AfterDawn logo

Facebookin uusi työkalu auttaa siistimään some-historiaa

Matti Robinson Matti Robinson

Meille boomereille ja muille vanhoille sosiaalinen media on tullut tutuksi aikuisiällä, jolloin otsalohko on jo kehittynyt pääosin tarpeeksi tekemään jokseenkin fiksuja ratkaisuja. Silti jopa vanhemmille on varmasti tapahtunut ajoittain hölmöilyjä, nuoremille varmasti useastikin.

Vaikka internetistä poistaminen on usein mahdotonta, erityisesti jos mokailut on ehditty ottaa talteen, niin paremmat kontrollit oman datan hallinnoimiseen ovat erittäin tervetulleita. Tähän apua tuo Facebookin uusi Manage Activity -työkalu, jonka avulla voi poistaa tai arkistoida vanhoja julkaisuja, kertoo Tech Crunch.

Nyt julkaisuja ei tarvitse käydä läpi yksi kerrallaan vaan julkaisuja voi poistaa esimerkiksi sisällön tai päivämäärän perusteella. Suodattimiin kuuluu lisäksi tägätyt henkilöt, joten vaikkapa exän kanssa otetut kuvat saa nykyiseltä rakkaalta piiloon äkkipikaa.

Poistamisen jälkeen Facebook tarjoaa vielä 30 päivän ajan mahdollisuuden tuoda sisällön takaisin ennen kuin ne poistetaan kokonaan.


Jo tässä vaiheessa työkalusta on hyötyä monelle, mutta Facebook lupaa parantaa sitä jatkossa ja tuoda uusia ominaisuuksia julkikuvan hallintaan.

Ominaisuus lisätään käyttäjille pikkuhiljaa ja ensimmäisenä se löytyy mobiilisovelluksen Toimintaloki-osiosta.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki