AfterDawn logo

Nyt myös Bing osaa unohtaa tietosi

Matti Robinson Matti Robinson
1 kommentti

Microsoft on kertonut, että sen hakukone mahdollistaa henkilötietojen hakutulosten poistamisen. Google lisäsi myös toiminnallisuuden hakukoneeseensa, kun EU-tuomioistuin päätti, että henkilöillä on oikeus tulla unohdetuksi.

Päätös tarkoitti, että hakukoneesta on oltava mahdollista poistaa hakutuloksia, jotka ovat sopimattomia tai vanhentuneita. Nyt myös Microsoftin Bing-hakukoneesta saa tietojaan pois, mikäli henkilö ja hakutulokset täyttävät kriteerit.

Microsoft poistokaavakkeessa kysytään henkilötietoja, kuten nimeä, asuinpaikkaa, sähköpostiosoitetta sekä roolia yhteiskunnassa. Lisäksi kysytään luonnollisesti hakutuloksia, joita halutaan poistettavan, sekä syytä poistamisen vaatimiseen.

Google on ilmaissut tyytymättömyytensä lainsäädäntöön ja kertoo, että se on ristiriidassa YK:n ihmisoikeuksien ja sanavapauden kanssa. Bing ei ota kantaa lakiin, mutta kertoo kaavakkeen alussa, että lopputulos arvioidaan yksityisyyden suojan sekä yleisen sananvapauden kesken, joten hakutuloksen poistamiseen ei ole taetta.


Myös Yahoo kehittää järjestelmää samaan tarkoitukseen.

1 KOMMENTTI

mjk1/1

Koko Bing:n saisi unohtaa...onnistuiskos se?

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki