AfterDawn logo

Samsung tarjoaa kehitystyökaluja Tizen-televisioille, joita ei vielä edes ole

Manu Pitkänen Manu Pitkänen

Tizen-käyttöjärjestelmää on nähty jo Samsungin kamerassa, rannelaitteissa ja nyt myös älypuhelimessa. Tizenilla on kuitenkin vielä monta laitetta valloitettavana, kuten vaikkapa älytelevisiot.

Intelin ja Samsungin yhdessä kehittämä käyttöjärjestelmä on kaikesta päätellen saapumassa lähiaikoina korealaisvalmistajan älytelevisioihin, sillä yhtiö on luvannut julkaista lähiaikoina tarvittavat työkalut (betana) ohjelmien kehittämiseksi Tizen-televisioille. SDK-paketti tulee saataville heinäkuussa.

Kilpailu on kovenemassa älytelevisioiden rintamalla, sillä Googlen uskotaan esittelevän uuden Android TV -alustan kesäkuun lopulla. Aiemmin julkaistussa jutussamme olemme kertoneet miltä Android TV:n pitäisi näyttää ja tuntua. LG kertoi vähän aika sitten, että se on myynyt jo yli miljoona webOS-pohjaista älytelevisiota.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki