AfterDawn logo

YouTube muuttaa suuntaa – Tuo maksulliset sisällöt ilmaiskatseluun

Manu Pitkänen Manu Pitkänen

YouTube on yrittänyt siirtyä ilmaisista videoista kohti maksullisia palveluita monin eri tavoin, muun muassa myymällä maksullisia Originals-sisältöjä. Yhtiön tuottamat videot ovat kuitenkin tulossa maksuttomaan katseluun tänä vuonna.

YouTube Originalsien katselu on aiemmin vaatinut YouTube Premiumin tilaamisen, mikä on kustantanut yhdysvaltalaiselle katsojalle 11,99 dollaria kuukaudessa. Malli ei ilmeisesti toiminut mitenkään erityisen hyvin, sillä jo viime syksynä YouTuben suunnalta viestittiin strategiamuutoksesta, joka toisi maksulliset Originals-sisällöt maksuttomaan katseluun.

Esimerkiksi Karate Kidin tarinaa jatkava Cobra Kai -sarjan kaksi ensimmäistä tutoantokautta on tulossa ilmaiskatseluun. Ensimmäinen kausi on katsottavissa ilmaiseksi elokuun 28. päivästä syyskuun 11. päivään asti, minkä jälkeen YouTube julkaisee toisen tuotantokauden jaksoja ilmaiseksi yhden per viikko. Sarjasta on tekeillä myös kolmas tuotantokausi.


Ilmaiskatselu ei kuitenkaan tarkoita sitä, että YouTube tarjoaisi sisältöjä hyvää hyvyyttään katsottavaksi. Sisältöjä rahoitetaan jaksojen yhteyteen istutettavilla mainoksilla.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki