AfterDawn logo

Yhdysvalloissa lakialoite, joka kieltää ydinaseiskut tekoälyn päätösten pohjalta

Petteri Pyyny Petteri Pyyny

Yhdysvaltain kongressi ryhtyy käsittelemään uutta lakiehdotusta, joka kieltäisi ydinkärkiä sisältävien ohjusten laukaisun puhtaasti tekoälyn tekemien päätelmien pohjalta. Lakialoitteen takana on kongressiedustajia sekä demokraattien että republikaanien riveistä, eli kyseessä on kohtuullisen harvinainen, molempien puolueiden tukema lakialoite.

Aloite vaatii, että jatkossa kaikki ydinaseiden käyttöön liittyvät päätökset pohjautuvat "ihmisten tekemiin arvioihin" tilannekuvasta, jossa ydinaseita päätetään käyttää.

Koska elämme kiihtyvällä tahdilla digitaloituvassa maailmassa, meidän täytyy varmistaa, että vain ja ainoastaan ihmisillä on valta komentaa, ohjata ja antaa laukaisukäski ydinaseillemme - eikä roboteilla. Tämän vuoksi olen ylpeä voidessani esitellä (kongressille) Block Nuclear Launch by Autonomous Artificial Intelligence -lakialoitteen. Meidän täytyy pitää ihmiset mukana päätäntäketjussa, jossa tehdään päätöksiä elämästä ja kuolemasta - etenkin, kun ne päätökset koskevat kaikkein vaarallisimpia aseitamme", lakialoitteen yksi allekirjoittajista Ed Markey sanoi lain esittelytilaisuudessa.


Lakialoite kokonaisuudessaan on luettavissa Markeyn omilta senaatin sivuilta.

Yhdysvaltain politiikka on ollut viime vuodet pahasti jakautunutta, joten puoluerajat ylittävä lakialoite on virkistävä poikkeus. Ja samalla lakialoite kuulostaa helpohkolta hyväksyttävältä, koska sen sisältöhän on käytännössä se, että ei annettaisi algoritmeille pääsyä ainakaan ydinaseisiin.

uutiskuva: ruutukaappaus WarGames -elokuvasta

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki