AfterDawn logo

Tier irtosanoo 22% henkilöstöstään

Petteri Pyyny Petteri Pyyny

Korkojen noustua voimakkaasti vuoden 2022 lopulla, on vuosia kestänyt teknologiayritysten kultainen ajanjakso pysähtynyt kuin seinään. Tokihan tilanne ei koske niitä onnekkaita yrityksiä, jotka ehtivät kammeta itsensä voitollisiksi - mutta muille tilanne on ollut karu.

Uudet teknologiayhtiöt toimivat pitkälti siten, että riskirahoituksella kasvetaan todella hurjaa vauhtia, tavoitteena kaapata kokonainen markkina itselleen. Ja vasta tietyn suuruusluokan saavuttamisen jälkeen, aletaan pohtimaan yrityksen voitolliseksi puristamista. Eli kasvuvuodet on tarkoituskin tehdä tappioita - paljon.

Korkojen nousu vain vei löysän rahan markkinalta, joten nyt sijoittajat vaativatkin yrityksiä kääntämään liiketoimintansa voitolliseksi - mielellään heti.

Tähän kurimukseen on ajautunut myös saksalainen Tier. Yhtiö tunnetaan Suomessa pääasiassa sen vuokrattavista sähköpotkulaudoista - ja joissain kaupungeissa myös yhtiön vuokrattavista sähköpolkupyöristä.


Yhtiö on edelleen rankasti tappiollinen ja tappiokierteen pysäyttämiseksi Tier on irtisanonut henkilöstöään hengästyttävää tahtia. TechCrunchin mukaan Tier on irtisanonut henkilöstöään tämän vuoden toukokuussa ja viime vuoden elokuussa - ja nyt potkut saa 22% jäljelläolevista työntekijöistä.

Yhtiö vaikuttaa myös tutkivansa tarkemmin markkinoita, joissa se aikoo jatkossakin toimia. Yhtiön itsensä mukaan se on jo voitollinen 80% maista, joissa se toimii. Ensi kesää odotellessa voi hyvinkin olla, että Tier on kadonnut osasta suomalaisiakin kaupunkeja - jos yhtiö on todennut, että liiketoimintaa ei kyseisissä kaupungeissa saada kannattavaksi lyhyessä ajassa.

Tier ei toki ole todellakaan ainoa sijoittajien pihdeissä pyristelevä yhtiö. Jos olet huomannut viime aikoina, että yhä useampi teknologia yritys yrittää saada kuluttajat maksamaan tuotteistaan, yhä erikoisimmilla tavoilla - taustalla on täsmälleen sama syy.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki