 11.6.2007 12:23 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    En oikeen ymmärrä kun täällä kommenteissa aina rinnastetaan yhdysvaltojen valtio ja yhdysvaltalaiset yritykset niin kuin niillä olisi sama tilipussi.
    SSaarinen (Senior Member) 11.6.2007 12:44 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Edit* Jotain ihan turhaa paskaa

    Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen, edellisen kerran viestiä muokattiin 11.6.2007 9:56

    Stanner (Member) 11.6.2007 13:37 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti aitzo:
    En oikeen ymmärrä kun täällä kommenteissa aina rinnastetaan yhdysvaltojen valtio ja yhdysvaltalaiset yritykset niin kuin niillä olisi sama tilipussi.
    No ainakin ne yritykset maksaa veroa valtiolle. Mitä enemmän yhdysvaltalaiset yritykset tekevät rahaa, sitä enemmän myös valtio saa siitä verorahoja.

    Tarkalleen en noita jenkkien systeemejä kuitenkaan tiedä, joten enpä sitten tiedä paljonko se käytännössä vaikuttaa.
    Ysf (Senior Member) 11.6.2007 14:35 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti aitzo:
    En oikeen ymmärrä kun täällä kommenteissa aina rinnastetaan yhdysvaltojen valtio ja yhdysvaltalaiset yritykset niin kuin niillä olisi sama tilipussi.
    MPAA/RIAA rinnastaa piratistmin terrorismiin joten miksi ei muut saisi käyttää rinnastuksia. Toisaalta aitzon mainitsema rinnastus on minusta aivan aiheellinen, ainakin ylikansallisten yritysjättien kohdalta.

    Sen verran pahasti ovat monet poliitikot ajaneet asiaa puhtaasti isojen firmojen "edustajien" kommenteilla että ihan pahaa tekee katsoa.. Ihan niinkuin Don Lipponen eräässä puheessaan oli "lainannut" (kappale lähes identtistä tekstiä) ydinvoiman päälobbausjärjestön raporttia. Aivan niin kuin suomen TO-lain valmisteluryhmää johti yllättäen mediafirmojen etujärjestön nokkamies.

    Miksi pitäisi kuvitella, että maassa jossa vielä selvemmin lobbausta tapahtuu, olisi jotenkin erilainen toimintatapa? Mitä isot edellä, sitä pienet perässä.

    Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen, edellisen kerran viestiä muokattiin 11.6.2007 11:36

    Raattis (Newbie) 11.6.2007 23:15 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Jos jenkeiltä estettäs pääsy kaikille MPAA:n mielestä riminaalisille sivustoille seuraisi vaan, että Proxyjen käyttö lisääntyis räjähdysmäisesti, ja jenkkien tekijänoikeusmafialla ois yksi tekosyy vähemmän kiusata tavallisia ihmisiä.

    Tai sitten joku vaan heilauttaa sananvapauskorttia, jonka rinnalla jopa MPAA kalpenee.
    Attin (Newbie) 12.6.2007 9:16 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Siis ei jumalauta... huoh... -_-

    perkele... pitsakin paloi kun oli liian kauan uunissa kun jäin lukemaan tätä uutista ja kommentteja

    Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen, edellisen kerran viestiä muokattiin 12.6.2007 6:17

    Samiv93 (Member) 12.6.2007 13:33 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Joo ei tuu kesää sama ku laittavat googlenki kerää nimejä googlehan se periaatteessa kaikista pahin on kun sieltä ne kaikki torrentit jne. löytyy! kyllä on menny tuon piratismin estäminen melkoseksi touhuksi!
    tuputetaan kaiken mailman pilipali modeemit yms. ihmisille! kokemusta nimittäin on!
    okse (Senior Member) 13.6.2007 13:02 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Tämä torrentin ja muidenkin kuin heidän takaa-ajonsa on mielestäni vähän samankaltaista kun oliEnnen muinoin kasetti kopijoitsioiden jahti ja takaa ajo niin musiikin kuin videonkin osalta,sitten keksi joku älypää että laitetaan voimaan kasetti vero ja jaetaan sieltä tekijöille rahat.Kuinka ollakkaan kukaan ei tämän jälkeen enään lähtenyt jahtiin ei Kytät eikä muut, siitä vain kopioimaan ei varmaan mene kauaa kun herrat päättää että laajakaista operaattorit voivat ottaa veroa laajakaistan käyttäjiltä vähän joka megalta kun tankataan mitä hyvänsä kotiin päin ,tän jälkeen ei tarvitse hakea kenenkään koneita.Hänen kotoansa.keräävät vaan rahat,taas on kaikki hyvin ja he elivät onnellisina elämänsä loppuun asti,älkää sanoko että näin käy?
     Kommentoi
     

    Seuraa uutisiamme RSS-virtana

    Lue AfterDawnin uutiset suoraan haluamallasi RSS-lukijalla tai lisää uutisemme Googlen, Yahoon tai MSN:n aloitussivullesi.

    RSS -syöte
    Lisää Googlen aloitussivulle
    Lisää My Yahoo! -palveluun
    Lisää MyMSN -palveluun

    Hae uutisia

    Hae uutisotsikoita uutisarkistostamme vuodesta 1999 lähtien.

    Keskustelut

    Lista viimeksi päivittyneistä
    viestiketjuista
    keskustelualueillamme.
     

    Lisää...

    Multimedia: AfterDawn.com | AfterDawnin keskustelualueet
    Musiikkia: MP3Lizard.com
    Pelit: Blasteroids.com (engl.)
    Ohjelmat: download.fi | AfterDawnin ohjelma-alueet
    International: AfterDawn in English | Software downloads | Free, legal MP3s | Gaming downloads | AfterDawn på svenska
    RSS -syötteet: AfterDawnin uutiset | Uusimmat ohjelmapäivitykset | Keskustelualueiden viestit
    Tietoja: Tietoa AfterDawn Oy:stä | Mainosta sivuillamme | Sivuston käyttöehdot ja tietoja yksityisyydensuojasta
    Ota yhteyttä: Lähetä palautetta | Ota yhteyttä mainosmyyntiimme
     
      © 1999-2008 AfterDawn Oy