AfterDawn logo

Mainokset saapuvat Instagramin IGTV -videonjakopalveluun - mainoksien tuotoista osa sisällöntuottajille

Janne Yli-Korhonen Janne Yli-Korhonen

IGTV tai Instagram TV esiteltiin vuonna 2018 erillisenä sovelluksena, mutta myös osana Instagramia. IGTV:n ideana on tarjota alusta pidemmille videoille ja siten haastaa YouTube. Julkaisun yhteydessä mainittiin, että palvelussa ei näy ollenkaan mainoksia, mutta asia tulee muuttumaan tulevaisuudessa.

Muutoksen aika on nyt tullut, sillä palveluun alkaa ilmestyä mainoksia ensi viikosta lähtien. Samalla Instagramin tähtäimessä on houkutella palveluun enemmän sisällöntuottajia ja tämän myötä Instagram jakaakin osan mainostuloista sisällöntuottajien kanssa.

Mainos ilmestyy IGTV:n käyttäjällä ennen varsinaisen videon toistamista. Nämä mainokset ovat optimoitu puhelimen näytölle ja ne ovat maksimissaan 15 sekunnin mittaisia. Palvelussa myös testataan vuoden mittaan erilaisia juttuja, kuten mainoksen ohittamista.

Lisäksi palveluun ilmestyy myös 'merkit', joita katsojat voivat ostaa. Merkin ostaneet katsojat erottuvat selkeämmin muista katsojista, jonka lisäksi nämä merkin ostaneet näkyvät sisällöntuottajan listalla. Merkin ostaminen tukee myös sisällöntuottajaa.


Merkin ostamisen testaaminen käynnistetään seuraavan kuukauden aikana Yhdysvalloissa, jonka jälkeen ominaisuus tulee saataville muun muassa Saksassa ja Ranskassa seuraavien kuukausien aikana.

Hiljattain Facebook kertoi Facebook Shops -palvelusta, joka laajenee myös Instagramin puolelle.

Lue myös:

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki