AfterDawn logo

Nintendo jatkaa tappion tiellä, mutta yhtiön mukaan lääke on yksinkertainen

Matti Robinson Matti Robinson
1 kommentti

Nintendon viimeisinkin vuosi on ollut jälleen vaikea. Sitten alkuperäisen Wii-konsolin voittokulun taituttua Nintendo on ollut vaikeuksissa. Nyt oli vuorossa jo kolmas perättäinen tappiollinen tilivuosi, kertoo The Verge.

Tappiota viime tilivuonna kertyi 46.4 miljardia jeniä eli noi 330 miljoonaa euroa. Wii U -konsoli on epäonnistunut lähes täydellisesti ja sitä on myyty puolentoista vuoden aikana vain reilut 6 miljoonaa kappaletta. PlayStation 4 pyyhälsi Wii U:n ohi puolessa vuodessa.

Nintendo uskoo tämän tilivuoden aikana nousevan voitolliseksi. Se ennustaa myyvänsä 3,6 miljoonaa Wii U:ta ja 12 miljoonaa 3DS-käsikonsolia, joka yhtiön mukaan johtaa 40 miljardin jenin voittoihin. Nintendon tulosarviot ovat tosin aiemminkin menneet mönkään.

Takaisin voitokkaalle taipaleelle on tarkoitus päästä tekemällä pelejä, jotka hyödyntävät Wii U:n ominaisuuksia paremmin. Yksinkertaisesti on tarkoitus siis tehdä parempia pelejä. Tulossa on muun muassa uudet Mario Kart- ja Super Smash Bros. -pelit.


Onko oikeasti näin helppo kilpailla esimerkiksi PlayStation 4:ää vastaan?

1 KOMMENTTI

Zeitsei1/1

Omistin kaikki Nipan konsolit GameCubeen asti. Silloin vielä jokainen pelijulkaisu tuntui tuoreelta ja innovatiiviselta edellisen sukupolven peleihin verrattuna. Nyt sivusta kun olen seurannut, niin uusia mario/zelda/donkey kong-klooneja tulee puolivuosittain. Jos on pakko pysyä vanhoissa pelisarjoissa, niin vaihtelua toisi uudet julkaisut esim. Wave Race, 1080° Snowboarding ja Bomberman -sarjoista.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki