AfterDawn logo

Helsingin yliopiston tekoälykurssia viedään maailmalle – 150 000 aloittanut jo kurssin

Manu Pitkänen Manu Pitkänen

Helsingin yliopiston ja Reaktorin yhdessä kehittämän ilmaisen tekoälyverkkokurssin on aloittanut jo 150 000 ihmistä, kertoo Yle. Kurssin alkuperäinen tavoite oli kouluttaa prosentti suomalaisista tekoälyn perusteisiin, mutta tavoite tuli täyteen jo pian kevään 2018 lanseerauksen jälkeen.

Kurssi on saatavilla suomeksi ja englanniksi. Ruotsinkielisen version on tarkoitus tulla saataville toukokuun aikana. Tekoälyn perusteiden opettamisesta on kiinnostuttu kansainvälisesti hyvin laajasti. Amsterdamin yliopisto avasi oman kurssin vuoden alussa. Ainakin 15 maata on kiinnostunut kansantajuisen verkkokurssin tarjoamisesta omalla kielellään. Unesco haluaa viedä samankaltaisen kurssin Afrikkaan.

Teknisen osaamisen ja sivistyksen levittämisen lisäksi kurssin yksi tavoite on lievittää tekoälyyn liittyviä pelkoja ja epäluuloja. Yksi syy kurssin suorittamiseen on ollut uteliaisuus: ihmiset haluavat ymmärtää paremmin mitä tulevaisuudessa oikein tapahtuu.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki