AfterDawn logo

Obama: Kaikkien täytyy oppia koodaamaan

Matti Robinson Matti Robinson
6 kommenttia

Yhdysvaltain presidentti Barack Obama kävi Re/code-sivuston haastattelussa puhumassa teknologiasta. Re/coden Kara Swisher kysyi Stanfordin yliopistossa järjestetyssä Valkoisen talon cyberturvallisuuden ja kuluttajasuojan huippukokouksessa Obamalta muun muassa hänen suhteestaan Piilaakson yrityksiin, amerikkalaisten oikeudesta yksityisyyteen sekä teknologiasektorin vähemmistöistä.

Tiukimmat kysymykset kuultiin tietysti yksityisyyteen ja turvallisuuteen liittyvistä kysymyksistä, jotka ovat olleet pinnalla esimerkiksi tapaus Snowdenin sekä Sonyn hakkerointien takia.

Obama kertoi, että häneltä löytyy sympatiaa lainvalvonnalle, vaikka uskoo esimerkiksi vahvaan suojaukseen ja yksityisyyteen. Käytännössä tämän voi tulkita niin, että hän haluaa amerikkalaisille oikeuden yksityisyyteen, mutta ymmärtää esimerkiksi takaovet terrorismin torjuntaan.

Erityisen huomion haastattelussa sai myös opetussektori, jolla Obaman mukaan Yhdysvallat on vain yksinkertaisesti kilpailijoita jäljessä. Presidentin mukaan työpaikkoja menetetään ulkomaille, koska Yhdysvalloissa ei ole tarpeeksi osaavaa teknologiasektorin työvoimaa, ei pelkästään palkkojen takia.


Obama mainitsi myös, että vaikka hänen tyttäret eivät ole toivotulla tavalla panostaneet ohjelmoinnin opetteluun, niin se tulisi aloittaa varhaisessa vaiheessa kaikkien amerikkalaisten. Haastattelussa käsiteltiin myös teknologiasektorin vähemmistöjen tilannetta,

Koko noin 25 minuutin mittainen haastattelu löytyy alta.

6 KOMMENTTIA

tataka1/6

Yhdysalloissa kapitalismin takia ei kaikki edes opi perusjuttuja kun rahat ei riitä vanhemmilla opetuksen järjestämiseen.

Ehkäpä obama voisi laittaa tavoitteeksi ensin sen että kaikki yhdysvaltojen syntyvät lapset voisivat tuoda koko potentiaalinsa yhteiskuntaan eikä että kymmenet miljoonat joista voisi löytyä se seuraava suuren jutun keksijä ei olekaan mahdollisuutta parantaa ihmiskunnan oloja.

Itse miettisin onko koodauksen opettaminen kaikille järkevää kun ei kaikille opeteta aseiden käyttöäkään, tosin yhdysvaltojen ei pahemmin tarvitse välittää mutta suomessa voisi päättäjillä mennä jytkyt housuihin kun joku teini aspergeri vaikka laittaa venäjälle jotain kivaa. Ei tietenkään estä mutta todennäköisyys nousee reippaasti jos kaikille opetetaan koodausta ja pitäisi miettiä miten toimitaan kun tulee kansainvälinen selkkaus.

Britit kielsivät yhden nasan tietokantoihin mielenkiinnosta menneen teiniaspergepojan luovutuksen yhdysvaltoihin teuraaksi mutta epäilen että suomessa päättäjät olisivat paniikissa että uskalletaanko sanoa yhdysvalloille tai venäjälle ei vaikka se voi tarkoittaa ihmisoikeusloukkasta josta saattaa vaaleissa tulla piiskaa.

notasheep2/6

@tataka Mikä siinä on että joka v*tun laudalla ja kaikkialla missä nörtit puhuvat niin käytetään tuota asperger sanaa joka toisessa lauseessa ? Jotenkin tosi noloa. Ylimyötähäpeälaudan käyetyimmät sanat : autisti, asperger jne.

tataka3/6

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti notasheep:

@tataka Mikä siinä on että joka v*tun laudalla ja kaikkialla missä nörtit puhuvat niin käytetään tuota asperger sanaa joka toisessa lauseessa ? Jotenkin tosi noloa. Ylimyötähäpeälaudan käyetyimmät sanat : autisti, asperger jne.

Ei nyt ehkä kuitenkaan joka toisessa lauseessa ;)

Hyvin moni jotka näillä palstoilla on ja menestyneet/saaneet julkisuutta alalla myös ovat aspergereita koska jos on pakkomielteisen kiinnostunut ja ominaisuuksien vuoksi saa suurta etua näissä asioissa niin tottakai se vaikuttaa, myös keskimääräistä suurempi älykkyys vaikuttaa sekä sosiaalisten suhteiden ongelmat oikeassa elämässä jota korvataan nettipalstoilla samoista jutuista kiinnostuneiden kanssa.

Edit jotkut myös ihmettelee miksi euroviisujen yhteydessä puhutaan homoista yms paljon mutta ehkä vaikuttaa se että iso osa ohjelmasta kiinnostuneista on homoja.

Lumikki4/6

Lainaus:

Käytännössä tämän voi tulkita niin, että hän haluaa amerikkalaisille oikeuden yksityisyyteen, mutta ymmärtää esimerkiksi takaovet terrorismin torjuntaan.


Sen voi ymmärtää myös niin että amerikkalaisille taataan oikeus yksityisyyteen, mutta muilla ei tarvitse olla yksityisyys suojaa. Kuvaa jotenkin hyvin amerikkalaista tapaa ajatella asioista eli vain heillä itsellään on merkitystä.

Sitä en oikein tajua että mihin kaikki tarvitsevat ohjelmointia. Ei se minusta tunnu kovinkaan tärkeältä asialta ihmisten elämässä. Ei kaikkien ihmisten tarvitse osata asioita joita he eivät oikeasti tarvitse joka päiväisessä elämässä.

user@org (vahvistamaton)5/6

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Lumikki:


Sitä en oikein tajua että mihin kaikki tarvitsevat ohjelmointia. Ei se minusta tunnu kovinkaan tärkeältä asialta ihmisten elämässä.


En tiedä, ehkä tuossa ei tarkoitettu ihan 100,00000%, vaan sitä tavanoamiset koulut käyvää joukkoa.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Lumikki:

Ei kaikkien ihmisten tarvitse osata asioita joita he eivät oikeasti tarvitse joka päiväisessä elämässä.


Kehittyneissä maissa opetetaan ihmiselle enemmän mitä ne minimissään päivittäisessä elämässä tarvitsevat.
ns koodaminen voi tulla kyseeseen kuitenkin aika nopeasti listoille niiden aivan perusasioiden jälkeen.
Esim Suomessa "koodaamista" on opetettu jollain tasolla jo vuosikymmeniä ja keskusteltu enemmäkin lisäämisestä kuin vähentämisestä.

Eikä kaiken opetauksen tarkoitus ole arkisiviilielämä, toki kodaamisen osaamiset siinäkin tarkeitä, osa koulutuksesta tähtää kuitenkin työelämään, jossa "koodamis taidoista" hyötyä, tai siis niiden puuttumisesta haittaa. Ja tietenkin tietty osa työllistyy ns koodaamis hommiin, se sitten vähän pidempi tie.

user@org (vahvistamaton)6/6

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti tataka:

Yhdysalloissa kapitalismin takia ei kaikki edes opi perusjuttuja kun rahat ei riitä vanhemmilla opetuksen järjestämiseen.


Vai johtuisiko siitä että siellä liittovaltio ei takaa pitkälle vievää ilmaista opetusta kaikille.

No ei EUssakaan kaikkialla ole mahdollisuuksia kouluttaa lapsiaan kovinkaan pitkälle, täällä toki maita joissa opiskella voi pitkään ja sitä julkinen puoli tukee monintavoin, jopa suoralla rahalla opiskelijalle.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki