AfterDawn logo

Netflix tuplaa ensi vuonna alkuperäisohjelmiston

Matti Robinson Matti Robinson

Netflixin Ted Sarandos on puhunut tänään UBS Media Conference -tapahtumassa New Yorkissa ja kertonut yhtiön kovasta panostuksesta alkuperäisohjelmistoon. Johtavan suoratoistojätin sisältöpomo kertoo, että ensi vuonna voidaan odottaa vielä tätä vuotta paljon vakuuttavampaa ohjelmakattausta.

Sarandos kertoo, että vuonna 2016 on tarkoitus tuplata oman tuotannon eli alkuperäisohjelmiston määrä. Käsikirjoitettuja sarjoja on tarkoitus nostaa tämän vuoden kuudestatoista 31:een ja kymmenen elokuvaa sekä tusinan verran dokumenttielokuvia. Määrän lisäksi aiotaan tietysti panostaa myös laatuun.

Oman ohjelmiston lisäksi Netflix pyrkii laajentamaan kattavuuttaan entisestään, jotta yhtiö pystyisi tarjoamaan vielä aidommin maailmanlaajuista palvelua. Sellaisena yhtiö on ainut markkinoilla, ja se tarjoaa Sarandosin mukaan merkittäviä etuja niin Netflixille kuin sen kumppaneille.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki