AfterDawn logo

Google muutti kuvahakuaan, nyt tiedät mitä saat käyttää

Matti Robinson Matti Robinson
2 kommenttia

Google on lisännyt kuvahakupalvelunsa rajausominaisuuksiinsa käyttöoikeuden. Vuodesta 2009 hakupalvelusta löytynyt ominaisuus oli piiloitettu lisäasetusten taakse, kertoo Engadget.

Kuvien käyttöoikeudet voi nyt rajata suoraan muista rajausvalinnoista, kiitos tyytymättömän lakiprofessori Lawrence Lessigin. Creative Commonsin perustajajäsenen pettymykseksi kyseinen toiminto on ollut kateissa Googlen palvelusta. Bingistä se kuitenkin löytyi ja hän muisti ylistää Microsoftin palvelua blogissaan.

Lessig kertoo, että oli esittelemässä Microsoftin työntekijälle hakukoneiden heikkouksia ja käytti suosimaansa Googlea. Googlesta ei käyttöoikeusrajausta löytynyt, mutta kaveri pyysi esittelemään samaa Bingissä. Bingistähän ominaisuus löytyikin, joka tietysti nolostutti Lessigiä.

Google on nyt lisännyt ominaisuuden ja kiittänyt Lessigiä. Ominaisuus mahdollistaa rajaamaan kuvahaun vaihtoehdoin "saa käyttää uudelleen", "saa käyttää uudelleen kaupallisesti", "saa käyttää uudelleen ja muokata" ja "saa käyttää uudelleen kaupallisesti ja muokata".


2 KOMMENTTIA

Legitti1/2

Ja mitenköhän tuoki päätetään että mitä saa käyttää ja mitä ei.

Engram_2/2

Creative Commonsin avulla.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki