AfterDawn logo

Helpotusta kesälomareissulle – ABC-mobiili mahdollistaa nyt ruokien ennakkotilauksen

Jami Virtanen Jami Virtanen

S-Ryhmä on tuonut ABC-ketjunsa mobiilisovellukseen mahdollisuuden tilata ruoan ennakkoon tien päältä.

ABC-ketjun kesäkuun alussa 2019 teettämään kyselytutkimuksen vastaajista 62 prosenttia kertoo, että ruoan odottaminen liian kauan aiheuttaa pinnan kiristymistä. S-Ryhmä on vastannut kysyntään mahdollistamalla ABC-mobiilisovelluksessa ruoan tilaamisen ennakkoon. Ruoka tilataan ja maksetaan etukäteen sovelluksella. Ennakkoon tilaamalla on siis mahdollista ohittaa jonot ja saada ruoka pöytään nopeasti.

– Kyselymme vastaajista 64 prosenttia haluaa tietää tulevan pysähdyspaikan ruokalistan etukäteen. Lisäksi joka neljäs vastaaja toivoo mahdollisuutta sekä tilata että maksaa ruoat jo automatkalta ennakkoon. Uusi ABC-mobiilimme ruuan ennakkotilauspalvelu vastaa nimenomaan näihin toiveisiin. Näin asiakkaamme asiointikokemus voi alkaa jo matkalta, ABC:n ketjujohtaja Harri Tuomaala kertoo.

S-Ryhmän mukaan jatkossa kilometrejäkään ei kerry turhaan, kun ABC-mobiili kertoo lähimmät ketjun ravintolat ja ohjaa matkailijat navigaattorilla perille. Myös matkaminuutit pysyvät kurissa, kun eväspysähdys voidaan suunnitella ennakkoon.


– Sovelluksellamme on jo aikaisemmin pystynyt tankkaamaan ja pesettämään auton. Nyt ABC-mobiili tekee älypuhelimesta myös ravintolan. Matkaaja voi rauhassa tilata ja maksaa oman annoksensa. Sen jälkeen sovellukselle kerrotaan arvioitu saapumisaika. Valitulle asemalle saavuttaessa voi mennä suoraan vapaaseen pöytään ja sovellukseen syötetään oman pöydän numero, jonka mukaan annos tuodaan pöytään. Ehkä ehditään juuri istuutua, kun lehtipihvi tai kanasalaatti saapuvat pöytään, Tuomaala sanoo.

Ruoan ennakkotilaaminen onnistuu, kun ABC-mobiilisovelluksesta on ladattuna uusin versio. Sen saa ladattua sovelluskaupasta, jos sovelluksessa ei ole automaattipäivityksiä päällä. Ruoan ennakkotilaaminen on mahdollista mobiililla joka päivä klo 10-22 välisenä aikana ABC-asemilla, joissa ruoan ennakkotilaaminen on käytössä. Tällä hetkellä palvelussa on mukana yli 50 asemaa. Aseman tiedoissa on mainittu "mobiilitilaus", mikäli ruoan ennakkotilaaminen mobiilisti on mahdollista asemalla.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki