AfterDawn logo

S-ryhmän ABC-latausasemien ketju aloitti, rakennusvauhti on hurja

Petteri Pyyny Petteri Pyyny

Kuten keväällä uutisoimme, aikoo S-ryhmään kuuluva ABC avata koko maan kattavan sähköautojen latausasemien ketjun. Nyt ensimmäiset latausasemat ovat jo avattuja ja rakentamisen vauhti vain kiihtyy.

Ensimmäisenä ABC-latausasema aloitti hieman ennen vappua, 27.4. Itäkeskuksen Prismassa, Helsingissä. Tällä viikolla ketju laajentui Espoon Olarin Prisman yhteyteen avatulla latausasemalla. Myös muualla Suomessa on pistetty tohinaksi, mm. Oulussa on jo ensimmäinen ABC-latausasema avoinna.

S-ryhmä rakentaa kaikkiin uusiin kohteisiin neljä peruslatauspistettä ja neljä teholatauspistettä. Osa teholatauspisteistä on toteutettu suurtehotekniikalla eli niillä voidaan autoa ladata jopa 150 kW tehoilla.

Lataus on alkuvaiheessa osassa latauspisteistä täysin ilmaista - kokeilun aikana S-ryhmä kerää käyttäjäkokemuksia ja palautetta, jotta ketju pystyy jatkossa suunnittelemaan laajentumista paremmin todellisten tarpeiden mukaan.


S-ryhmä aikoo laajentaa ABC-latausasemien verkon koko maan kattavaksi vuoden 2024 loppuun mennessä. Latauksen maksamiseen ja hallintaan käytetään ABC Mobiili -sovellusta.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki