AfterDawn logo

Legenda, joka suunnitteli Pac-Manin ulkonäön, on kuollut

Petteri Pyyny Petteri Pyyny

Japanilainen pelisuunnittelija Hiroshi Ono on kuollut.

Ono tunnettiin parhaiten legendaaristen 1980-luvun pelihahmojen taiteellisena suunnittelijana, miehenä, joka teki hahmoista ikonisia spritejä. Spritet olivat 1980-luvun peleissä käytännössä 8x8 pikselin tai 16x16 pikselin kokoisia hahmoja, joten luovuutta niiden suunnitteluun vaadittiin paljon.

Onon tunnetuin hahmo on ehdottomasti Pac-Man, jonka ruuduille näkyneen visuaalisen ilmeen hän suunnitteli. Myös sellaiset 1980-luvun klassikot kuten Dig Dug ja Xevious saivat ulkoasunsa syntyivät Onon suunnittelemina.

Ono tunnettiin pelipiireissä lisänimellä Mr Dotman, johtuen juurikin hänen kyvystään tehdä pienen pienellä resoluutiolla ja vähäisellä määrällä pikseleitä unohtumattomia hahmoja.

Ono loi uransa japanilaisen Namcon leivissä, jossa hän aloitti pelisuunnittelijana vuonna 1979. Namcossa (josta myöhemmin tuli Bandai-Namco) Ono viihtyi aina vuoteen 2013 saakka, jolloin hän siirtyi freelance-suunnittelijaksi.


Mr Dotmanin kuolemasta kerrottiin miehen virallisella Twitter-tilillä:

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki