AfterDawn logo

Google hypettää – Aikoo esitellä pelialan tulevaisuutta ensi viikolla

Manu Pitkänen Manu Pitkänen

Google aikoo tänä vuonna ottaa osaa GDC-pelikehitystapahtumaan ja ilmeisesti se esittelee jotakin sellaista, mistä kannattaa olla innoissaan. Yhtiö nimittäin aikoo striimata julkistustapahtuman suorana.

Google nostaa odotukset korkealla tuoreessa hypetys-twiitissä: se lupaa esitellä tapahtumassa koko pelialan tulevaisuuden. Jo aiemmin Googlen on spekuloitu esittelevän GDC:ssä yhtiön oman suoratoistopalvelun, mitä se testasi jo viime syksynä Yhdysvalloissa. Todennäköisesti palvelu aiotaan nyt kaupallistaa Yhdysvalloissa. Mikäli palvelu menestyy, laajennetaan sen saatavuutta muuallekin.

Erityistä Googlen teaseröinnissä on se, että hypetykseen ottaa osaa myös Googlen laitekehityksen johtaja Rick Osterloh. Vaikuttaisi siltä, että pelipalvelun lisäksi Google aikoo esitellä jonkinlaisen pelilaitteen tapahtumassa. Googlen tilaisuus pidetään 19. maaliskuuta.


TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki