AfterDawn logo

AMD: Uusia suorittimia ja näytönohjaimia luvassa H2 2015

Panu Roivas Panu Roivas

AMD julkisti Q1 2015 tuloksensa, joka oli tällä kertaa 180 miljoonaa dollaria tappiolla. Huonon tuloksen suurimmaksi syysksi ilmoitettiin SeaMicron palvelinbisneksen lopettamiseen liittyvät lisäkustannukset. Positiivisena puolena yritys antoi kuitenkin konferenssipuhelussaan vihjeitä tulevista julkaisuista.

AMD:n CEO Lisa Su antoi neljännesvuosikatsauksessa muutamia kommentteja tulevista tuotejulkaisusta. AMD odottaa uusien Carrizo APU-suorittimien julkaisun tapahtuvan ajoissa syksyn kouluunpaluumyyntiä ajatellen, kuten myös Windows 10:n julkaisua ajatellen. Itse asiassa Lisa Sun mukaan Windows 10 tullaan julkaisemaan uusimman aikataulun perusteella heinäkuun lopulla. Carrizo-suorittimien toimitukset OEM-valmistajille on jo myös aloitettu, ja kyseisen APU-malliston menestys lienee AMD:n jatkon kannalta todella tärkeä.

Suorittimien lisäksi Lisa Su mainitsi myös näytönohjainmalliston päivittyvän toisen vuosipuoliskon aikana, ja yritys tuleekin kertomaan lisää näytönohjaimista vielä tämän neljänneksen aikana. Tämä on tulkittu tarkoittavan lähinnä Radeon R9 390X -näytönohjaimen julkaisua kesäkuun aikana, mahdollisesti Computex-messujen yhteydessä. R9 390X:n on huhuttu käyttävän AIO-nestejäähdytintä, ja päihittävän suorituskyvyssä jopa Nvidian Titan X:n.


TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki