AfterDawn logo

Google Glassin seuraava versio tulossa pian

Matti Robinson Matti Robinson
3 kommenttia

Google Glassin ensimmäiset versiot ovat olleet pitkälti testi- ja kehityskäytössä, mutta seuraavasta versiosta odotetaan menestystä myös kuluttajamarkkinoilla ja kaupan hyllyllä. Laitteen julkistus voikin olla jo lähellä, kertoo Wall Street Journal.

WSJ viittaa italialaisen silmälasivalmistaja Luxottican toimitusjohtajan kommenttiin, jonka mukaan uusi Google Glass on loppusuoralla. Glass-tiimin luona vasta vieraillut Massimo Vian kertoi perjantaina yrityksen kokouksessa Milanossa, että laite on valmis parrasvaloihin pian, mutta ei antanut tarkempaa aikataulua.

Toisen version on tarkoitus tuoda mm. parempi näyttö, pidempi akkukesto sekä korkealaatuisempi ääni. Google työstää laseista jo myös kolmatta versiota, johon se hakee ideoita. Vianin mukaan visio ei ole ollut vielä selvä sen suhteen.

Vaikka Luxottica ei äkkiseltään välttämättä kuulosta tutulta, niin kyseessä on erittäin merkittävä kumppani Googlelle. Se on maailman suurin silmälasi-/aurinkolasiyhtiö ja kontrolloi yli 80 prosenttia suurimmista silmälasibrändeistä. Sen omistuksessa on muun muassa Ray-Ban ja se valmistaa laseja esimerkiksi Burberrylle, Chanelille ja Pradalle.


3 KOMMENTTIA

RekookeR1/3

Edes nykyistä versiota ei ole näkynyt missään myynnissä...

Lumikki2/3

Tietääkseni sen esimmäisen version myynti lopetettiin. Joten ihan markkinoiti propagandaa tämä oikeastaan on. Todennäköisesti tämä toinenkin lopetaan kun on saatu innokkaimmilta testi tuhlareita rahat pois. Tiedä sitten kuinka mones "testi" saa aikaiseksi sen lopullisen joka jää myyntiin.

user@org (vahvistamaton)3/3

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti RekookeR:

Edes nykyistä versiota ei ole näkynyt missään myynnissä...


Uutisenkin mukaan testi ja kehityskäytössä (ei siis ns kuluttajatuote), ja taisi (?) julkinen myynti loppua ennenkuin Play laitekauppa oli Suomessa aukesi. ko laiteita on myös Suomeenkin kulkeutunut. (Ei siis marketti kamaa)

Sitä en tiedä onko tämä nyt Googlen markkinointi propagantaa vai ihan ei toivottu vuoto kumppannin puolelta.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki