AfterDawn logo

Facebookin hakuun merkittävä muutos

Petteri Pyyny Petteri Pyyny
2 kommenttia

Facebook ja Microsoft ovat päättäneet yhteistyönsä Facebookin haun osalta ja Facebook ei enää tarjoa Bing-hakukoneen ulkoisia (muualta kuin Facebookista löytyviä) tuloksia lainkaan hakukoneensa vaihtoehdoissa.

Facebook kertoo yhtiön keskittyvän tällä hetkellä hakutoiminnoissaan Facebookin sisältä löydettävän materiaaliin. Yhtiö pitää tärkeimoänä asiana tällä hetkellä sitä, että käyttäjät löytäisivät heidän ystäviensä jakamaa sisältöä myös haun kautta helpommin.

Facebookin päätös vetäytyä oman palvelunsa ulkopuolisten hakutulosten käytöstä on sinänsä erikoinen, että yhtiö on kooltaan ja käyttäjämääriltään kenties ainoa, joka halutessaan pystyisi tarjoamaan Googlelle merkittävää vastusta myös haussa. Nythän Facebookin ja Googlen suhde haun osalta on monimutkainen, Facebookin rajatessa palvelun sisällä olevaa sisältöä entistä tarkemmin siten, että siihen pääsyyn vaaditaan käytännössä aina Facebook-tunnukset ja sisäänkirjautuminen. Tällöin Googlelta ja Googlen käyttäjiltä jää merkittävä osa Internetin sisällöstä täysin näkymättömäksi, koska ainoastaan julkisiksi merkatut Facebook-päivitykset löytyvät Googlen haun kautta.

2 KOMMENTTIA

DonZQ1/2

Voisivat samalla heivata Bingin kartatkin muualle. Läänejä kun Suomessa ei ole ollut enää pitkään aikaan.

user@org (vahvistamaton)2/2

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti DonZQ:

Läänejä kun Suomessa ei ole ollut enää pitkään aikaan.


Minkä ongelman se aiheuttaa FB / Bingissä ?

Lääni/alue jatkuva puljaaminen kai enemmänkin ongelma muualla.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki